Työkokeilupaikka löytyi!

Ja vieläpä oikein ihanteellinen sellainen, eli hyvää joulua mulle!

Hyvää joulua myös kaikille muille :)

No mitäpä tänne kuuluu?

Hyvää, oikein hyvää. Tahaton blogitauko venähti aivan liian pitkäksi, kun en jaksanut ajatella, en vaan saanut tuotettua yhtään järkevää lausetta. Kärsin ihan kuolettavan kamalista univeloista, hyvä jos muistin nimeänikään yhdessä vaiheessa, mutta nyt on velat kaikki nukuttu pois.

Selkä ei ole enää liiemmin haitannut elämää, lähes kivutonta kautta on kestänyt viime keväästä asti, yli puoli vuotta! Silti tiedostan, että se on tikittävä aikapommi, joka voi laueta koska vaan, ja pelkään sitä kuollakseni. Pyrin liikkumaan paljon, kiinnittämään huomiota asentoihin ja ottamaan rennosti. Elämään päivän kerrallaan ja nauttimaan jokaisesta kivuttomasta päivästä. 

Mielikin voi hyvin, mutta lopulta siihen tarvittiin kuitenkin loääkkeellistä apua. Syksyn tullen alkoi taas masentamaan, ja lääkitys aloitettiin, jottei masennus pääse yhtä pahaksi kuin aiemmin. Nyt olen taas oma ihana, mahtava itseni, ja voi luoja kuinka nautinkaan tästä! Vaikka tietämättömät leimaavatkin itserakkaaksi ja ylimieliseksi - piru vie, mä olen käynyt niin pohjalla, että mulla on oikeus iloita nykytilanteesta ja kailottaa sitä vaikka koko maailmalle jos niin haluan!

Lopetin itseni lihottamisen, sillä se alkoi stressaamaan ja hallitsemaan ajatuksia liikaa. Pyrin syömään säännöllisesti, proteiinipitoisesti, terveellisesti, monipuolisesti. Pyrin liikkumaan paljon. Mutta en vahtaa jokaista suupalaa enkä puntarin näyttöä. Paino nousee jos on noustakseen ja jos ei se nouse, niin sitten saan luvan kelvata muillekin tällaisena. 

Töitä ei ole löytynyt, vieläkään. Se on todella turhauttavaa. Onneksi on sentään yksittäisiä keikkoja ja projekteja, että pääsee edes vähän työn makuun, ja niiden myötä toivottavasti aukeaa uusia ovia. 

E on rauhoittunut. Siis niin paljon, kuin mahdottoman energinen pikkulapsi vaan voi rauhoittua. Pahin uhma on poissa, vaikka oma tahto tuolla pikkuprinsessalla onkin todella voimakas - mutta mitä muuta voi olettaakaan, kun sekä isä että äiti ovat molemmat temperamenttisia jääräpäitä? Eipähän ainakaan jää tyttö kovin helpolla muiden jalkoihin.

Parisuhde voi hyvin, vaikka aika-ajoin räiskähteleekin. Jokunen viikko sitten tuli täyteen huima viisi vuotta yhdessä!

Myös raha-asiat ovat vihdoin mallillaan. Rästilaskut maksettu, ja varaa on muuhunkin kuin euron kalapuikkoihin (*huuto-oksennus*), vaikkei tässä edelleenkään pääse rikastumaan.

Kaikenkaikkiaan elo on ollut aika auvoisaa - olen saanut muutaman uuden ystävän ja pystynyt tekemään asioita, joita haluan tehdä, olen voinut vihdoinkin olla sellainen äiti lapselleni kuin olen aina halunnut olla. Olen nauttinut joka hetkestä. Ikäviäkin asioita on toki sattunut - muutaman mainitakseni, teloin polveni ja se melkein leikattiin, ja koiralla oli alkava kohtutulehdus, mutta molemmista onneksi selvittiin säikähdyksellä - mutta niitä tarvitaan, jotta osaa nauttia hyvistä asioista entistäkin enemmän.

Mutta mitä kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle?

Epämääräinen juhannusnostalgiahypetys

Jeje, vuoden paras viikonloppu on nyt!! Kaupungissa on ihanan rauhallista, melkein aavemaisen hiljaista. Ulkona saa tallustella kaikessa rauhassa, antaa asfaltin polttaa jalkapohjia ja kukkivan heinän kutittaa nenää. Kahdeksas kaupunkijuhannus, enkä voisi enää kuvitellakaan viettäväni keskikesän juhlaa mitenkään muuten.

Mies lähti juhlimaan juhannusta omalla tavallansa, E on yöunilla - ah, oma rauha! Voisin vain laittaa silmät kiinni ja nauttia hiljaisuudesta, mutta ei. Näin varsin merkittävää unta viime yönä ja sen seurauksena on nyt pakko kuunnella Green Dayta ja muistella villien teinivuosien kaupunkijuhannuksia sekä päiviä niiden välissä. En aio murehtia rahahuolia, työpaikkaa enkä moneen kertaan kolhittua polvea - ainoastaan takavuosien töppäilyjä, ja olla kiitollinen kaikesta oppimastani. Oi niitä aikoja, mutta kyllä on mukavaa olla aikuinen.

Kyllä tämä tästä!

Minulle sopiva työ on aika kiven alla ja sähköposti tursuaa "kiitos mielenkiinnostasi, mutta valitettavasti emme valinneet sinua" -viestejä. Toisinaan lannistaa jo pelkkä ajatus siitä, että pitää taas lyödä perse penkkiin ja näpyttää taas menemään hakemuksia, joista suurinta osaa ei edes noteerata mitenkään. Koitan hokea itselleni, että mulle varmasti on juuri täydellinen työpaikka olemassa, mutta se ei vain ole vielä haussa. Mutta tiedättekö, olisi niiiiin paljon helpompaa vain iskeä hanskat tiskiin ja luovuttaa työnhaun kannalta. 

Olipa taas sellainen hanskat tiskiin -olo. Laitoin sitten luurit korville ja vähän tsemppimusiikkia soimaan ja ystävältä viikonloppuna saatua teetä kuppiin ("koska jotenkin sä tulit heti mun mieleen Pikku Myystä" - S). Työkkärin sivut auki ja tsädäm, sieltähän sitä taas löytyisi kaikkea kivaa! 

Mennään sitten eteenpäin vaikka sillä Pikku Myyn sisulla.

On ihan ok itkeä, koska...

Robin on vaan niiin ihana. Sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu-uu sä voisit täyttää seeeen.

Mies osti pekonia.

Auto lähti mahdollisesti viimeisellä matkallaan. R.I.P. Aarnemobiili, olit hyvä auto vaikka kiukuttelitkin tälle kuskille aina ja kaikkialla.

E tanssi ja pomppi omassa kevätjuhlassaan, kun piti hipsiä hiirenpäästäisenhiljaa eteenpäin.

Koskenlaskija on vaan niiiiin hyvää.

Valtavan aikuistumisen, ryhdistäytymisen ja uurastuksen jälkeen ystävä sai valkolakin.

Toinen ystävä sai asunnon, joka kuulostaa todelliselta unelmalta.

Johnny Cashin ja June Carterin rakkaustarina on vaan niin liikuttava. 

Minua pyydettiin trimmaamaan koira, ensimmäistä kertaa elämässäni, koska voisin olla hyvä siinä. 

Näin liikuttavan kuvan isäntäänsä hyvästelevästä poliisikoirasta, ja alan muistuttaa vesiputousta jo sen ajattelemisestakin.

Ukkonen. Vaikka se olisi vain pieni salamanvälähdys ja kaukainen jyrähdys toisella puolella Suomea. Yhyhyyy. 

Vanha, vähän pelottava peltotie minun ja ystävieni kotien välissä on jyrätty ja sinne rakennetaan taloja. 

Aina löytyy ystävä, jonka kainaloon saa kömpiä yöllä, kun ypöyksin nukkuminen isossa ja vanhassa talossa tuntuu liian pelottavalta.

Vakioporukan nostalgiabileet. Vanhan kaavan mukaan lettuja, boolia, juomapeliä ja portailla istumista, siinä on monta hyvää syytä tirauttaa salassa muutama kyynel!

Asfalttimiehet kunnostavat tietä.

NCIS ja Criminal Minds. Joka kerta.

30 Seconds to Mars soi radiossa ja oi, kaikki ne muistot.

Ikäkriisi. Nyyh, näköjään en vaan millään lakkaa vanhenemasta vaan tänäänkin tuli jo 23 vuotta täyteen.

Pienen tytön onnelliset hymyt, joita saan päivä päivältä useammin. Ja ne maailman kauneimmat, isot silmät.

(Ei, en ole raskaana mutta kieltämättä nämä hormonihuurut ovat saaneet harkitsemaan kierukan poistoa.)

Asia, jota ikävöin

Selkäänpiirtäminen. Tiedättehän, se ihana taivaallinen kihelmöinti, vähän niin kuin kylmät väreet mutta ei kuitenkaan? Mennyttä. Ihan kuin neulalla repisi. Mitä laajempi kosketusala, sitä vähemmän sattuu, mutta paras kun ei kosketa ollenkaan. Sniff.

Juuri nyt

Kumma juttu, mutta E on päiväunilla! Helpottaa elämää huomattavasti, kun pieni nukkuu päiväunet, käy yöunille vasta kahdeksalta ja herää aamullakin vasta kuuden jälkeen. Mä voisin tietenkin sillä välin tehdä kaikkea järkevää, mutta ennemmin juon kahvia, valmistaudun iltaan (ihanat tytöt ja ehkä vähän kuohuvaa!), kuuntelen musiikkia ja facebookkaan - mutta olenhan mä todellakin ansainnut pienen armollisen hetken itselleni. Kohta voisikin hemmotella myös kotiinjääviä ja leipoa iltapalaksi sämpylöitä. 

Työtön ja kivuton puolijalkainen!

Viime perjantaina oli viimeinen saikkupäivä. En siis ole enää työkyvytön, vaan työtön - jee! Toisaalta pieni, mutta toisaalta taas niin iso askel eteenpäin. Ainoa pikku miinus tässä on se, etten alkuun kykene kuin osa-aikatyöhön joten ilmeisesti en ole myöskään oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Niin, ja toinen pikku miinus on se, etten voi tehdä ihan mitä tahansa duunia, joten tässä nyt sitten saattaa hetki vierähtää. Noh, töitä haen ahkerasti koko ajan, muutamaan kouluunkin olen hakenut ja työkkäriin on uusi aika parin viikon päästä, jolloin varmaankin perehdytään mun tilanteeseen syvemmin. 

Koska mun kivut ovat helpottaneet joka suuntaan todella paljon, sain kipulääkäriltä luvan kokeilla ilman lääkkeitä olemista sillä niiden ei uskota olevan kovinkaan ratkaisija tekijä - toinen jee! Nyt on menossa kolmas päivä ilman, enkä ole huomannut minkäänlaisia vieroitusoireita tai muutosta pahempaan, ja toivottavasti tämä jatkuukin näin. Täytyy vain muistaa olla innostumatta liikaa.

Nyt, kun olen päässyt treenaamaan enemmän, olen huomannut, että oikea polvi tökkii pahasti ja sojottaa ihan väärään suuntaan. Treenin jälkeen (mutta vain silloin) iskias kiusaa aika pahasti. Noh, tänään pyysin fysioterapeuttia vilkaisemaan sitä ja laittamaan kinesioteipit, ja polvi pysyi heti paremmin kurissa. Eikä muuten sattunut treenin jälkeen. 

Sekakuulumispostaus

Arkipäivät ovat menneet aika peruskaavalla, joko syömistä, treenaamista ja työnhakua tai puistoilua E:n kanssa. 

Loppuviikosta ylitin itseni ja pakotin pakokauhuisen itseni salille silloin kun siellä oli muitakin - oli pakko, kun en keksinyt enää tekosyitä, ja kyllä kannatti. Ehkä uskaltaudun sinne tälläkin viikolla, kun ei se niin kamalaa ollutkaan. (Okei, se on fysioterapian kuntosali, ja siellä kaikki muutkin ovat kuntouttamassa itseään, joten onhan se nyt aika naurettavaa kammoksua sinne menemistä.)

Saatiin ystävältä ylläripaketti, joka sisälsi meidän näköisiä juttuja joihin hän oli törmännyt käydessään läpi tavaroitaan muuttoa varten. Paketissa oli mm. kaulakoru E:lle ja mulle tuo ihana, kuvassakin näkyvä Hello Kitty -toppi.

Koska viimeiset ties kuinka monta viikonloppua ollaan ravattu ties missä, haluttiin pitää pieni hengähdystauko. Käytiin Linnanmäellä E:n vaarin ja mamman kanssa. Meillä kaikilla oli tosi hauskaa, erityisesti E:llä. Hämmästeltävää ja kummasteltavaa riitti, ja laitteet saivat aikaan ihania riemunkiljahduksia ja -kiherryksiä. Saatiin jopa muutama pieni kahdenkeskinen hetki miehen kanssa, kun isovanhemmat käyttivät E:tä laitteissa! Viikonloppuna saatiin myös muutama ihan kokonainen tunti kahdestaan (edellisestä kerrasta olikn jo useampi kuukausi), kun vietiin E pariksi tunniksi leikkimään serkkujensa kanssa. Olihan meillä juuri hääpäiväkin, joten oltiin niiiin ansaittu kahdenkeskistä aikaa. Ja kyllä, kerrankin viikonloppu oli leppoisa ja rentouttava, juuri sellainen kuin tarvittiinkin. 

Tänään E on kotona, koska en osannut aamulla päättää, onko hän flunssainen vai allerginen. Aamulla käytiin nuhanenän ja koiran kanssa yli tunnin mittaisella aamukävelyllä, nyt jumitan tietokoneella viidennen kahvikupillisen kanssa kun E katsoo Tuhkimoa. Illalla mennään vielä päiväkodin kevätjuhlaan, jos pieni vain suinkin jaksaa lähteä. Huomenna nukutaan koko päivä, tai ainakin toivossa on hyvä elää. 

Vähän ehkä nyt tämmöinen sekava postaus tällä kertaa, mutta hei - niin olen minäkin =)

Pihapuuhia ja hattu

lippis - Anttila

Tältä meidän päivät näyttää! E saa nyt lomailla, sillä kesän työkuvioista ei ole vielä tietoa. Ollaan oltu paljon tuossa pihalla naapuruston muiden pienten kanssa, tai menty lähipuistoon, tai kävelylle. Eilen käytiin aamupäivällä K-mummin kanssa kahvilla ja hattuostoksilla ja omalle pihalle leikkimään päästiin vasta iltapäivällä. Tälle päivälle suunnittelin jonkinlaista eväsretkeä. Varmaan aika perusjuttuja, mutta vitsit että on ihanaa, kun pystyy tekemään jotain tällaista! 

Kesäkukat

Tulin vain pikaisesti vilauttamaan E:n kanssa kerättyä kukkakimppua! Oltiin taas tuntikaupalla ulkona ja olo on jo ihan tööt, mutta nyt vielä toisella silmällä Euroviisujen semifinaalia ja toisella Ruotsi-Kanadaa! 

Äitienpäivää

Tämän vuoden äitienpäiväkorttiaskartelut =)

Eilen aamulla join aamukahvit sängyssä ja sain vihdoin avata paketin, jota olin jännittänyt jo ainakin keskiviikosta asti! Paketin avaaminen jännitti sen antajaakin, ja tyttö oli aivan onnessaan, kun papereista paljastui oikein hieno pannunalusta. =)

Käytiin pienellä kävelyllä kolmistaan, sitten lähdettiin viemään äitienpäiväkortteja. Hetki istuttiin miehen äidin luona ja lopulta vietiin ajoneuvointoilija-E katsomaan lähteviä lentokoneita. E oli niin intona, että hyppi ja pomppi ja kiljui ja taputti, ja selitti vielä tänään aamullakin isoista lentokoneista. 

Mulla olisi hei vaikka ja mitä kerrottavaa, mutta kauhea kiire koko ajan! 

Kesämitta

Vielä kun joku vähän tasottais, oma kärsivällisyys loppui kesken. Onpahan ainakin parempi kuin se jäätävä kuollut leijonanharjareuhka!

Kotipäiviä

Viimeisen viikon aikana E on ollut aika paljon arkipäiviä kotona, ihan vaan siksi koska se on ollut taas mahdollista. Ollaan oltu aika paljon ulkona ja nautiskeltu auringosta. Tästä mä tykkään!

Uusia tuulia

Mistähän sitä aloittaisi?

Kivut helpottivat, onneksi. Kai välilevynpullistuma vain oli ärtynyt jostain ja pikkuhiljaa rauhoittui, kun en tehnyt yhtään mitään. Nyt en ole enää viikkoon kävellyt pitkin seiniä, en kivun enkä lääkkeiden takia, ja ajatuskin rullaa taas jotenkuten. Hyvä niin, sillä en todellakaan olisi jaksanut taas yhtä kahdeksan kuukauden akuuttia kipuhelvettiä! 

Olen uskaltanut taas liikkua, ollaan käyty maltillisilla parin kilometrin kävelyillä ja olen selvinnyt niistä vain pienillä lonkkakivuilla ja tuntohäiriöillä. Kävin tänään fysioterapian kontrollikäynnillä, ja kyllä muuten huomasi, että tässä on pari viikkoa vain maattu! Selkä oli ihan tönkkö ja kunto pohjamudissa - joudun siis aloittamaan treenaamisen taas pohjalta. Käytiin läpi mun saliohjelmaa, ja sitä mun pitäisi nyt sitten toteuttaa pari kertaa viikossa. Onneksi fysioterapia tarjoaa salin, ettei mun tarvitse lähteä surkean kuntoni kanssa haparoivin liikkein minnekään superurheilijoiden sekaan. 

Tänään oli aika myös mielenterveystoimiston lääkärille. Koska mieliala on kohentunut huikeasti parin viime kuukauden aikana, en tarvitse masennuslääkitystä enkä terapiaa. Käyntejä sairaanhoitajan luona jatketaan ainakin kesän yli, mutta ei enää niin tiiviissä tahdissa. Eikä mun sairaslomaa ole tarpeen jatkaa toukokuun jälkeen, vaan saan mennä varovaisesti kokeilemaan, miltä työnteko maistuu pitkästä aikaa. 

Voin kertoa, että nyt jännittää ja vähän pelottaakin aika paljon!

Hauskaa vappua!

Uskaltauduin tänään kokeilemaan munkkien tekoa ekaa kertaa ikinä, enkä edes polttanut taloa siinä sivussa!

Kaksveeneuvola

Ihana palleroiseni on jo huimat 90,5cm pitkä ja 13,4kg painava. Vaikka viimeiset neljä kuukautta syöminen on sujunut aika nihkeästi, tyttö on silti kasvanut hyvin eikä syytä huoleen ollut vieläkään. Neuvolatäti luonnehti E:tä kovin vilkkaaksi ja temperamenttiseksi ja totesi uhman olevan edelleen melkoisen voimakasta. Seuraavan kerran mennäänkin neuvolaan jo parin kuukauden päästä, kartoittamaan tilannetta niin syömisen ja kasvun kuin kaiken muunkin osalta.

Kipupolia

Eilen kipupolilla määrättiin lääkettä jalan hermosärkyihin. Ainoastaan. Jos käy hyvin, se saattaa auttaa myös selkäkipuihin jonkin verran, mutta sen ei ole edes tarkoitus lievittää niitä. Eikä se luultavasti helpota jalan puutumista ja tunnottomuuttakaan. 

Toki tiedän, että lääkkeet on aloitettava yksi kerrallaan, sillä mahdollisten haittavaikutusten aiheuttajaa ei muuten voi tietää varmasti. Toki tiedän, että luultavasti myöhemmin alkaa myös toinen lääke. Ja toki tiedän myös sen, ettei ole olemassa mitään taikapilleriä joka vie kaikki kivut pois. Eikä pitäisi maalailla piruja seinälle ennen kuin on edes kokeillut uutta lääkettä. Mutta olen silti ehkä vähän pettynyt. 

Pää lyö ihan tyhjää. Jalkoja ja selkää kuumottaa ja jalat tärisee tunnottomina vinhaa vauhtia kun niiden varaan laskee koko painon, tuntuu että ne lähtee kohta alta. Sairasloma loppuu reilun viiden viikon päästä, eikä toivoakaan siitä että saisin itseni siihen mennessä työkykyiseksi. Vaikka vielä pari viikkoa sitten oli ihan eri meininki.

E:n päivähoitokuviot pitäisi miettiä uudestaan, vastaamaan paremmin tämänhetkistä tarvettamme.

Koitapa siinä sitten pysytellä hyvillä mielin. 

Ilman kenkiä!

Saatoin vahingossa lipsauttaa ilmoille pienen voitontanssin, koska kevät!

Kipuilua

Kulunut viikko on ollut yhtä tuskaa, ja erityisesti pari viimeistä päivää kuin suoraan helvetistä. En tiedä mitä olen taas tehnyt liikaa tai liian vähän, sillä kiputaso huitelee jossain ihan pilvissä. Olen kävellyt lähinnä kaksin kerroin seiniä pitkin, nähnyt maailman oudoimpia unia, toimintakykyni on ihan nollassa, näytän haudasta nousseelta ja nuppi on vuorotellen sekaisin kivuista ja lääkkeistä. Usean kuukauden normaalia etäisesti muistuttavan olotilan jälkeen tämä on jotain aivan kammottavaa.

Onneksi E tuntuu ymmärtävän, että äiti on kipeä, sillä ainakin seitsemästä tuloillaan olevasta hampaasta huolimatta tyttö on ollut poikkeuksellisen nätisti kun ollaan oltu kahdestaan - kävellyt ihan itse, käynyt päiväunille ilman tappelua, syönyt kiltisti välipalan, ollut riekkumatta ja roikkumatta mussa joka hetki. Jos nämä karmeat olotilat jatkuu, mun täytyy kuitenkin kysyä, voisiko E hetkellisesti olla päiväkodissa vähän pidempää päivää, sillä meidän kaksinoloaika on tässä kunnossa todella kuluttavaa enkä halua E:n kärsivän kipujeni takia.

Ja onneksi se kauan kaivattu kipupoliaika on jo maanantaina - ei voisi osua parempaan saumaan! Toivottavasti saadaan siellä sumplittua lääkitykset kuosiin, sillä nykyinen kipulääke on kaikin puolin ongelmallinen enkä voi sivuvaikutusten takia ottaa sitä kuin joskus ja jouluna.

(Mitä tulee postauksen kuvaan, kaivoin vain jonkun suht tuoreen kuvan, sillä kuvattomat postaukset ovat tylsiä. Ei siis liity aiheeseen enkä ollut kuvanottohetkellä mitenkään erityisen kipeä.)

Housukauppoja

E kärsii kroonisesta housupulasta, koska housut ovat niin tylsiä ostettavia. Kerrankin onnetar suosi mua, neljät ihanat housut - kahdet pitkät ja kahdet caprit - viidellä eurolla! Löysin myös kahdet ulkohousut ja kivat farkkuleggingsit E:lle, mutta ne odottavat käyttöönottopesua pyykkikorissa joten en kaivanut niitä kuvattavaksi. Nytpä ei kaapista puutukaan enää muuta kuin kevätkenkiä pikkuprinsessalle.

Kirppikset ♥

Ahdistusleipomukset

Tunnustaudun ahdistusleipojaksi. Eilen oli niin megamoinen ahdistus, että oli pakko purkaa sitä hääräämällä vähän keittiössä. Melkein meinasin tehdä vielä nopeasti iltapalapannariakin, mutta en viitsinyt, koska se jää aina lähes yksin mun syötäväksi, olisi pitänyt hakea kaupasta kermavaahtoa sen kaveriksi ja noiden keksien tuhoamisessakin kestää hetki. 

Pestoleipä:

(en löytänyt enää leivän alkuperäistä ohjetta netistä, joten tässä se on sellaisena kuin se on omassa käytössäni muokkautunut)

2dl vettä

1pss kuivahiivaa

3/4tl suolaa

1tl sokeria

4-5dl jauhoja (olen käyttänyt vähän mitä sattuu - vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, yms)

2rkl oliiviöljyä

pestokastiketta oman maun mukaan (itse laitan aina purkin jämät, 2-3tl)

Pinnalle muutama rkl öljyä tai sulatettua voita muutama valkosipulinkynsi suikaloituna sekä basilikaa

Sekoita hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja alustamisen loppuvaiheessa öljy sekä pestokastike. Anna taikinan kohota lämpimässä jonkin aikaa.

Voitele vuoka, levitä siihen taikina ja anna taas kohota hetki. Voitele taikina kevyesti öljyllä/ voisulalla. Ripottele päälle suikaloidut valkosipulinkynnet sekä basilikaa. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15min. 

Keksit syntyivät samalla ohjeella kuin edellisessäkin postauksessa. Osasta jätin suklaamurut pois ja tein vanilja-kaakao-mitälie keksejä jakamalla taikinan edelleen kahteen osaan ja laittamalla toiseen pikkutaikinaan kaakaojauhoa ja toiseen vaniljasokeria. Ulkonäköön en jaksanut panostaa vain itseäni varten joten ne nyt ovat vähän epämääräisen näköisiä. 

Tekisi mieli ahdistusleipoa tänäänkin, mutta koska tänään on Harvinaisen Paska Päivä, mökötän tässä koko loppupäivän luurit päässä luukuttamassa hardstyleä korvat verillä - poistun korkeintaan kauppaan hakemaan Ben&Jerry'siä testatakseni, kuinka monta purkkia vaaditaan, jotta saa paremman mielen. 

Voi kun voisi vaan kaivaa sänkyyn oikein pehmeän, syvän kuopan ja nukkua ainakin juhannukseen saakka.

Huohh.

Vähän lisää synttäreistä

Mulla on jonkin sortin pakkomielle siitä, että tarjottavien pitää olla itsetehtyjä. Ei siinä mitään, tykkään leipoa, selkä vaan ei tykkää ainakaan tällaisista leivontamaratoneista. Ja poden vieläkin kamalaa morkkista siitä, että vuosi sitten keksit oli ostettu kaupasta.

Tiikerikakun ohje löytyy täältä, itse lorautan aina tummaan taikinaan tilkan kahvia ja vaaleaan taikinaan sitruunamehua eikä kakkua jää koskaan pakastettavaksi. Pätkisjuustokakkuun hyvä ohje löytyy esimerkiksi täältä. Kermavaahtokasa aka täytekakku syntyi tänäkin vuonna tällä reseptillä, täyteeksi laitoin metsämarjasosetta, vadelmia ja maitorahkaa. Kaikki käytetyt maitotuotteet olivat hylaa, eikä se vaikuttanut makuelämykseen ainakaan negatiivisesti.

Suklaamurukeksit:

200g voita

1,5dl sokeria

1 muna

3,5dl vehnäjauhoja

n. puolikas Fazerin sininen suklaalevy rouhittuna

Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna jatkuvasti vatkaten. Mittaa vehnäjauhot kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon myös suklaa. Annostele sopivan kokoisia möykkyjä vaikka lusikalla. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 15-20min. Jos syöt taikinasta n. puolet kuten minä tein, jäljelle jäävästä taikinasta syntyy 1-2 pellillistä keksejä.

Kinkkukierteet:

1,5 isoa paketillista torttutaikinalevyjä

tomaattipyreetä

n. 200g kinkkua, olkoon nyt sitten vaikka valmiita suikaleita, palvia, jne.

puolikas purjo

paprika

n. 200g juustoraastetta

ripaus valkopippuria

1 muna voiteluun

Anna taikinalevyjen sulaa hetki, pilko ja sekoita täyteainekset (=kinkku, purjo, paprika, juustoraaste). Levitä levyille tomaattipyreetä ja täyte, ripottele vielä kevyesti valkopippuria. Kääri levyt rullalle pituussuunnassa ja leikkaa 2-3cm paloja. Voitele palat, paista uunissa taikinapaketin ohjeen mukaan kunnes näyttää hyvältä. En laskenut kuinka monta kiekkoa tuli, mutta aika monta.

Synttäreitä

Viikonloppuna juhlittiin E:n synttäreitä. Kutsuttiin paikalle kaikki tytön elämään aktiivisesti osallistuvat ihmiset, eli isovanhemmat, tädit, sedät ja parhaat ystävämme, ja kakku(j)a olikin jakamassa n. 20 ihmistä. Olin itse ainakin ihan onnesta soikeana, sillä muutamaa ystävääni en ollut nähnyt kuukausiin!

Jokaiselle kyselijälle vastattiin, ettei lahjalla ole väliä, mutta siitäkin huolimatta E sai mm. ihanan oravarepun, palapelejä, kirjoja, hiekkaleluja, sukkia, kaksi kylpytakkia (erikokoiset, onneksi), takin, duploja, Disneyn klassikkoelokuvia, Salama McQueen -pyyhkeen ja -muistitaulun, tarroja ja tarravihkon. Olen todella helpottunut siitä, että lahjaksi ei pahemmin tullut mitään krääsää, sekä myös siitä, ettemme vielä näidenkään synttäreiden jälkeen huku leikkimättömien lelujen tulvaan.

Nyt vaan odotellaan, että ilmat lämpenee entisestään ja päästään hiekkalaatikolle ja eväsretkelle ja järjestämään grillailusyöminkejä!

Kaksi

Pääsiäinen meni varsin leppoisasti. Käytiin rautatiemuseossa katsomassa junia ja lentokentän lähellä katsomassa laskeutuvia koneita, piirrettiin paljon ja vaan oltiin. Sen jälkeen päivät ovatkin menneet ihan hujauksessa - syöden, treenaten, siivoten ja leipoen. Mun hunajapalleroiseni täytti alkuviikosta kokonaiset kaksi vuotta!

Pääsiäinen

Eilen E pääsi siskoni kanssa kirkkoon seuraamaan pääsiäismessua ja sen jälkeen ekaa kertaa yökylään ikinä. Me käytiin miehen kanssa kaverin valmistujaisissa ja vietettiin ihan eka yö ja aamu kaksin melkein kahteen vuoteen. Ja ai että teki hyvää! 

En aio nyhjöttää koko pääsiäistä tietokoneella kun kerrankin on seuraa ja tekemistä ja laitteetkin tökkii taas. Siispä hyvää pääsiäistä kaikille! =)

I want it all

Tein viikonloppuna varsin hyvät mukikaupat, ja uudesta vanhasta mukista aamukahvi maistui erityisen hyvältä. Sen kaverina oli poikkeuksellisesti croissanttia ja berliininmunkkia, en osannut aamulla kaupassa valita kumman otan koska olen heikkona molempiin - mutta onneksi olen niin laiha, että saatoin hyvillä mielin ostaa ja syödä molemmat! 

Käytiin koiran kanssa nuuskimassa kevättä, ja ensimmäistä kertaa (olen tietoisesti välttänyt ruuhka-aikoja) päästiin kohtaamaan haasteitakin - kissa, pyörä, aidan takana räksyttävä pikkukoira ja vähän kauempana menevä iso koira. Ja arvatkaa mitä? Sain pidettyä itseni niin rentona, että tuo karvaisempi tyttö oli oikein nätisti. Nyt olen ylpeä meistä molemmista!

Kivut ovat kasvaneet melkoisesti, oletettavasti siksi että olen jälleen kerran innostunut kivuttomuudesta ja tehnyt ihan liikaa kaikkea (eikä tämä koneella nököttäminen varmasti paranna asiaa, tulin tähän vain aamukahville ja unohduin lukemaan mammapalstoja). Mulle käy aika helposti niin, että vähän innostun, vähän liian aikaisin, en malta millään pysyä paikoillani vaan haluan kaikki heti mulle nyt ja sitten oonkin taas kipeä. Turhauttavaa. Tekisi mieli myös hehkuttaa hyvää mieltä, mutta ikuisena pessimistinä realistina en taida uskaltaa, sillä kohta taas tullaan alas rytisten. Kuten aina. Huoh. 

Nyt ehkä vähän pilatesta, Queenia ja Volbeatia, sitten hakemaan E ja pienelle päiväunikävelylle, sitten vähän lisää kahvia, kipulääkettä nuppiin ja sen jälkeen kömmin sohvalle Äitylit kainalossa. Ellen taas innostu vähän liikaa. 

Viikonloppu

Eilen oli varsin riemukas päivä, kun käytiin E:n ja mummin kanssa Hoplopissa ja juhlittiin miehen kanssa maksettuja laskuja. Tänään tunnelma ihan toisesta päästä, aamulla meidät tavoitti suruviesti. Viikonloppu tulee varsin sopivaan väliin, kaikkine rauhoittumisineen, hiljentymisineen ja virpomisineen.

Hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Eilen nyhväsin vain kotona sen aikaa, kun E oli päiväkodissa. Pidin lepopäivän kaikesta treenaamisesta ja pyhitin koko päivän juustonaksuille ja Volbeatille. Huomasin saaneeni sairaspäivärahaa paljon enemmän kuin aluksi luulin, raha-asiat ovat muutenkin järjestymässä, olin lihonut kilon, onnistuin kerrankin keittämään juotavaa kahvia, sovin huomiselle kivaa ohjelmaa, sää oli ihana, E ja mies olivat ihania, ruoka oli hyvää. Tuntuu siltä että elämä hymyilee taas. Ainakin hetken.

Ja arvatkaa vaan mitä olen luukuttanut nonstoppina koko ajan?

Aaaaaaaaa. ♥

Tammi-helmi-maaliskuun lastenvaatehamstrauksia

Nykyään tuntuu löytyvän aika nihkeästi kivoja, E:n näköisiä lastenvaatteita (valitinkohan tästä edellisessäkin lastenvaatepostauksessa?). Erityisesti siksi, etten raaski ostaa juuri mitään normaalihintaisena vaan kaikki on joko kirppikseltä tai kauppojen alerekeistä. Nyt tein poikkeuksen, kun kävin E:n kanssa kaupoilla - en raaskinut olla ostamatta, kun pienet silmät sädehtivät nähdessään suuren ja mahtavan idolinsa Salama McQueenin ja pieni suu huusi innoissaan "Iijjaa iijjaa iijjaa!" (= jehna jehna jehna).

Joku aika sitten sovitettiin ylemmän kuvan vaatteita päälle, ja yllätyksekseni pikkutyttöni on jo niin iso, että suurin osa 98cm vaatteista siirtyi käytössä olevien vaatteiden kaappiin! Miten tuo voikaan kasvaa niin nopeasti?

Niin ja joo, ei oltu kameran kanssa samalla aaltopituudella, tälläkään kertaa - mistä oikeastaan tulikin mieleen yksi juttu joka pitää hoitaa. 

Leggingsit, traktoripaita (Lindex), mansikkapaita (DUNS Sweden) ja huppari (Adidas) - fb-kirppis. Kauluksellinen t-paita ja pitkähihainen Cars-paita - Lindex. Aurinkolasitunika - Tarjoustalo. Hame - Seppälä. Sydän-collegehousut - kirppis.

11

Sain jo aikoja sitten SanKarilta haasteen:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Rakastan kermavaahtoa, vadelmahilloa, Ben&Jerry'siä, kaakaota ja Mignon-munia. Olen itse asiassa aika varma, että E on ainakin 80-prosenttisesti kaakaota, sillä join sitä raskausaikana niin paljon.

2. Osaan Leijonakuninkaan repliikit ulkoa. Noloa siinä on se, että osasin jo kauan ennen E:stä haaveiluakin. 

3. Ajatukseni kulkee puhetta nopeammin, joten juttuni kuulostavat usein oudoilta.

4. Kuuntelen salaa Robinia. 

5. Rakastan raidallisia vaatteita.

6. En ole avannut sähköpostiani sitten viime elokuun. 

7. Katson aivan liikaa Criminal mindsia.

8. Olen aika itserakas.

9. Jostain syystä yksikään auto ei kestä mun käsittelyssä montaa kuukautta kiukuttelematta.

10. Haaveilen työstä rakennus/ kiinteistöalalla, omasta talosta maalla, toisesta lapsesta ja kunnon bileistä parhaiden kavereiden kanssa.

11. Inhoan käyttää kenkiä. Ja sukkia.

Vastaukseni haastajan kysymyksiin:

1. Mitä teet ensimmäisenä aamulla?

- Nukun vielä 5 minuuttia. Sitten toiset 5. Kolmannet. Hups, herään tunnin päästä.

2. Entäpä viimeisenä illalla?

- Käperryn mukavasti miehen kainaloon.

3. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla

- Ihana =)

4. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa jättipotin?

- Rakentaisin talon ja ostaisin tuliterän Audin. Satsaisin kuntoutukseen. Pistäisin osan hyväntekeväisyyteen ja osan tukemaan lääketieteellisiä tutkimuksia. Vähän osakkeisiin ja vähän enemmän lapselle säästöön. Hemmottelisin läheisiäni hienoilla lahjoilla, mutta koittaisin pitää matalaa profiilia voiton suhteen ja jalat maassa.

5. Jos saisit muuttaa yhden asian menneisyydestäsi, mikä se olisi?

- En ehkä kuitenkaan muuttaisi mitään, vaikka varmasti olisi ollut helpompiakin teitä kulkea. Menneisyys kuitenkin tekee minusta juuri sen, kuka olen nyt.

6. Mikä on parasta elämässäsi?

- Perhe.

7. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?

- Alunperin en edes muista. Tämän blogin aloitin, koska kyllästyin läheisten ruikuttamiseen siitä, että kirjoitin muustakin kuin auringonpaisteesta ja keijukaisista. Jep, teen täällä ihan samaa ja ihan on samat ihmiset lukemassakin, mutta onpahan ainakin varoitustekstit.

8. Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?

- Puoliksi täynnä, paitsi jos se on kaakaolasi.

9. 1+1=?, miksi?

- 2. 1+2=3. 2+3=5. 3+5=8. 5+8=13. 8+13=21. Sarjamurhaaja. Criminal minds.

10. Missä olisit juuri nyt, jos voisit olla missä vain?

- Nukkumassa.

11. Asia, jonka haluat vielä tehdä tai saavuttaa?

- Työkykyisyys ja vaatekoko S.

Tämä haaste on varmaankin kiertänyt jo useimmat seuraamistani blogeista läpi, joten en nyt haasta ketään. 

Olipa kerran nettikatko

Ja sinä aikana...

...kävin fysioterapiassa kaksi kertaa. (Siitä juttua viimeistään seuraavan käynnin jälkeen)

...tongin siskon lastenvaatekätköjä ja tein kolme kassillista löytöjä.

...kävin psykiatrisella polilla pohtimassa psykoterapian aloittamista.

...sain mieheltä suklaata naistenpäivän kunniaksi. (En aio nyt mainita mitään eilisestä Steak & blowjob -päivästä)

...sairastimme oksennustaudin, me kaikki kolme. E jopa kahdesti. Niin, ja koirakin oksensi sohvalle.

...käytin poikkeuksellisen paljon aikaa siivoamalla, ja siitä syystä pelkäsin joko olevani raskaana tai menettäneeni järkeni lopullisesti.

...muutin olohuoneen järjestystä todella dramaattisesti. (Siirsin rahia huimat 30cm)

...uskaltauduin koiran kanssa ulos aamupäiväkävelyille, ja voi pojat miten olemme nauttineet tästä harvinaisesta herkusta! Olen ehkä rakastunut tuohon koiraan uudestaan.

...virkkasin kymmeniä isoäidinneliöitä.

...sain rakkaan Ooppelin takapuskurin halkeamaan, sillä en taaskaan muistanut pysähtyä ennen lumipenkkaa. Mutta olen aivan varma, että puskuri olisi nyt ehjä, jos mies ei olisi vuosia sitten kolauttanut samaa kohtaa lyhtypylvääseen.

...sain Kelalta ihmisarvoni takaisin sairauspäivärahan muodossa!

Ulkona on ollut ihan järkyttäviä pakkaslukemia ja varpaat palelee vieläkin päiväkotireissusta, mutta ah, tuo auringonpaiste! Kyllä se kevät sieltä tulee.

Aaaaaaaaaaaaaaaa.

Ja vielä kerran aaaaa. Olen siivonnut yhdet nilkkapaskat ja pessyt ja syöttänyt E:n ja tosiaanko kello on vasta yhdeksän? Tuntuu vähintäänkin keskipäivältä ja E:kin on jo ihan päiväunikamaa. Kai se täytyy tunkea rattaisiin ja pakkonukuttaa ja lähteä ostamaan maitoa, sillä kahvi hylamaidolla on ihan järkyttävän makuista ja jotenkin tässä pitäisi varmaan potkaista päivä käyntiin.

Leijonakuningaspäivä vol. 100

Kuten näkyy, huonoja öitä on tullut vietettyä enemmänkin. Ihan liikaa siis. Mutta ei se mitään, pandathan on tosi söpöjä?

Tänään oli tarkoitus käydä aamulla juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja iltapäivällä nähdä pitkästä aikaa vanhaa kaveria, mutta suunnitelmat meni uusiksi kun E päätti oksentaa koko eilisillan. Se tarkoittaa siis sitä, että ollaan taas vietetty päivä Disneyn klassikkoanimaatioiden parissa. Ei tietenkään ole E:n syytä, että vatsatauti iski, ja suunnitelmia on aina mahdollista siirtää - mutta mä olen niiiiiiin kypsä tähän sairastamiseen, koko ajan jompi kumpi meistä kipeänä. Olen valmis vaikka lyömään vetoa, kohta minäkin saan vatsataudin ja sitten halailen wc-pönttöä vähintään kaksi viikkoa.

Nukuin viime yön E:n vieressä, sillä pelkäsin, että raukka tukehtuu yöllä omaan oksennukseensa. Nukkumaanmeno vähän venähti, sillä unohduin juoruilemaan facebookissa. Yön nukuin parin tunnin pätkissä ja aamulla otin pienet torkut E:n katsoessa piirrettyjä. Arvatkaa vaan, löysikö tyttö sillä aikaa huulipunan? Sitä oli hienosti E:n huulissa ja silmäluomissa. Ja kaulassa, mahassa, hiuksissa, käsissä, varpaissa, vaatteissa, lattiassa, pöydässä, tuolissa, dvd-soittimessa, ovenkahvoissa, seinissä, jokaikisessä ovessa... Hyvä etten saanut sydänkohtausta herätessäni, unenpöpperöisenä ja silmälasittomana en meinaan ihan ensimmäisenä osannut ajatella, että kaikki kirkkaanpunainen metrin korkeuteen asti joka puolella ja vaikertavan taaperon päällä olisi vain huulipunaa. Huh.

Mignon!

Tänään on ollut hymy herkässä. Aamupäivällä postimies koputti oveen ja antoi paketin - tietääkseni en ollut tilannut mitään joten oletin että siinä on autonosia miehelle, tai jotain vastaavaa. Kuitenkin siinä komeili mun nimi, joten kurkkasin pakettiin. Paperipallojen alta löytyi kymmenen huolellisesti pehmustemuoviin käärittyä Mignon-munaa, joilla ystäväni olivat päättäneet yllättää (kenties kyllästyttyään mun ruikutukseen?). Mä olen vieläkin aivan hämilläni, sillä eihän mulle satu tällaista koskaan. =)

Olen ihan käsittämättömän onnekas, sillä olen saanut elämääni monta ihanaa ihmistä.

Jumbo

Eilen E:llä oli kotipäivä. Aamupalan ja -piirrettyjen jälkeen käytiin ostamassa kahvia ja oltiin hetki pihalla, sitten lähdettiin Jumboon, treffaamaan ystävääni ja E:n kummitätiä. Pari tuntia pörrättiin ja juteltiin niitä näitä. Liukuportaat oli kiinnostavia ja hauskoja, leikkipaikka oli kiva ja Salama McQueen oli kaikkialla - myös Tiimarin katossa ja sille piti huutaa moneen otteeseen heihei kun lähdettiin.

Illalla mies kävi hakemassa mulle meille suklaamunia iltanaposteltavaksi. Nyt niitä on jääkaapissa ihan järkyttävästi. Ehkä pärjään niillä siihen asti, että Mignoneita löytyy taas? 

Mies lähti äsken saunomaan kavereidensa kanssa ja minä juon kahvia ja odottelen, että E herää päiväunilta. Sitten lähdetään hakemaan siskoa tänne illanviettoon =)

Puskuri

Eilen kävin kirppiksellä ennen kun hain E:n päiväkodista. Mukaan lähti housut sekä E:lle että mulle ja pari kirjaa E:lle. 

Päiväkodin parkissa sitten huomasin, että auton etupuskuri repsottaa uhkaavasti, en uskaltanut lähteä ajamaan koska mitä minä muka olisin voinut tehdä jos puskuri olisi kesken ajon tipahtanut kokonaan? Jestas, sehän painaa melkein enemmän kun minä! Auto jäi sitten sinne ja me käveltiin, oltaisiinhan me joka tapauksessa tehty kävely kunhan oltais ensin päästy kotiparkkikselle, rattaatkin oli mukana. Mä hekottelin tuolle puskurille koko päivän, mieleen tuli E:n yhdestä Autot-kirjasta kommentti "hän yllättyy niin kovasti että puskuri putoaa!" - mistähän Opel yllättyi? Illalla sisko tuli poikansa kanssa tähän hetkeksi jotta päästiin miehen kanssa hakemaan auto kotiin, ja niin, se puskuri oli ollut kiinnitettynä liimalla ja nippusiteillä. Kai sitä nyt itsekin tipahtaisi jos olisi niin heppoisasti kasattu. Eikä tuosta kai ole vielä vuottakaan kun puskuri vaihdettiin.

Nyt lähdetään E:n kanssa ostamaan kahvia.

Pääsiäinen tulee!

Arvatkaa vaan, onko mies taas saanut etsiä kaupoista Mignon-munia oikein kissojen ja koirien kanssa?

Kukkuluuruu.

Olen nyt sairastanut ainakin kuuden vuoden edestä. Kuluneesta kolmesta kuukaudesta olen ollut ainakin puolet kipeänä ja tällä hetkellä juuri ja juuri toipunut viimeisimmästä, melkein kaksi viikkoa kestäneestä mistälie kuumetaudista joka muuttui keuhkoputkentulehdukseksi. Aaaaarghhh. E oli viime viikon hiihtolomalla, ja oli kuulkaas tosi kivaa maata koko viikko neljän seinän sisällä ja perua kaikki suunnitelmat. Osasin jo entuudestaan Leijonakuninkaan repliikit ulkoa, mutta nyt varmaan huutelen niitä unissanikin. Noh, onneksi voidaan toteuttaa niitä suunnitelmia muinakin päivinä. Käydä uimassa ja hoplopissa ja mummolassa ja kavereilla ja junaretkellä ihan tavallisinakin päivinä. 

Ihana auringonpaiste on saanut ihmeitä aikaan. Olen edelleen ihan tappoväsynyt ja pysyn pystyssä lähinnä kahvin voimalla, mutta olo on kuitenkin ollut energisempi ja aikaansaavampi. Olen saanut raahattua itseni ja E:n kävelylle päivittäin, ollaan pulkkailtu ja myös testattu rattaita, jotka - kiitos miehen hitsaustaitojen - ovat jälleen nelipyöräiset, ollaan käyty lähipuistossa keinumassa ja ihmetelty hiihtäjiä ja lumitöitä tekeviä traktoreita. Uskokaa pois, siinä on jo paljon aihetta olla itsestään ylpeä.

Eikä selkä ole ollut kovinkaan kipeä. 

Sain hoidettua kouluasioita. Asiat on vielä vähän vaiheessa, mutta en palaa enää siihen ryhmään josta jäin pois syksyllä, vaan ilmeisesti aloitan ensi syksynä iltaopiskelijana. Sitten pitäisi kai löytää myös jotain töitä, mutta sitä mietin vasta myöhemmin. Eletään nyt ensin sinne toukokuun loppuun.

Olen myös saanut myytyä jotain E:n vanhoja vaatteita ja siinä sivussa tullut siihen tulokseen, että facebook-kirppiksiltä on paljon kivempaa ja helpompaa ostaa kuin myydä. Ehkä täytyy taas vain heittää kaikki isoon pahvilaatikkoon ja kutsua kaverit penkomaan. 

Ja olen virkannut. Kaikki paikat pursuaa isoäidinneliöitä, joista tuskin kuitenkaan koskaan tulee mitään, se on jo niin nähty. Mutta niitä on kiva tehdä, ja sisäinen pula-ajan mummoni saa suunnatonta nautintoa siitä, ettei niitä pikkuruisia langanpätkiä tarvitse heittää roskiin vaan nekin pääsee käyttöön.

Että semmoista.

Väsy

Mä olen niiin yliväsynyt, että itken silmät päästäni kohta. Päätä särkee aivan julmestusti, jalat tärisee ja kaikki tuntuu tosi sumealta. 

Hauskinta tässä on se, että viimeiset pari viikkoa olen pääsääntöisesti nukkunut ihan hyvin - jopa sen 7-9 tuntia yössä. Viime yönä tosin humat neljä tuntia ja ainakin kolmessa pätkässä, eli normiunet. Ja riippumatta siitä, kuinka kauan olen nukkunut, aamulla tuntuu etten olisi nukkunut silmänräpäystäkään. Varmaan täytyy pikkuhiljaa harkita tohtorin luona käymistä. Eijeijeieei.

Luojalle kiitos valmiskarjalanpiirakoista ja Disneyn klassikkoanimaatioista.

Kuntoutus/ työkyvyn määritys

Tapasinpa siis roiman joukon erinäisiä hoitoalan henkilöitä.

Toimintaterapeutin kanssa etsittiin mulle sopivaa työtuolia ja käytiin läpi sen hankkimiseen liittyviä juttuja. Jonkun verran puhuttiin myös muista apuvälineistä ja asennon tukemisesta esim. autolla ajaessa.

Fysioterapeutin kanssa käytiin läpi mun liikuntakykyä. Mulle jäi vähän sellainen tunne, että hän epäili vian olevan lähinnä korvien välissä - suoriuduin kaikista liikkeistä ihan kevyesti eikä niiden tekeminen edes sattunut - ja että olen laiska ja pelkuri. Kokeiltiin kinesioteippausta, ensin korjaamaan alaselän asentoa ja myöhemmin myös olkapäiden. 

Psykologin kanssa juttelin muutamaan otteeseen. Psyykkistä suorituskykyä mittaavissa testeissä (matematiikkaa, logiikkaa, muistitehtäviä, luetunymmärtämistä, jne) pärjäsin hyvin, keskivertoa paremmin. Kuulemma mulla todella olisi lahjoja haaveilemalleni alalle. Hän piti mua fiksuna, luovana, lahjakkaana ja älykkäänä ja suositteli psykoterapiaa.

Sosiaalityöntekijänkin tapasin pari kertaa. Hänen kanssaan pohdimme tukiasioita, perhetilannetta, tulevaisuudensuunnitelmia ja yleisesti elämänlaatua. Hänen ansiostaan tiedän nyt, mistä haen tukea jos Kela edelleen näyttää persettä peukun sijaan, ja ehkä nyt maltan myös vain olla ja keskittyä itseeni. Ja arvostaa entistäkin enemmän miestä, joka on sitkeästi pysynyt rinnallani kaiken tämän keskellä.

Psykiatri oli sitä mieltä, että jo yksistään psyykkisten ongelmien takia en ole ollut työkykyinen elokuussa, en ole sitä nyt enkä tuile olemaan vielä pariin kuukauteen.

Fysiatri kokoaa tämän kaiken yhteen ja kirjoittaa sen perusteella b-lausunnon. B-lausunto tulee kuulemma puoltamaan sairauspäivärahan saamista aina takautuvasti elokuusta lähtien ja suosittelemaan sen jatkamista toukokuun loppuun saakka. Työkyvyttömyyden ensisijaiset syyt ovat psyykkisiä, mikä on toisaalta hieman hassua - ne psyykkiset kun johtuu nimenomaan fyysisistä vaivoista - mutta toisaalta taas ei.

Pääkoppaa tullaan jatkossa hoitamaan psykiatrisella polilla, fysioterapia jatkuu kunnan terveyskeskuksessa, ravitsemusterapeutille täytyy mennä painon seurantaa varten. Kivun hoito taas siirtyy kipupolille. Kivun aiheuttajalle itselleen ei ole mitään tehtävissä ennen kuin saan painon hilattua normaalilukemiin - ja uskokaa tai älkää, mutta olen ihan toden teolla yrittänyt.

Epäilemättä kuntoutus/ työkyvyn määritys oli tarpeellinen, mutta jäin miettimään, pitivätkö he mua sittenkin vain mielenvikaisena?

Mitähän muuta tuosta reilusta viikosta voisi sanoa - tutustuin muutamaan ihmiseen joista toivon kuulevani jatkossakin, tulin "kevyestä" aamujumpasta todella kipeäksi, iltaisin oli enimmäkseen tylsää ja öisin nukutti, ruoka oli hyvää. 

Tämän päivän puuhastelut

Askartelu ja pullanleivonta, niistä on hyvät päivät tehty!