Pienen valokuvaajan salaotokset

Viime kerralla kameraa tyhjentäessäni huomasin pari outoa kuvaa. Minä en niitä ottanut, eikä mies, joten vaihtoehtoja oli vain yksi - E, joka räpsytteli kameran salamavaloa huoneessaan eräänä iltana! Kuvissa näkyy E:n lempilelut, kirkkaimpana tähtenä tytön tämän hetkinen suosikki, "papan ostama valkoinen auto".

No mitäpä tänne kuuluu?

Hyvää, oikein hyvää. Tahaton blogitauko venähti aivan liian pitkäksi, kun en jaksanut ajatella, en vaan saanut tuotettua yhtään järkevää lausetta. Kärsin ihan kuolettavan kamalista univeloista, hyvä jos muistin nimeänikään yhdessä vaiheessa, mutta nyt on velat kaikki nukuttu pois.

Selkä ei ole enää liiemmin haitannut elämää, lähes kivutonta kautta on kestänyt viime keväästä asti, yli puoli vuotta! Silti tiedostan, että se on tikittävä aikapommi, joka voi laueta koska vaan, ja pelkään sitä kuollakseni. Pyrin liikkumaan paljon, kiinnittämään huomiota asentoihin ja ottamaan rennosti. Elämään päivän kerrallaan ja nauttimaan jokaisesta kivuttomasta päivästä. 

Mielikin voi hyvin, mutta lopulta siihen tarvittiin kuitenkin loääkkeellistä apua. Syksyn tullen alkoi taas masentamaan, ja lääkitys aloitettiin, jottei masennus pääse yhtä pahaksi kuin aiemmin. Nyt olen taas oma ihana, mahtava itseni, ja voi luoja kuinka nautinkaan tästä! Vaikka tietämättömät leimaavatkin itserakkaaksi ja ylimieliseksi - piru vie, mä olen käynyt niin pohjalla, että mulla on oikeus iloita nykytilanteesta ja kailottaa sitä vaikka koko maailmalle jos niin haluan!

Lopetin itseni lihottamisen, sillä se alkoi stressaamaan ja hallitsemaan ajatuksia liikaa. Pyrin syömään säännöllisesti, proteiinipitoisesti, terveellisesti, monipuolisesti. Pyrin liikkumaan paljon. Mutta en vahtaa jokaista suupalaa enkä puntarin näyttöä. Paino nousee jos on noustakseen ja jos ei se nouse, niin sitten saan luvan kelvata muillekin tällaisena. 

Töitä ei ole löytynyt, vieläkään. Se on todella turhauttavaa. Onneksi on sentään yksittäisiä keikkoja ja projekteja, että pääsee edes vähän työn makuun, ja niiden myötä toivottavasti aukeaa uusia ovia. 

E on rauhoittunut. Siis niin paljon, kuin mahdottoman energinen pikkulapsi vaan voi rauhoittua. Pahin uhma on poissa, vaikka oma tahto tuolla pikkuprinsessalla onkin todella voimakas - mutta mitä muuta voi olettaakaan, kun sekä isä että äiti ovat molemmat temperamenttisia jääräpäitä? Eipähän ainakaan jää tyttö kovin helpolla muiden jalkoihin.

Parisuhde voi hyvin, vaikka aika-ajoin räiskähteleekin. Jokunen viikko sitten tuli täyteen huima viisi vuotta yhdessä!

Myös raha-asiat ovat vihdoin mallillaan. Rästilaskut maksettu, ja varaa on muuhunkin kuin euron kalapuikkoihin (*huuto-oksennus*), vaikkei tässä edelleenkään pääse rikastumaan.

Kaikenkaikkiaan elo on ollut aika auvoisaa - olen saanut muutaman uuden ystävän ja pystynyt tekemään asioita, joita haluan tehdä, olen voinut vihdoinkin olla sellainen äiti lapselleni kuin olen aina halunnut olla. Olen nauttinut joka hetkestä. Ikäviäkin asioita on toki sattunut - muutaman mainitakseni, teloin polveni ja se melkein leikattiin, ja koiralla oli alkava kohtutulehdus, mutta molemmista onneksi selvittiin säikähdyksellä - mutta niitä tarvitaan, jotta osaa nauttia hyvistä asioista entistäkin enemmän.

Mutta mitä kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle?

Epämääräinen juhannusnostalgiahypetys

Jeje, vuoden paras viikonloppu on nyt!! Kaupungissa on ihanan rauhallista, melkein aavemaisen hiljaista. Ulkona saa tallustella kaikessa rauhassa, antaa asfaltin polttaa jalkapohjia ja kukkivan heinän kutittaa nenää. Kahdeksas kaupunkijuhannus, enkä voisi enää kuvitellakaan viettäväni keskikesän juhlaa mitenkään muuten.

Mies lähti juhlimaan juhannusta omalla tavallansa, E on yöunilla - ah, oma rauha! Voisin vain laittaa silmät kiinni ja nauttia hiljaisuudesta, mutta ei. Näin varsin merkittävää unta viime yönä ja sen seurauksena on nyt pakko kuunnella Green Dayta ja muistella villien teinivuosien kaupunkijuhannuksia sekä päiviä niiden välissä. En aio murehtia rahahuolia, työpaikkaa enkä moneen kertaan kolhittua polvea - ainoastaan takavuosien töppäilyjä, ja olla kiitollinen kaikesta oppimastani. Oi niitä aikoja, mutta kyllä on mukavaa olla aikuinen.

On ihan ok itkeä, koska...

Robin on vaan niiin ihana. Sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu-uu sä voisit täyttää seeeen.

Mies osti pekonia.

Auto lähti mahdollisesti viimeisellä matkallaan. R.I.P. Aarnemobiili, olit hyvä auto vaikka kiukuttelitkin tälle kuskille aina ja kaikkialla.

E tanssi ja pomppi omassa kevätjuhlassaan, kun piti hipsiä hiirenpäästäisenhiljaa eteenpäin.

Koskenlaskija on vaan niiiiin hyvää.

Valtavan aikuistumisen, ryhdistäytymisen ja uurastuksen jälkeen ystävä sai valkolakin.

Toinen ystävä sai asunnon, joka kuulostaa todelliselta unelmalta.

Johnny Cashin ja June Carterin rakkaustarina on vaan niin liikuttava. 

Minua pyydettiin trimmaamaan koira, ensimmäistä kertaa elämässäni, koska voisin olla hyvä siinä. 

Näin liikuttavan kuvan isäntäänsä hyvästelevästä poliisikoirasta, ja alan muistuttaa vesiputousta jo sen ajattelemisestakin.

Ukkonen. Vaikka se olisi vain pieni salamanvälähdys ja kaukainen jyrähdys toisella puolella Suomea. Yhyhyyy. 

Vanha, vähän pelottava peltotie minun ja ystävieni kotien välissä on jyrätty ja sinne rakennetaan taloja. 

Aina löytyy ystävä, jonka kainaloon saa kömpiä yöllä, kun ypöyksin nukkuminen isossa ja vanhassa talossa tuntuu liian pelottavalta.

Vakioporukan nostalgiabileet. Vanhan kaavan mukaan lettuja, boolia, juomapeliä ja portailla istumista, siinä on monta hyvää syytä tirauttaa salassa muutama kyynel!

Asfalttimiehet kunnostavat tietä.

NCIS ja Criminal Minds. Joka kerta.

30 Seconds to Mars soi radiossa ja oi, kaikki ne muistot.

Ikäkriisi. Nyyh, näköjään en vaan millään lakkaa vanhenemasta vaan tänäänkin tuli jo 23 vuotta täyteen.

Pienen tytön onnelliset hymyt, joita saan päivä päivältä useammin. Ja ne maailman kauneimmat, isot silmät.

(Ei, en ole raskaana mutta kieltämättä nämä hormonihuurut ovat saaneet harkitsemaan kierukan poistoa.)

Sekakuulumispostaus

Arkipäivät ovat menneet aika peruskaavalla, joko syömistä, treenaamista ja työnhakua tai puistoilua E:n kanssa. 

Loppuviikosta ylitin itseni ja pakotin pakokauhuisen itseni salille silloin kun siellä oli muitakin - oli pakko, kun en keksinyt enää tekosyitä, ja kyllä kannatti. Ehkä uskaltaudun sinne tälläkin viikolla, kun ei se niin kamalaa ollutkaan. (Okei, se on fysioterapian kuntosali, ja siellä kaikki muutkin ovat kuntouttamassa itseään, joten onhan se nyt aika naurettavaa kammoksua sinne menemistä.)

Saatiin ystävältä ylläripaketti, joka sisälsi meidän näköisiä juttuja joihin hän oli törmännyt käydessään läpi tavaroitaan muuttoa varten. Paketissa oli mm. kaulakoru E:lle ja mulle tuo ihana, kuvassakin näkyvä Hello Kitty -toppi.

Koska viimeiset ties kuinka monta viikonloppua ollaan ravattu ties missä, haluttiin pitää pieni hengähdystauko. Käytiin Linnanmäellä E:n vaarin ja mamman kanssa. Meillä kaikilla oli tosi hauskaa, erityisesti E:llä. Hämmästeltävää ja kummasteltavaa riitti, ja laitteet saivat aikaan ihania riemunkiljahduksia ja -kiherryksiä. Saatiin jopa muutama pieni kahdenkeskinen hetki miehen kanssa, kun isovanhemmat käyttivät E:tä laitteissa! Viikonloppuna saatiin myös muutama ihan kokonainen tunti kahdestaan (edellisestä kerrasta olikn jo useampi kuukausi), kun vietiin E pariksi tunniksi leikkimään serkkujensa kanssa. Olihan meillä juuri hääpäiväkin, joten oltiin niiiin ansaittu kahdenkeskistä aikaa. Ja kyllä, kerrankin viikonloppu oli leppoisa ja rentouttava, juuri sellainen kuin tarvittiinkin. 

Tänään E on kotona, koska en osannut aamulla päättää, onko hän flunssainen vai allerginen. Aamulla käytiin nuhanenän ja koiran kanssa yli tunnin mittaisella aamukävelyllä, nyt jumitan tietokoneella viidennen kahvikupillisen kanssa kun E katsoo Tuhkimoa. Illalla mennään vielä päiväkodin kevätjuhlaan, jos pieni vain suinkin jaksaa lähteä. Huomenna nukutaan koko päivä, tai ainakin toivossa on hyvä elää. 

Vähän ehkä nyt tämmöinen sekava postaus tällä kertaa, mutta hei - niin olen minäkin =)

Pihapuuhia ja hattu

lippis - Anttila

Tältä meidän päivät näyttää! E saa nyt lomailla, sillä kesän työkuvioista ei ole vielä tietoa. Ollaan oltu paljon tuossa pihalla naapuruston muiden pienten kanssa, tai menty lähipuistoon, tai kävelylle. Eilen käytiin aamupäivällä K-mummin kanssa kahvilla ja hattuostoksilla ja omalle pihalle leikkimään päästiin vasta iltapäivällä. Tälle päivälle suunnittelin jonkinlaista eväsretkeä. Varmaan aika perusjuttuja, mutta vitsit että on ihanaa, kun pystyy tekemään jotain tällaista! 

Äitienpäivää

Tämän vuoden äitienpäiväkorttiaskartelut =)

Eilen aamulla join aamukahvit sängyssä ja sain vihdoin avata paketin, jota olin jännittänyt jo ainakin keskiviikosta asti! Paketin avaaminen jännitti sen antajaakin, ja tyttö oli aivan onnessaan, kun papereista paljastui oikein hieno pannunalusta. =)

Käytiin pienellä kävelyllä kolmistaan, sitten lähdettiin viemään äitienpäiväkortteja. Hetki istuttiin miehen äidin luona ja lopulta vietiin ajoneuvointoilija-E katsomaan lähteviä lentokoneita. E oli niin intona, että hyppi ja pomppi ja kiljui ja taputti, ja selitti vielä tänään aamullakin isoista lentokoneista. 

Mulla olisi hei vaikka ja mitä kerrottavaa, mutta kauhea kiire koko ajan! 

Kotipäiviä

Viimeisen viikon aikana E on ollut aika paljon arkipäiviä kotona, ihan vaan siksi koska se on ollut taas mahdollista. Ollaan oltu aika paljon ulkona ja nautiskeltu auringosta. Tästä mä tykkään!

Hauskaa vappua!

Uskaltauduin tänään kokeilemaan munkkien tekoa ekaa kertaa ikinä, enkä edes polttanut taloa siinä sivussa!

Ilman kenkiä!

Saatoin vahingossa lipsauttaa ilmoille pienen voitontanssin, koska kevät!

Housukauppoja

E kärsii kroonisesta housupulasta, koska housut ovat niin tylsiä ostettavia. Kerrankin onnetar suosi mua, neljät ihanat housut - kahdet pitkät ja kahdet caprit - viidellä eurolla! Löysin myös kahdet ulkohousut ja kivat farkkuleggingsit E:lle, mutta ne odottavat käyttöönottopesua pyykkikorissa joten en kaivanut niitä kuvattavaksi. Nytpä ei kaapista puutukaan enää muuta kuin kevätkenkiä pikkuprinsessalle.

Kirppikset ♥

Synttäreitä

Viikonloppuna juhlittiin E:n synttäreitä. Kutsuttiin paikalle kaikki tytön elämään aktiivisesti osallistuvat ihmiset, eli isovanhemmat, tädit, sedät ja parhaat ystävämme, ja kakku(j)a olikin jakamassa n. 20 ihmistä. Olin itse ainakin ihan onnesta soikeana, sillä muutamaa ystävääni en ollut nähnyt kuukausiin!

Jokaiselle kyselijälle vastattiin, ettei lahjalla ole väliä, mutta siitäkin huolimatta E sai mm. ihanan oravarepun, palapelejä, kirjoja, hiekkaleluja, sukkia, kaksi kylpytakkia (erikokoiset, onneksi), takin, duploja, Disneyn klassikkoelokuvia, Salama McQueen -pyyhkeen ja -muistitaulun, tarroja ja tarravihkon. Olen todella helpottunut siitä, että lahjaksi ei pahemmin tullut mitään krääsää, sekä myös siitä, ettemme vielä näidenkään synttäreiden jälkeen huku leikkimättömien lelujen tulvaan.

Nyt vaan odotellaan, että ilmat lämpenee entisestään ja päästään hiekkalaatikolle ja eväsretkelle ja järjestämään grillailusyöminkejä!

Kaksi

Pääsiäinen meni varsin leppoisasti. Käytiin rautatiemuseossa katsomassa junia ja lentokentän lähellä katsomassa laskeutuvia koneita, piirrettiin paljon ja vaan oltiin. Sen jälkeen päivät ovatkin menneet ihan hujauksessa - syöden, treenaten, siivoten ja leipoen. Mun hunajapalleroiseni täytti alkuviikosta kokonaiset kaksi vuotta!

I want it all

Tein viikonloppuna varsin hyvät mukikaupat, ja uudesta vanhasta mukista aamukahvi maistui erityisen hyvältä. Sen kaverina oli poikkeuksellisesti croissanttia ja berliininmunkkia, en osannut aamulla kaupassa valita kumman otan koska olen heikkona molempiin - mutta onneksi olen niin laiha, että saatoin hyvillä mielin ostaa ja syödä molemmat! 

Käytiin koiran kanssa nuuskimassa kevättä, ja ensimmäistä kertaa (olen tietoisesti välttänyt ruuhka-aikoja) päästiin kohtaamaan haasteitakin - kissa, pyörä, aidan takana räksyttävä pikkukoira ja vähän kauempana menevä iso koira. Ja arvatkaa mitä? Sain pidettyä itseni niin rentona, että tuo karvaisempi tyttö oli oikein nätisti. Nyt olen ylpeä meistä molemmista!

Kivut ovat kasvaneet melkoisesti, oletettavasti siksi että olen jälleen kerran innostunut kivuttomuudesta ja tehnyt ihan liikaa kaikkea (eikä tämä koneella nököttäminen varmasti paranna asiaa, tulin tähän vain aamukahville ja unohduin lukemaan mammapalstoja). Mulle käy aika helposti niin, että vähän innostun, vähän liian aikaisin, en malta millään pysyä paikoillani vaan haluan kaikki heti mulle nyt ja sitten oonkin taas kipeä. Turhauttavaa. Tekisi mieli myös hehkuttaa hyvää mieltä, mutta ikuisena pessimistinä realistina en taida uskaltaa, sillä kohta taas tullaan alas rytisten. Kuten aina. Huoh. 

Nyt ehkä vähän pilatesta, Queenia ja Volbeatia, sitten hakemaan E ja pienelle päiväunikävelylle, sitten vähän lisää kahvia, kipulääkettä nuppiin ja sen jälkeen kömmin sohvalle Äitylit kainalossa. Ellen taas innostu vähän liikaa. 

Mignon!

Tänään on ollut hymy herkässä. Aamupäivällä postimies koputti oveen ja antoi paketin - tietääkseni en ollut tilannut mitään joten oletin että siinä on autonosia miehelle, tai jotain vastaavaa. Kuitenkin siinä komeili mun nimi, joten kurkkasin pakettiin. Paperipallojen alta löytyi kymmenen huolellisesti pehmustemuoviin käärittyä Mignon-munaa, joilla ystäväni olivat päättäneet yllättää (kenties kyllästyttyään mun ruikutukseen?). Mä olen vieläkin aivan hämilläni, sillä eihän mulle satu tällaista koskaan. =)

Olen ihan käsittämättömän onnekas, sillä olen saanut elämääni monta ihanaa ihmistä.

Kukkuluuruu.

Olen nyt sairastanut ainakin kuuden vuoden edestä. Kuluneesta kolmesta kuukaudesta olen ollut ainakin puolet kipeänä ja tällä hetkellä juuri ja juuri toipunut viimeisimmästä, melkein kaksi viikkoa kestäneestä mistälie kuumetaudista joka muuttui keuhkoputkentulehdukseksi. Aaaaarghhh. E oli viime viikon hiihtolomalla, ja oli kuulkaas tosi kivaa maata koko viikko neljän seinän sisällä ja perua kaikki suunnitelmat. Osasin jo entuudestaan Leijonakuninkaan repliikit ulkoa, mutta nyt varmaan huutelen niitä unissanikin. Noh, onneksi voidaan toteuttaa niitä suunnitelmia muinakin päivinä. Käydä uimassa ja hoplopissa ja mummolassa ja kavereilla ja junaretkellä ihan tavallisinakin päivinä. 

Ihana auringonpaiste on saanut ihmeitä aikaan. Olen edelleen ihan tappoväsynyt ja pysyn pystyssä lähinnä kahvin voimalla, mutta olo on kuitenkin ollut energisempi ja aikaansaavampi. Olen saanut raahattua itseni ja E:n kävelylle päivittäin, ollaan pulkkailtu ja myös testattu rattaita, jotka - kiitos miehen hitsaustaitojen - ovat jälleen nelipyöräiset, ollaan käyty lähipuistossa keinumassa ja ihmetelty hiihtäjiä ja lumitöitä tekeviä traktoreita. Uskokaa pois, siinä on jo paljon aihetta olla itsestään ylpeä.

Eikä selkä ole ollut kovinkaan kipeä. 

Sain hoidettua kouluasioita. Asiat on vielä vähän vaiheessa, mutta en palaa enää siihen ryhmään josta jäin pois syksyllä, vaan ilmeisesti aloitan ensi syksynä iltaopiskelijana. Sitten pitäisi kai löytää myös jotain töitä, mutta sitä mietin vasta myöhemmin. Eletään nyt ensin sinne toukokuun loppuun.

Olen myös saanut myytyä jotain E:n vanhoja vaatteita ja siinä sivussa tullut siihen tulokseen, että facebook-kirppiksiltä on paljon kivempaa ja helpompaa ostaa kuin myydä. Ehkä täytyy taas vain heittää kaikki isoon pahvilaatikkoon ja kutsua kaverit penkomaan. 

Ja olen virkannut. Kaikki paikat pursuaa isoäidinneliöitä, joista tuskin kuitenkaan koskaan tulee mitään, se on jo niin nähty. Mutta niitä on kiva tehdä, ja sisäinen pula-ajan mummoni saa suunnatonta nautintoa siitä, ettei niitä pikkuruisia langanpätkiä tarvitse heittää roskiin vaan nekin pääsee käyttöön.

Että semmoista.

Juuri nyt

E opettelee kasaamaan vähän vaikeampaa palapeliä ja lastenhuoneessa vallitsee varsin italialainen tunnelma, kun väärinmenevät palat lentää päin seiniä. Istun vieressä ja autan tarvittaessa, juon päivän ensimmäistä kahvikupillista, juttelen ystävien kanssa facebookissa Leijonakuningasta siteeraten ja mokkapalat odottavat jäähtymistä ja kuorrutteen levittämistä keittiössä. 

Tänään pitäisi vielä siivota perusteellisesti, sillä huomenna tämän pienen kodin täyttää nauru ja ruuan tuoksu, kun ystävät saapuvat kuka mistäkin päin maailmaa tänne viettämään iltaa!

Joulunjälkeiset

Kuinka ollakaan, onnistuin saamaan jonkun jälkitaudin kun olin juuri ja juuri toipunut edellisestä. Aatonaattona pukkasi kuumetta ja poskionteloita särki, yskä palasi ja sitäkin riemua kesti viikon, nyt taas kutakuinkin elävien kirjoissa, ainakin hetken aikaa... Mun sairastelut sotki suunnitelmia aika pahasti, paljon jäi näkemättä ihmisiä ennen joulua, monet lahjat jäi kesken kun en jaksanut väkertää. Vaan mitäpä sitä murehtimaan, ehtiihän nuo myöhemminkin.

E:llä alkoi joululoma jo 14. päivä ja ensimmäisellä lomaviikolla ehdittiin tutustumaan terveyskeskuksen odotustilan leluihin, syömään croissantteja keskustassa, kahvittelemaan kummitädin kanssa, juhlimaan vastavalmistunutta tätiä, tekemään viimeiset jouluostokset ja tapaamaan vaaria ja E-mammaa. Ja katsomaan paljon elokuvia.

Jouluaattona nukuttiin pitkään, syötiin riisipuuroa, katsottiin lisää elokuvia ja avattiin kotona olevat lahjat kaikessa rauhassa. Sitten lähdettiin vanhempieni luokse, jossa joulua olivat viettämässä kaksi kolmesta siskostani sekä toisen mies, unohtamatta tietenkään valloittavaa nuorta cockerspanielineitiä =) Syötiin ja avattiin lisää lahjoja. Ilta venyi hirvittävän myöhäiseksi, ja olin todella ylpeä pienestä tytöstäni joka jaksoi loppuun asti olla iloinen ja rauhallinen! Joulupäivä oltiin kotona, nukuttiin ja tutkailtiin lahjoja (niistä lisää myöhemmin). Tapaninpäivänä mies lähti E:n kanssa äitinsä luokse käymään ja minä kävin omien vanhempieni luona popsimassa juustoja, vaikken mitään maistanutkaan. 

Pari viimeistä päivää ollaan pääasiassa möllötetty kotona, leikitty ja katsottu vielä lisää elokuvia. Kerrankin lomaileva mies on saanut nukkua ja levätä ja touhuta E:n kanssa sydämensä kyllyydestä, ja pihalle on ilmestynyt (katoton) lumilinna. Tänään (eilen) käytiin Hoplopissa, ja noiden kahden touhuja oli ilo katsella.

Postattavaa mulla riittäisi vaikka kuinka, ja alankin tästä jo luonnostelemaan seuraavaa =)

Joulukortit 2012

E:n kanssa yhdessä tehty, sormiväreillä maalattu ja sotkettu siinä sivussa puoli asuntoa =)

Joulun jääkaappitaide

Tulee muuten käytyä jääkaapilla paljon useammin silloin, kun sen ovi on kivannäköinen! Vaikka vaaka onkin eri mieltä, ahkerasta pakkolihiksestä huolimatta pari kiloa on päässyt tippumaan. Hmm... ehkä olen syönyt liian vähän Ben&Jerry'siä?