Epämääräinen juhannusnostalgiahypetys

Jeje, vuoden paras viikonloppu on nyt!! Kaupungissa on ihanan rauhallista, melkein aavemaisen hiljaista. Ulkona saa tallustella kaikessa rauhassa, antaa asfaltin polttaa jalkapohjia ja kukkivan heinän kutittaa nenää. Kahdeksas kaupunkijuhannus, enkä voisi enää kuvitellakaan viettäväni keskikesän juhlaa mitenkään muuten.

Mies lähti juhlimaan juhannusta omalla tavallansa, E on yöunilla - ah, oma rauha! Voisin vain laittaa silmät kiinni ja nauttia hiljaisuudesta, mutta ei. Näin varsin merkittävää unta viime yönä ja sen seurauksena on nyt pakko kuunnella Green Dayta ja muistella villien teinivuosien kaupunkijuhannuksia sekä päiviä niiden välissä. En aio murehtia rahahuolia, työpaikkaa enkä moneen kertaan kolhittua polvea - ainoastaan takavuosien töppäilyjä, ja olla kiitollinen kaikesta oppimastani. Oi niitä aikoja, mutta kyllä on mukavaa olla aikuinen.

Kyllä tämä tästä!

Minulle sopiva työ on aika kiven alla ja sähköposti tursuaa "kiitos mielenkiinnostasi, mutta valitettavasti emme valinneet sinua" -viestejä. Toisinaan lannistaa jo pelkkä ajatus siitä, että pitää taas lyödä perse penkkiin ja näpyttää taas menemään hakemuksia, joista suurinta osaa ei edes noteerata mitenkään. Koitan hokea itselleni, että mulle varmasti on juuri täydellinen työpaikka olemassa, mutta se ei vain ole vielä haussa. Mutta tiedättekö, olisi niiiiin paljon helpompaa vain iskeä hanskat tiskiin ja luovuttaa työnhaun kannalta. 

Olipa taas sellainen hanskat tiskiin -olo. Laitoin sitten luurit korville ja vähän tsemppimusiikkia soimaan ja ystävältä viikonloppuna saatua teetä kuppiin ("koska jotenkin sä tulit heti mun mieleen Pikku Myystä" - S). Työkkärin sivut auki ja tsädäm, sieltähän sitä taas löytyisi kaikkea kivaa! 

Mennään sitten eteenpäin vaikka sillä Pikku Myyn sisulla.

On ihan ok itkeä, koska...

Robin on vaan niiin ihana. Sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu-uu sä voisit täyttää seeeen.

Mies osti pekonia.

Auto lähti mahdollisesti viimeisellä matkallaan. R.I.P. Aarnemobiili, olit hyvä auto vaikka kiukuttelitkin tälle kuskille aina ja kaikkialla.

E tanssi ja pomppi omassa kevätjuhlassaan, kun piti hipsiä hiirenpäästäisenhiljaa eteenpäin.

Koskenlaskija on vaan niiiiin hyvää.

Valtavan aikuistumisen, ryhdistäytymisen ja uurastuksen jälkeen ystävä sai valkolakin.

Toinen ystävä sai asunnon, joka kuulostaa todelliselta unelmalta.

Johnny Cashin ja June Carterin rakkaustarina on vaan niin liikuttava. 

Minua pyydettiin trimmaamaan koira, ensimmäistä kertaa elämässäni, koska voisin olla hyvä siinä. 

Näin liikuttavan kuvan isäntäänsä hyvästelevästä poliisikoirasta, ja alan muistuttaa vesiputousta jo sen ajattelemisestakin.

Ukkonen. Vaikka se olisi vain pieni salamanvälähdys ja kaukainen jyrähdys toisella puolella Suomea. Yhyhyyy. 

Vanha, vähän pelottava peltotie minun ja ystävieni kotien välissä on jyrätty ja sinne rakennetaan taloja. 

Aina löytyy ystävä, jonka kainaloon saa kömpiä yöllä, kun ypöyksin nukkuminen isossa ja vanhassa talossa tuntuu liian pelottavalta.

Vakioporukan nostalgiabileet. Vanhan kaavan mukaan lettuja, boolia, juomapeliä ja portailla istumista, siinä on monta hyvää syytä tirauttaa salassa muutama kyynel!

Asfalttimiehet kunnostavat tietä.

NCIS ja Criminal Minds. Joka kerta.

30 Seconds to Mars soi radiossa ja oi, kaikki ne muistot.

Ikäkriisi. Nyyh, näköjään en vaan millään lakkaa vanhenemasta vaan tänäänkin tuli jo 23 vuotta täyteen.

Pienen tytön onnelliset hymyt, joita saan päivä päivältä useammin. Ja ne maailman kauneimmat, isot silmät.

(Ei, en ole raskaana mutta kieltämättä nämä hormonihuurut ovat saaneet harkitsemaan kierukan poistoa.)

Asia, jota ikävöin

Selkäänpiirtäminen. Tiedättehän, se ihana taivaallinen kihelmöinti, vähän niin kuin kylmät väreet mutta ei kuitenkaan? Mennyttä. Ihan kuin neulalla repisi. Mitä laajempi kosketusala, sitä vähemmän sattuu, mutta paras kun ei kosketa ollenkaan. Sniff.

Juuri nyt

Kumma juttu, mutta E on päiväunilla! Helpottaa elämää huomattavasti, kun pieni nukkuu päiväunet, käy yöunille vasta kahdeksalta ja herää aamullakin vasta kuuden jälkeen. Mä voisin tietenkin sillä välin tehdä kaikkea järkevää, mutta ennemmin juon kahvia, valmistaudun iltaan (ihanat tytöt ja ehkä vähän kuohuvaa!), kuuntelen musiikkia ja facebookkaan - mutta olenhan mä todellakin ansainnut pienen armollisen hetken itselleni. Kohta voisikin hemmotella myös kotiinjääviä ja leipoa iltapalaksi sämpylöitä. 

Työtön ja kivuton puolijalkainen!

Viime perjantaina oli viimeinen saikkupäivä. En siis ole enää työkyvytön, vaan työtön - jee! Toisaalta pieni, mutta toisaalta taas niin iso askel eteenpäin. Ainoa pikku miinus tässä on se, etten alkuun kykene kuin osa-aikatyöhön joten ilmeisesti en ole myöskään oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Niin, ja toinen pikku miinus on se, etten voi tehdä ihan mitä tahansa duunia, joten tässä nyt sitten saattaa hetki vierähtää. Noh, töitä haen ahkerasti koko ajan, muutamaan kouluunkin olen hakenut ja työkkäriin on uusi aika parin viikon päästä, jolloin varmaankin perehdytään mun tilanteeseen syvemmin. 

Koska mun kivut ovat helpottaneet joka suuntaan todella paljon, sain kipulääkäriltä luvan kokeilla ilman lääkkeitä olemista sillä niiden ei uskota olevan kovinkaan ratkaisija tekijä - toinen jee! Nyt on menossa kolmas päivä ilman, enkä ole huomannut minkäänlaisia vieroitusoireita tai muutosta pahempaan, ja toivottavasti tämä jatkuukin näin. Täytyy vain muistaa olla innostumatta liikaa.

Nyt, kun olen päässyt treenaamaan enemmän, olen huomannut, että oikea polvi tökkii pahasti ja sojottaa ihan väärään suuntaan. Treenin jälkeen (mutta vain silloin) iskias kiusaa aika pahasti. Noh, tänään pyysin fysioterapeuttia vilkaisemaan sitä ja laittamaan kinesioteipit, ja polvi pysyi heti paremmin kurissa. Eikä muuten sattunut treenin jälkeen.