Työkokeilu!

Nyt on työkokeiluasiat vihdoin järjestyksessä ja pari työpäivää jo takanakin, joten uskaltanen kertoa siitä enemmän!

Ystäväni vinkkaamana päädyin kahvilaan. Nyt alkuun vuoroja on kaksi viikossa, myöhemmin nostamme vuoromäärän kolmeen. Sopimus on tehty kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen työkokeilua on mahdollista jatkaa vielä toiset 3 kk, siirtyä palkkatyöntekijäksi tai keksiä jotain muuta. Tarkoitus on aloittaa mahdollisimman kevyesti, jottei työ käy liian raskaaksi selälle - työnantaja on tietoinen ongelmistani ja pyrkii ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon. Päällehän työ tekee vain hyvää, koska mua ei ole luotu vain pyörittelemään peukaloita :)

Työ on täysin erilaista kuin mikään aikaisemmin tekemäni. En ole koskaan työskennellyt elintarvikkeiden parissa (jos ei yläasteen parin viikon työharjoittelua kaupassa lasketa), kassalla tai asiakaspalvelutehtävissä. On hienoa päästä oppimaan uutta, haastamaan itsensä ja laajentamaan työkokemusta!

Ajoittain työ on kiireistä, eikä päivän aikana ehdi juurikaan istumaan. Mutta nautin ympäröivästä tohinasta ja siitä, että tohina jää työpaikalle kun itse lähden kotiin. Ensimmäisen työpäivän lopussa seisoskeluun tottumattomat varpaat huusivat hoosiannaa ja jouluna kiukuttelun aloittanut polvi muistutti itsestään aina välillä, mutta yllätyksekseni selkä ei ollut moksiskaan!

Kaikki tähän mennessä tapaamani työkaverit ovat olleet mukavia ja töissä on ollut aidosti kiva olla. On kiva tavata päivän aikana paljon ihmisiä ja jutustella niitä näitä, ja huomaan jo olevani pirteämpi ja iloisempi kuin ennen työkokeilun alkua.

Haaveilen edelleen kiinteistöalasta, mutta mulla ei ole mikään kiire sinne - eikä sitä tiedä, jos vaikka viihtyisin tällä alalla niin hyvin, että muuttaisin suunnitelmia, vielä on liian aikaista sanoa. Pääasia, että pääsee takaisin työn makuun, sillä maltillinen työskentely varmasti edesauttaa kuntoutumista ja mahdollistaa sen, että vielä jonain päivänä minäkin kykenen täyteen työelämään.

Työkokeilupaikka löytyi!

Ja vieläpä oikein ihanteellinen sellainen, eli hyvää joulua mulle!

Hyvää joulua myös kaikille muille :)

No mitäpä tänne kuuluu?

Hyvää, oikein hyvää. Tahaton blogitauko venähti aivan liian pitkäksi, kun en jaksanut ajatella, en vaan saanut tuotettua yhtään järkevää lausetta. Kärsin ihan kuolettavan kamalista univeloista, hyvä jos muistin nimeänikään yhdessä vaiheessa, mutta nyt on velat kaikki nukuttu pois.

Selkä ei ole enää liiemmin haitannut elämää, lähes kivutonta kautta on kestänyt viime keväästä asti, yli puoli vuotta! Silti tiedostan, että se on tikittävä aikapommi, joka voi laueta koska vaan, ja pelkään sitä kuollakseni. Pyrin liikkumaan paljon, kiinnittämään huomiota asentoihin ja ottamaan rennosti. Elämään päivän kerrallaan ja nauttimaan jokaisesta kivuttomasta päivästä. 

Mielikin voi hyvin, mutta lopulta siihen tarvittiin kuitenkin loääkkeellistä apua. Syksyn tullen alkoi taas masentamaan, ja lääkitys aloitettiin, jottei masennus pääse yhtä pahaksi kuin aiemmin. Nyt olen taas oma ihana, mahtava itseni, ja voi luoja kuinka nautinkaan tästä! Vaikka tietämättömät leimaavatkin itserakkaaksi ja ylimieliseksi - piru vie, mä olen käynyt niin pohjalla, että mulla on oikeus iloita nykytilanteesta ja kailottaa sitä vaikka koko maailmalle jos niin haluan!

Lopetin itseni lihottamisen, sillä se alkoi stressaamaan ja hallitsemaan ajatuksia liikaa. Pyrin syömään säännöllisesti, proteiinipitoisesti, terveellisesti, monipuolisesti. Pyrin liikkumaan paljon. Mutta en vahtaa jokaista suupalaa enkä puntarin näyttöä. Paino nousee jos on noustakseen ja jos ei se nouse, niin sitten saan luvan kelvata muillekin tällaisena. 

Töitä ei ole löytynyt, vieläkään. Se on todella turhauttavaa. Onneksi on sentään yksittäisiä keikkoja ja projekteja, että pääsee edes vähän työn makuun, ja niiden myötä toivottavasti aukeaa uusia ovia. 

E on rauhoittunut. Siis niin paljon, kuin mahdottoman energinen pikkulapsi vaan voi rauhoittua. Pahin uhma on poissa, vaikka oma tahto tuolla pikkuprinsessalla onkin todella voimakas - mutta mitä muuta voi olettaakaan, kun sekä isä että äiti ovat molemmat temperamenttisia jääräpäitä? Eipähän ainakaan jää tyttö kovin helpolla muiden jalkoihin.

Parisuhde voi hyvin, vaikka aika-ajoin räiskähteleekin. Jokunen viikko sitten tuli täyteen huima viisi vuotta yhdessä!

Myös raha-asiat ovat vihdoin mallillaan. Rästilaskut maksettu, ja varaa on muuhunkin kuin euron kalapuikkoihin (*huuto-oksennus*), vaikkei tässä edelleenkään pääse rikastumaan.

Kaikenkaikkiaan elo on ollut aika auvoisaa - olen saanut muutaman uuden ystävän ja pystynyt tekemään asioita, joita haluan tehdä, olen voinut vihdoinkin olla sellainen äiti lapselleni kuin olen aina halunnut olla. Olen nauttinut joka hetkestä. Ikäviäkin asioita on toki sattunut - muutaman mainitakseni, teloin polveni ja se melkein leikattiin, ja koiralla oli alkava kohtutulehdus, mutta molemmista onneksi selvittiin säikähdyksellä - mutta niitä tarvitaan, jotta osaa nauttia hyvistä asioista entistäkin enemmän.

Mutta mitä kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle?

Kyllä tämä tästä!

Minulle sopiva työ on aika kiven alla ja sähköposti tursuaa "kiitos mielenkiinnostasi, mutta valitettavasti emme valinneet sinua" -viestejä. Toisinaan lannistaa jo pelkkä ajatus siitä, että pitää taas lyödä perse penkkiin ja näpyttää taas menemään hakemuksia, joista suurinta osaa ei edes noteerata mitenkään. Koitan hokea itselleni, että mulle varmasti on juuri täydellinen työpaikka olemassa, mutta se ei vain ole vielä haussa. Mutta tiedättekö, olisi niiiiin paljon helpompaa vain iskeä hanskat tiskiin ja luovuttaa työnhaun kannalta. 

Olipa taas sellainen hanskat tiskiin -olo. Laitoin sitten luurit korville ja vähän tsemppimusiikkia soimaan ja ystävältä viikonloppuna saatua teetä kuppiin ("koska jotenkin sä tulit heti mun mieleen Pikku Myystä" - S). Työkkärin sivut auki ja tsädäm, sieltähän sitä taas löytyisi kaikkea kivaa! 

Mennään sitten eteenpäin vaikka sillä Pikku Myyn sisulla.

Työtön ja kivuton puolijalkainen!

Viime perjantaina oli viimeinen saikkupäivä. En siis ole enää työkyvytön, vaan työtön - jee! Toisaalta pieni, mutta toisaalta taas niin iso askel eteenpäin. Ainoa pikku miinus tässä on se, etten alkuun kykene kuin osa-aikatyöhön joten ilmeisesti en ole myöskään oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Niin, ja toinen pikku miinus on se, etten voi tehdä ihan mitä tahansa duunia, joten tässä nyt sitten saattaa hetki vierähtää. Noh, töitä haen ahkerasti koko ajan, muutamaan kouluunkin olen hakenut ja työkkäriin on uusi aika parin viikon päästä, jolloin varmaankin perehdytään mun tilanteeseen syvemmin. 

Koska mun kivut ovat helpottaneet joka suuntaan todella paljon, sain kipulääkäriltä luvan kokeilla ilman lääkkeitä olemista sillä niiden ei uskota olevan kovinkaan ratkaisija tekijä - toinen jee! Nyt on menossa kolmas päivä ilman, enkä ole huomannut minkäänlaisia vieroitusoireita tai muutosta pahempaan, ja toivottavasti tämä jatkuukin näin. Täytyy vain muistaa olla innostumatta liikaa.

Nyt, kun olen päässyt treenaamaan enemmän, olen huomannut, että oikea polvi tökkii pahasti ja sojottaa ihan väärään suuntaan. Treenin jälkeen (mutta vain silloin) iskias kiusaa aika pahasti. Noh, tänään pyysin fysioterapeuttia vilkaisemaan sitä ja laittamaan kinesioteipit, ja polvi pysyi heti paremmin kurissa. Eikä muuten sattunut treenin jälkeen. 

Pihapuuhia ja hattu

lippis - Anttila

Tältä meidän päivät näyttää! E saa nyt lomailla, sillä kesän työkuvioista ei ole vielä tietoa. Ollaan oltu paljon tuossa pihalla naapuruston muiden pienten kanssa, tai menty lähipuistoon, tai kävelylle. Eilen käytiin aamupäivällä K-mummin kanssa kahvilla ja hattuostoksilla ja omalle pihalle leikkimään päästiin vasta iltapäivällä. Tälle päivälle suunnittelin jonkinlaista eväsretkeä. Varmaan aika perusjuttuja, mutta vitsit että on ihanaa, kun pystyy tekemään jotain tällaista! 

Uusia tuulia

Mistähän sitä aloittaisi?

Kivut helpottivat, onneksi. Kai välilevynpullistuma vain oli ärtynyt jostain ja pikkuhiljaa rauhoittui, kun en tehnyt yhtään mitään. Nyt en ole enää viikkoon kävellyt pitkin seiniä, en kivun enkä lääkkeiden takia, ja ajatuskin rullaa taas jotenkuten. Hyvä niin, sillä en todellakaan olisi jaksanut taas yhtä kahdeksan kuukauden akuuttia kipuhelvettiä! 

Olen uskaltanut taas liikkua, ollaan käyty maltillisilla parin kilometrin kävelyillä ja olen selvinnyt niistä vain pienillä lonkkakivuilla ja tuntohäiriöillä. Kävin tänään fysioterapian kontrollikäynnillä, ja kyllä muuten huomasi, että tässä on pari viikkoa vain maattu! Selkä oli ihan tönkkö ja kunto pohjamudissa - joudun siis aloittamaan treenaamisen taas pohjalta. Käytiin läpi mun saliohjelmaa, ja sitä mun pitäisi nyt sitten toteuttaa pari kertaa viikossa. Onneksi fysioterapia tarjoaa salin, ettei mun tarvitse lähteä surkean kuntoni kanssa haparoivin liikkein minnekään superurheilijoiden sekaan. 

Tänään oli aika myös mielenterveystoimiston lääkärille. Koska mieliala on kohentunut huikeasti parin viime kuukauden aikana, en tarvitse masennuslääkitystä enkä terapiaa. Käyntejä sairaanhoitajan luona jatketaan ainakin kesän yli, mutta ei enää niin tiiviissä tahdissa. Eikä mun sairaslomaa ole tarpeen jatkaa toukokuun jälkeen, vaan saan mennä varovaisesti kokeilemaan, miltä työnteko maistuu pitkästä aikaa. 

Voin kertoa, että nyt jännittää ja vähän pelottaakin aika paljon!

Plan B

Alkuvuodesta kävin ammatinvalinnanohjauspsykologilla. Olen kyllä jo pitkään tiennyt, mitä haluan tehdä, mutta en ole tiennyt voinko, tässä kunnossa. Vaikka osa vaivoista helpottaa ajan myötä, osa pysyy läpi elämän (nivelrikko ja lannerangan kuluma ainakin, korjatkaa jos olen väärässä) ja mahdollisesti pahenee, lisäksi olen saanut niin surkean ruumiinrakenteen joka osaltaan aiheuttaa myös selkäkipuja jos ei ole varovainen. Siispä työn pitää olla selkävaivaiselle sopivaa. Onnekseni en joudu hylkäämään urahaaveitani (= rakennusala), mutta koska alalle on tunkua, piti vielä kehittää varasuunnitelma (ja hyvä niin, sillä unohdin hakea ajoissa). Tässä kunnossa kun ei juuri ole varaa mennä töihin kaupan kassalle, varastoon, siivoamaan tai Itellaan, eikä ilman koulutusta saatavia hommia juuri muita ole. 

Kuvitus jälleen ohi aiheen, tällä kertaa E lukee lempparilehteään =)

Yleensäottaen toimistotyötä suositellaan selkävaivaisille, vaikka se kuulostaakin niin hullunkuriselta. Toimistotyön ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkää istumista, sillä työasentoon voi panostaa ja sitä voi vaihtaa välillä. Voi tehdä pientä taukojumppaa, kävellä välillä. Toimistotyö on kevyttä ja sitä löytyy ihan joka alalta, joten vaihtoehtojakin on runsaasti, eikä se ole ihan heti loppumassa sillä ihan taatusti jokaisessa yrityksessä riittää paperitöitä. Siispä, varasuunnitelman nimi on yo-merkonomi eli liiketalouden perustutkinto lukiopohjaisena, tutkinnosta lienee hyötyä vaikkei niitä hommia tekisi päivääkään. Jos ei muuten, niin näyttää hyvältä CV:ssä (lause, jota opettaja-äitini hokee paljon).

Lukiopohjaiselle linjalle ammattikouluun on helppo päästä, sillä suurin osa suuntaa lukiosta ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Valitsin ykköshakutoiveeksi vielä sellaisen paikan (lähimmän) johon on oikeasti helppo päästä sisään - ja pääsinkin! Vielä jos hakupapereissa olisi olleet kaikki arvosanat oikein, olisin saanut melkein vapaasti valita missä opintoni aloitan (btw, toivottavasti tuosta ei tule ongelmia, "virheellisesti ilmoitettu tieto").

Tämä siis tarkoittanee sitä, että E. menee päiväkotiin ja minä kouluun.

Apua.

Aamuaurinko

Olen todella aamu-uninen, mutta tykkään kyllä aamuista. Yksi äitiyden parhaista sivutuotteista on ehdottomasti se, että joutuu heräämään niin aikaisin (eli klo 8.30). Aiemmin tein sitäkin, että nousin ylös silloin, kun mies lähti töihin aamukuudelta tai jopa aiemmin, mutta nyt se on univaikeuksien takia jäänyt. Tänään nyt kuitenkin hereillä oltu jo pitkään, sillä puoli kahdeksalta nukkumaan mennyt E päätti nousta ylös jo keskiyön korvilla ja meni vasta äsken nukkumaan. Eipä siinä, herätys olisi joka tapauksessa ollut tänään aikaisin, jotta saan tehtyä töitä. 

Ihan parhain hetki aamulla on aina silloin, kun aurinko nousee. Se on aina yhtä ihanaa, oli sitten kesä tai talvi, ja mielelläni istun silloin ulkona, tupakalla tai edes juomassa kahvia. Yleensä silloin on ihan hiljaista, ohi kulkee satunnainen työmatkalainen tai koiranulkoiluttaja, ja ilma on ihanan raikas.  Noina hetkinä tunnen itseni niin energiseksi, että voisin tehdä mitä vaan! Aamuisin ei kivutkaan vaivaa, jos olen nukkunut alle kahdeksan tuntia, sillä takana ei vielä ole päivän aiheuttamaa rasitusta (tänään kuitenkin poikkeuspäivä myös kipujen suhteen, sillä ylhäällä riekuttu jo ainakin aamukolmesta).

Tämän aamun energianpuuskassa muistin vihdoin tukea tomaatit, joskin hieman epämääräisesti. On tuo kai tyhjää parempi? Apua, en mä ole mikään viherpeukalo, en edes tajua miten nuo on vieläkin hengissä!

Aamupäivisin olisi ihana ulkoilla E:n kanssa. Käydä vaikka pienellä kävelyllä, tai mennä keinumaan, ihan mitä vaan. Kuitenkin, herätys, aamutoimet, n. puolen tunnin leikkituokio ja aamupala - ja päiväunille, kun herätyksestä on kulunut huikeat kaksi tuntia (miten kukaan voi nukkua noin paljon???). Ja kun E herää päiväunilta, on kello jo niin paljon, että mä olenkin jo ihan puhki. Turhauttavaa. Vaivihkaa yritän muuttaa päiväuniaikaa...

Nyt viides kuppi kahvia, ja niitä töitä! Tai jos sulkisikin parin tunnin päässä häämöttävän deadlinen pois mielestä ja pitäisikin pienen pilatestuokion...

Päivän ilostuttajat

Kiloja on karissut vähän turhankin reippaasti. Raskauskiloja tuli silloin hieman päälle 16kg, enkä yrittänyt grammaakaan tiputtaa mutta niin vaan lähti kaikki ja vielä vähän lisääkin. Koska vaatekoko pieneni huomattavasti, suurin osa vaatteista päätyi ystäville ja jäljelle jäävistä vielä yli puolet odottaa epätoivoisesti päivää, jolloin olen taas tarpeeksi iso niihin. Vaatekaupoista löytyy harmillisen vähän vaatetta, joka olisi vaatimaani kokoa (32/ XS). Lastenosastolta kyllä, mutta ensinnäkin niissä on yleensä aivan liian lapsellisia yksityiskohtia makuuni, ja toiseksi olen useimpiin liian pitkä. En myöskään viitsi syytää suuria summia vaatekaappini sisältöön, sillä toiveissa todellakin on saada  sitä massaa vähän lisää. Siispä ilostun suuresti, kun löydän jotain sopivaa, sopivaan hintaan!

Shortsit The Paper Sun/ Nelly.com, kiitokset postimiehelle joka ne toimitti. Ryppyiset, koska silityslauta on muuton jäljiltä luultavasti ulkovaraston perimmäisessä nurkassa eikä huvittunut aloittaa arkeologisia kaivauksia sen takia! 

Myöskin E:n uusi sanayhdistelmä ilahduttaa: kiika - kiija - kitta (koira, kirja, kissa). Ja kakka. Ei tarvitse enää kulkea nenä kiinni toisen pyllyssä, kun neiti ilmoittaa ihan itse, milloin on vaipassa tavaraa.

***

Mies kävi eilen illalla varta vasten tankkaamassa auton, jotta pääsisin tänään hammaslääkäriin. Arvatkaa vaan, lähtikö se aamulla väärällä autolla töihin? No, voin kyllä ihan rehellisesti sanoa ettei yhtään haittaa, vaikka hammaslääkäri siirtyikin parilla viikolla! Vieläkin suu kipeänä viisaudenhampaan poistosta, enkä ole muutenkaan kauhean innoissani yhtään mistään, mihin liittyy sana "lääkäri".

Kohta kuitenkin pilatestunnille. Toivottavasti saan sen myötä takaisin aamuisen energisyyteni ja jaksaisin tehdä tänään vielä töitäkin, sillä en oikeastaan ole vielä edes aloittanut ja deadline painaa päälle...