Minä olen ihana

Senkin uhalla, että joku jälleen leimaa minut ylimieliseksi, ylistän nyt itseäni kokonaisen postauksen verran. Huonoista puolistanikin saisi kirjoitettua ainakin kilometrin mittaisen tekstin, mutta nyt haluan keskittyä vain siihen, mikä minussa on hyvää, sillä liian usein tulee itsessäänkin nähtyä vain niitä huonoja puolia.

Olen kaunis. En ehkä kaikkien mielestä, en vastaa yleistä kauneusihannetta ja saisin painaa vieläkin enemmän, mutta kelpaan itselleni. Ja kun kelpaan itselleni, kelpaan muillekin. Mulla on kauniit silmät, symppis sukunenä ja ihanat aidosti punertavat hiukset. 

Olen ystävällinen, mukava, epäitsekäs ja kohtelias. Pyrin ottamaan kaikki huomioon. Tarjoan aina apua, kun huomaan jonkun sitä tarvitsevan. Olen maailman tappiin saakka uskollinen niille, jotka lasken ystävikseni, ja puolustan heitä vaikka koko muuta maailmaa vastaan. Olen hyvä äiti ja hyvä vaimo.

Olen useimmiten hyväntuulinen ja näen kaikessa jotain hyvää. Osaan ajatella asioita monesta eri näkökulmasta, ja olen kärsivällinen, rauhallinen ja ymmärtäväinen.

Olen avoin, yllätyksellinen, rehellinen ja suorapuheinen - mutta valitsen sanani tarkkaan ja pyrin muotoilemaan mielipiteeni niin, ettei se loukkaa toista. Olen itsevarma ja sinut itseni - myös niiden huonojen puolieni - kanssa. Olen jännittävä.

Olen fiksu. Olen vahva, selviytyjäluonne, sitkeä ja sinnikäs. En anna kenenkään kävellä ylitseni. Olen määrätietoinen. Mulla on selkeät tavoitteet, ja pyrin hitaasti mutta varmasti niitä kohti.

Olen luova, ja aika kätevä käsistäni.

Olen rento. En jaksa stressata turhasta tai nipottaa pienestä, annan asioiden sujua omalla painollaan turhia hötkyilemättä. 

Osaan kuunnella itseäni, ja luottaa vaistooni.

Olen nöyrä ja vaatimaton, pidän jalat visusti maassa. Mutta olen myöskin ylpeä siitä, millainen olen, enkä epäröi näyttää sitä. 

Olen kaunis, ihana ja pirun hyvä tyyppi, ja haastan kaikki muutkin ylistämään itseään!

Pakolliset uudenvuodenpohdinnat

Aina vuoden vaihtuessa tulee väistämättä pohdiskeltua mennyttä vuotta. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, Mitkä oli niitä tähtihetkiä ja mitkä taas olisi voinut jättää kokematta. Millaisia muutoksia tapahtui elämässä ja itsessä, mitä tuli opittua, jne. Viimeiset pari viikkoa olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni paljon, ja voi kyllä, tunnen itseni voittajaksi!

Kun vuosi 2013 alkoi, olin pohjalla, ehkä syvemmällä kuin koskaan. Hirvittävissä kivuissa vailla toimivaa lääkitystä tai minkäänlaista helpotusta, kutakuinkin liikuntakyvytön. Viittä vaille naru kaulassa, vailla ihmisarvoa, kykenemätön tekemään mitään hyödyllistä, kykenemätön edes itkemään tai nauramaan, kykenemätön olemaan kunnollinen äiti, vaimo, ystävä... Nyt on vaikea uskoa, että tuosta on todella vain vuosi aikaa, en tunnista itseäni lainkaan siitä vuodentakaisesta onnettomasta reppanasta. Minkä matkan olenkaan kulkenut!

Vuosi oli täynnä muutoksia, ja vain parempaan suuntaan. Joku vaatimaton ehkä sanoisi, ettei pohjalta voi kuin nousta - mutta tiedättehän, ei se mene ihan niinkään, aina voi myös jäädä mutaan makaamaan. Minä tein aivan mielettömän työn, me teimme miehen kanssa aivan mielettömän työn jotta päästiin nykytilanteeseen, ja tässä on aihetta ylpeyteen.

Opin vuoden aikana valtavasti. Vietin omassa seurassani niin paljon aikaa, että sain tutustua itseeni ihan eri tavalla kuin ikinä ennen - opin tuntemaan ja hyväksymään syyt ajatusten ja käytöksen taustalla sekä luonteeni heikkoudet ja vahvuudet, hyvät ja huonot puolet. Opin kuuntelemaan itseäni, kehoani ja ajatuksiani. Kliseisesti voisi kai sanoa, että löysin itseni. Opin paljon miehestäni ja parisuhteestamme - kumma, miten sitä vielä viiden vuoden jälkeenkin oppii uutta, vaikka kuvittelee jo tuntevansa toisen! Opin paljon lähipiiristäni ja ihmisistä yleensä, opin keistä ei kannata ikinä päästää irti sekä sen, ettei loppujen mielipiteillä ole paskankaan väliä - jos joku pitääkin minua läpeensä mätänä niin mitä sitten, hänhän siinä menettää. Opin, ettei ole kiire mihinkään. Opin jälleen pitämään itsestäni ja hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen, hieman liian laihana ja vaihtelevasti kipuilevana. Opin vaatimaan itseltäni vähemmän ja antamaan joskus periksikin. Opin vihdoinkin käyttämään ompelukonetta jonka sain jo pari vuotta sitten, laittamaan polveen kinesioteipit, säätämään vesihanasta vedenkulutuksen sekä käyttämään pursotinta leivonnassa. Opin, että on ihan ok itkeä, jos oikein kovasti liikuttuu siitä, kuinka asfalttimiehet korjaavat huonokuntoista tietä.

En ole vielä miettinyt, mitä tältä vuodelta haluaisin. En ole asettanut minkäänlaisia tavoitteita, antaa kaiken edetä painollaan. Tiedän, että myös 2014 tuo tullessaan muutoksia, isoja ja pelottavia. Joudun astumaan ulos omalta mukavuusalueeltani, haastamaan itseni kerta toisensa jälkeen ja ottamaan riskejä. Hieman jännittää, mutta olen valmis!

No mitäpä tänne kuuluu?

Hyvää, oikein hyvää. Tahaton blogitauko venähti aivan liian pitkäksi, kun en jaksanut ajatella, en vaan saanut tuotettua yhtään järkevää lausetta. Kärsin ihan kuolettavan kamalista univeloista, hyvä jos muistin nimeänikään yhdessä vaiheessa, mutta nyt on velat kaikki nukuttu pois.

Selkä ei ole enää liiemmin haitannut elämää, lähes kivutonta kautta on kestänyt viime keväästä asti, yli puoli vuotta! Silti tiedostan, että se on tikittävä aikapommi, joka voi laueta koska vaan, ja pelkään sitä kuollakseni. Pyrin liikkumaan paljon, kiinnittämään huomiota asentoihin ja ottamaan rennosti. Elämään päivän kerrallaan ja nauttimaan jokaisesta kivuttomasta päivästä. 

Mielikin voi hyvin, mutta lopulta siihen tarvittiin kuitenkin loääkkeellistä apua. Syksyn tullen alkoi taas masentamaan, ja lääkitys aloitettiin, jottei masennus pääse yhtä pahaksi kuin aiemmin. Nyt olen taas oma ihana, mahtava itseni, ja voi luoja kuinka nautinkaan tästä! Vaikka tietämättömät leimaavatkin itserakkaaksi ja ylimieliseksi - piru vie, mä olen käynyt niin pohjalla, että mulla on oikeus iloita nykytilanteesta ja kailottaa sitä vaikka koko maailmalle jos niin haluan!

Lopetin itseni lihottamisen, sillä se alkoi stressaamaan ja hallitsemaan ajatuksia liikaa. Pyrin syömään säännöllisesti, proteiinipitoisesti, terveellisesti, monipuolisesti. Pyrin liikkumaan paljon. Mutta en vahtaa jokaista suupalaa enkä puntarin näyttöä. Paino nousee jos on noustakseen ja jos ei se nouse, niin sitten saan luvan kelvata muillekin tällaisena. 

Töitä ei ole löytynyt, vieläkään. Se on todella turhauttavaa. Onneksi on sentään yksittäisiä keikkoja ja projekteja, että pääsee edes vähän työn makuun, ja niiden myötä toivottavasti aukeaa uusia ovia. 

E on rauhoittunut. Siis niin paljon, kuin mahdottoman energinen pikkulapsi vaan voi rauhoittua. Pahin uhma on poissa, vaikka oma tahto tuolla pikkuprinsessalla onkin todella voimakas - mutta mitä muuta voi olettaakaan, kun sekä isä että äiti ovat molemmat temperamenttisia jääräpäitä? Eipähän ainakaan jää tyttö kovin helpolla muiden jalkoihin.

Parisuhde voi hyvin, vaikka aika-ajoin räiskähteleekin. Jokunen viikko sitten tuli täyteen huima viisi vuotta yhdessä!

Myös raha-asiat ovat vihdoin mallillaan. Rästilaskut maksettu, ja varaa on muuhunkin kuin euron kalapuikkoihin (*huuto-oksennus*), vaikkei tässä edelleenkään pääse rikastumaan.

Kaikenkaikkiaan elo on ollut aika auvoisaa - olen saanut muutaman uuden ystävän ja pystynyt tekemään asioita, joita haluan tehdä, olen voinut vihdoinkin olla sellainen äiti lapselleni kuin olen aina halunnut olla. Olen nauttinut joka hetkestä. Ikäviäkin asioita on toki sattunut - muutaman mainitakseni, teloin polveni ja se melkein leikattiin, ja koiralla oli alkava kohtutulehdus, mutta molemmista onneksi selvittiin säikähdyksellä - mutta niitä tarvitaan, jotta osaa nauttia hyvistä asioista entistäkin enemmän.

Mutta mitä kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle?

On ihan ok itkeä, koska...

Robin on vaan niiin ihana. Sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu-uu sä voisit täyttää seeeen.

Mies osti pekonia.

Auto lähti mahdollisesti viimeisellä matkallaan. R.I.P. Aarnemobiili, olit hyvä auto vaikka kiukuttelitkin tälle kuskille aina ja kaikkialla.

E tanssi ja pomppi omassa kevätjuhlassaan, kun piti hipsiä hiirenpäästäisenhiljaa eteenpäin.

Koskenlaskija on vaan niiiiin hyvää.

Valtavan aikuistumisen, ryhdistäytymisen ja uurastuksen jälkeen ystävä sai valkolakin.

Toinen ystävä sai asunnon, joka kuulostaa todelliselta unelmalta.

Johnny Cashin ja June Carterin rakkaustarina on vaan niin liikuttava. 

Minua pyydettiin trimmaamaan koira, ensimmäistä kertaa elämässäni, koska voisin olla hyvä siinä. 

Näin liikuttavan kuvan isäntäänsä hyvästelevästä poliisikoirasta, ja alan muistuttaa vesiputousta jo sen ajattelemisestakin.

Ukkonen. Vaikka se olisi vain pieni salamanvälähdys ja kaukainen jyrähdys toisella puolella Suomea. Yhyhyyy. 

Vanha, vähän pelottava peltotie minun ja ystävieni kotien välissä on jyrätty ja sinne rakennetaan taloja. 

Aina löytyy ystävä, jonka kainaloon saa kömpiä yöllä, kun ypöyksin nukkuminen isossa ja vanhassa talossa tuntuu liian pelottavalta.

Vakioporukan nostalgiabileet. Vanhan kaavan mukaan lettuja, boolia, juomapeliä ja portailla istumista, siinä on monta hyvää syytä tirauttaa salassa muutama kyynel!

Asfalttimiehet kunnostavat tietä.

NCIS ja Criminal Minds. Joka kerta.

30 Seconds to Mars soi radiossa ja oi, kaikki ne muistot.

Ikäkriisi. Nyyh, näköjään en vaan millään lakkaa vanhenemasta vaan tänäänkin tuli jo 23 vuotta täyteen.

Pienen tytön onnelliset hymyt, joita saan päivä päivältä useammin. Ja ne maailman kauneimmat, isot silmät.

(Ei, en ole raskaana mutta kieltämättä nämä hormonihuurut ovat saaneet harkitsemaan kierukan poistoa.)

Kesämitta

Vielä kun joku vähän tasottais, oma kärsivällisyys loppui kesken. Onpahan ainakin parempi kuin se jäätävä kuollut leijonanharjareuhka!

Hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Eilen nyhväsin vain kotona sen aikaa, kun E oli päiväkodissa. Pidin lepopäivän kaikesta treenaamisesta ja pyhitin koko päivän juustonaksuille ja Volbeatille. Huomasin saaneeni sairaspäivärahaa paljon enemmän kuin aluksi luulin, raha-asiat ovat muutenkin järjestymässä, olin lihonut kilon, onnistuin kerrankin keittämään juotavaa kahvia, sovin huomiselle kivaa ohjelmaa, sää oli ihana, E ja mies olivat ihania, ruoka oli hyvää. Tuntuu siltä että elämä hymyilee taas. Ainakin hetken.

Ja arvatkaa vaan mitä olen luukuttanut nonstoppina koko ajan?

Aaaaaaaaa. ♥

11

Sain jo aikoja sitten SanKarilta haasteen:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Rakastan kermavaahtoa, vadelmahilloa, Ben&Jerry'siä, kaakaota ja Mignon-munia. Olen itse asiassa aika varma, että E on ainakin 80-prosenttisesti kaakaota, sillä join sitä raskausaikana niin paljon.

2. Osaan Leijonakuninkaan repliikit ulkoa. Noloa siinä on se, että osasin jo kauan ennen E:stä haaveiluakin. 

3. Ajatukseni kulkee puhetta nopeammin, joten juttuni kuulostavat usein oudoilta.

4. Kuuntelen salaa Robinia. 

5. Rakastan raidallisia vaatteita.

6. En ole avannut sähköpostiani sitten viime elokuun. 

7. Katson aivan liikaa Criminal mindsia.

8. Olen aika itserakas.

9. Jostain syystä yksikään auto ei kestä mun käsittelyssä montaa kuukautta kiukuttelematta.

10. Haaveilen työstä rakennus/ kiinteistöalalla, omasta talosta maalla, toisesta lapsesta ja kunnon bileistä parhaiden kavereiden kanssa.

11. Inhoan käyttää kenkiä. Ja sukkia.

Vastaukseni haastajan kysymyksiin:

1. Mitä teet ensimmäisenä aamulla?

- Nukun vielä 5 minuuttia. Sitten toiset 5. Kolmannet. Hups, herään tunnin päästä.

2. Entäpä viimeisenä illalla?

- Käperryn mukavasti miehen kainaloon.

3. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla

- Ihana =)

4. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa jättipotin?

- Rakentaisin talon ja ostaisin tuliterän Audin. Satsaisin kuntoutukseen. Pistäisin osan hyväntekeväisyyteen ja osan tukemaan lääketieteellisiä tutkimuksia. Vähän osakkeisiin ja vähän enemmän lapselle säästöön. Hemmottelisin läheisiäni hienoilla lahjoilla, mutta koittaisin pitää matalaa profiilia voiton suhteen ja jalat maassa.

5. Jos saisit muuttaa yhden asian menneisyydestäsi, mikä se olisi?

- En ehkä kuitenkaan muuttaisi mitään, vaikka varmasti olisi ollut helpompiakin teitä kulkea. Menneisyys kuitenkin tekee minusta juuri sen, kuka olen nyt.

6. Mikä on parasta elämässäsi?

- Perhe.

7. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?

- Alunperin en edes muista. Tämän blogin aloitin, koska kyllästyin läheisten ruikuttamiseen siitä, että kirjoitin muustakin kuin auringonpaisteesta ja keijukaisista. Jep, teen täällä ihan samaa ja ihan on samat ihmiset lukemassakin, mutta onpahan ainakin varoitustekstit.

8. Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?

- Puoliksi täynnä, paitsi jos se on kaakaolasi.

9. 1+1=?, miksi?

- 2. 1+2=3. 2+3=5. 3+5=8. 5+8=13. 8+13=21. Sarjamurhaaja. Criminal minds.

10. Missä olisit juuri nyt, jos voisit olla missä vain?

- Nukkumassa.

11. Asia, jonka haluat vielä tehdä tai saavuttaa?

- Työkykyisyys ja vaatekoko S.

Tämä haaste on varmaankin kiertänyt jo useimmat seuraamistani blogeista läpi, joten en nyt haasta ketään. 

Leijonakuningaspäivä vol. 100

Kuten näkyy, huonoja öitä on tullut vietettyä enemmänkin. Ihan liikaa siis. Mutta ei se mitään, pandathan on tosi söpöjä?

Tänään oli tarkoitus käydä aamulla juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja iltapäivällä nähdä pitkästä aikaa vanhaa kaveria, mutta suunnitelmat meni uusiksi kun E päätti oksentaa koko eilisillan. Se tarkoittaa siis sitä, että ollaan taas vietetty päivä Disneyn klassikkoanimaatioiden parissa. Ei tietenkään ole E:n syytä, että vatsatauti iski, ja suunnitelmia on aina mahdollista siirtää - mutta mä olen niiiiiiin kypsä tähän sairastamiseen, koko ajan jompi kumpi meistä kipeänä. Olen valmis vaikka lyömään vetoa, kohta minäkin saan vatsataudin ja sitten halailen wc-pönttöä vähintään kaksi viikkoa.

Nukuin viime yön E:n vieressä, sillä pelkäsin, että raukka tukehtuu yöllä omaan oksennukseensa. Nukkumaanmeno vähän venähti, sillä unohduin juoruilemaan facebookissa. Yön nukuin parin tunnin pätkissä ja aamulla otin pienet torkut E:n katsoessa piirrettyjä. Arvatkaa vaan, löysikö tyttö sillä aikaa huulipunan? Sitä oli hienosti E:n huulissa ja silmäluomissa. Ja kaulassa, mahassa, hiuksissa, käsissä, varpaissa, vaatteissa, lattiassa, pöydässä, tuolissa, dvd-soittimessa, ovenkahvoissa, seinissä, jokaikisessä ovessa... Hyvä etten saanut sydänkohtausta herätessäni, unenpöpperöisenä ja silmälasittomana en meinaan ihan ensimmäisenä osannut ajatella, että kaikki kirkkaanpunainen metrin korkeuteen asti joka puolella ja vaikertavan taaperon päällä olisi vain huulipunaa. Huh.

Kukkuluuruu.

Olen nyt sairastanut ainakin kuuden vuoden edestä. Kuluneesta kolmesta kuukaudesta olen ollut ainakin puolet kipeänä ja tällä hetkellä juuri ja juuri toipunut viimeisimmästä, melkein kaksi viikkoa kestäneestä mistälie kuumetaudista joka muuttui keuhkoputkentulehdukseksi. Aaaaarghhh. E oli viime viikon hiihtolomalla, ja oli kuulkaas tosi kivaa maata koko viikko neljän seinän sisällä ja perua kaikki suunnitelmat. Osasin jo entuudestaan Leijonakuninkaan repliikit ulkoa, mutta nyt varmaan huutelen niitä unissanikin. Noh, onneksi voidaan toteuttaa niitä suunnitelmia muinakin päivinä. Käydä uimassa ja hoplopissa ja mummolassa ja kavereilla ja junaretkellä ihan tavallisinakin päivinä. 

Ihana auringonpaiste on saanut ihmeitä aikaan. Olen edelleen ihan tappoväsynyt ja pysyn pystyssä lähinnä kahvin voimalla, mutta olo on kuitenkin ollut energisempi ja aikaansaavampi. Olen saanut raahattua itseni ja E:n kävelylle päivittäin, ollaan pulkkailtu ja myös testattu rattaita, jotka - kiitos miehen hitsaustaitojen - ovat jälleen nelipyöräiset, ollaan käyty lähipuistossa keinumassa ja ihmetelty hiihtäjiä ja lumitöitä tekeviä traktoreita. Uskokaa pois, siinä on jo paljon aihetta olla itsestään ylpeä.

Eikä selkä ole ollut kovinkaan kipeä. 

Sain hoidettua kouluasioita. Asiat on vielä vähän vaiheessa, mutta en palaa enää siihen ryhmään josta jäin pois syksyllä, vaan ilmeisesti aloitan ensi syksynä iltaopiskelijana. Sitten pitäisi kai löytää myös jotain töitä, mutta sitä mietin vasta myöhemmin. Eletään nyt ensin sinne toukokuun loppuun.

Olen myös saanut myytyä jotain E:n vanhoja vaatteita ja siinä sivussa tullut siihen tulokseen, että facebook-kirppiksiltä on paljon kivempaa ja helpompaa ostaa kuin myydä. Ehkä täytyy taas vain heittää kaikki isoon pahvilaatikkoon ja kutsua kaverit penkomaan. 

Ja olen virkannut. Kaikki paikat pursuaa isoäidinneliöitä, joista tuskin kuitenkaan koskaan tulee mitään, se on jo niin nähty. Mutta niitä on kiva tehdä, ja sisäinen pula-ajan mummoni saa suunnatonta nautintoa siitä, ettei niitä pikkuruisia langanpätkiä tarvitse heittää roskiin vaan nekin pääsee käyttöön.

Että semmoista.

Pari viime päivää

Olen virkannut ihan hulluna isoäidinneliöitä, näille mulla on mahtava idea. Olen myös kutonut villasukat, jotka ovat vain päättelemistä vailla - päätteleminen on maailman tylsintä hommaa, kukahan senkin tekisi?

Naposteluhimoon tein juustotikkuja: valmiista torttutaikinasta 1cm suikaleita spiraalille kierrettyinä ja juustoraaste-kananmunaseoksella voideltuina. Olenpa myös innostunut väsäämään raparperipiirakkaa ja kaalilaatikkoakin, sekä syömään kilokaupalla piparkakkutaikinaa.

E oli tiistain ja keskiviikon kotona ja kulutti suurimman osan hereilläoloajastaan piirtäen - enimmäkseen paperiin, mutta vähän myös naamaan ja sohvaankin. Eikö olekin hieno töherrys, E:n ihka ensimmäinen kotona tehty piirustus! Hassua, miten sitä voikaan olla niin ylpeä jostain tuollaisesta!

Toimintakyky, se on siis täällä (*koputtaa puuta*).

Rallikalusto

Tällä hetkellä autoleikit ovat E:n suosikkeja ja kilpa- ja kokoontumisajoja harrastetaan mitä ihmeellisimmillä kokoonpanoilla. Vakiporukkaan kuuluu puinen veturi, kuplavolkkari, perässävedettävä koira, koliseva ja rämisevä kilpikonna (E:n ehdoton lemppari ja takuuvarma naurattaja) sekä sininen muoviauto. Niillä jaksaisi leikkiä yksin ja yhdessä vaikka kuinka!

Itsekin olen vetänyt aikamoista rallia viime päivät. Maanantaina vein E:n siskolleni ja kävin kaupungilla hoitamassa asioita, eikä mikään tuntunut ylivoimaiselta (paitsi ehkä se, kun kotimatkalla yksi retrorattaidemme renkaita pitelevistä muttereista katosi ja jouduin työntämään rattaita tyhmän näköisesti ja potkimaan karkaavaa rengasta takaisin paikalleen vähän väliä). Tiistaina nousin aikaisin ylös, tein piparitaikinaa, hain E:n pyörällä päiväkodista, kaivoin tuntikaupalla joulureseptejä, täytin ja tyhjensin pesukoneet, ulkoilin E:n kanssa. Tänään kävin tyhjentämässä 8 vuoden takaisia muuttolaatikkojani ja hakemassa kivoja juttuja kotiin ja myytäväksi, kotona lajittelin valtavan määrän pyykkiä. Eihän tuo juuri miltään kuulosta, mutta mulle se on todella paljon tässä kunnossa ja olen valtavan ylpeä itsestäni!

Tänään terveyskeskuslääkäri soitti sairaspäiväraha-asioihin liittyen. B-todistus tiedossa, lisäksi kuntoutustarvetta arvioidaan (vihdoinkin) ja sen osalta tehdään jonkinlainen suunnitelma. Lääkäri myös pyysi anteeksi sitä, että mua on palloteltu puolelta toiselle ja pistetty pää ihan pyörälle! 

Mitä minulle kuuluuuu?

Sairaslomaa on nyt takana kutakuinkin 4 viikkoa (enää 20 edessä!), ja tuntuu, että siitä on ollut jotain hyötyäkin. Yleisvointi on hieman parempi, sillä rasitusta on ollut paljon vähemmän. Olen varovaisesti alkanut tekemään taas kevyimpiä pilatesliikkeitä, eikä se satu enää kuten vielä pari viikkoa sitten, vaan tuntuu ihan hyvältä. 

Kuvituksena tällä kertaa E:n taannoiset junaleikit mummolassa =)

Olen alkanut myös pyöräilemään E:n kanssa. Vauhtihirmu tyttö tykkää niin mahdottomasti ja höpisee koko matkan omalla kielellään. Yksi parhaimpia juttuja pyöräilyyn liittyen on E:n mielestä varmaankin se, että pyörän kyydistä näkee autot niin paljon paremmin kuin auton takapenkiltä?

Koulukuviot ovat taas asteen selkeämpiä. Palaan siis kouluun 4. jakson alussa, eli helmikuussa, ja kun muut lähtevät työssäoppimaan 5. jakson ajaksi, minä suoritan sillä aikaa suuren osan missaamistani kursseista ja kirin muita aika paljon, syksyllä pitäisi olla taas suunnilleen mukana muun luokan menossa ja työssäoppimisen suoritan joskus myöhemmin - sen ei pitäisi olla mikään ongelma, koska periaatteessa mulla on vakituinen työpaikka jossa voin sen suorittaa. 

Ja olen jaksanut olla ihan hirveän sosiaalinen! Reilu viikko sitten oltiin Espoossa viettämässä iltaa, torstaina yksi ystävä kyläili tytärpuolensa kanssa (tytöillä on ikäeroa hieman alle puoli vuotta ja tykkäävät toisistaan ihan mahdottomasti!), perjantaina toinen ystävä poikkesi kahvilla juoruamassa ja vaihtamassa tavaroita, lauantaina nappasin pari muuta ystävää kyytiin ja ajettiin Lappeenrantaan viettämään iltaa ja yötä japanilaisittain.

Espoon reissusta (menomatka muutaman mutkan kautta 2h, ja itse ratin takana paluumatka 1h) tulin tosi kipeäksi, mutta suureksi yllätyksekseni matkat Lappeenrantaan ja takaisin, 3h suuntaansa ja minä siis kuskina, saivat aikaan vain jumiutuneet hartiat! Ehkä, ehkä tämä voisi olla pieni valonpilkahdus pitkän tunnelin päässä?

Mitä tähän voisi loppuun vielä sanoa? Paino nousee tasaista tahtia, parisuhde voi paremmin, mä voin päivä päivältä paremmin.

Päivän naama ja suunnitelmat

Kunhan E herää päiväunilta, syödään ja lähdetään kaupungille. Käydään hakemassa pari fb-kirppisostosta ja mennään kaverille kahvittelemaan, E saa leikkikaverin. Tiedän olevani huomenna kipeä, mutta koitan olla ajattelematta sitä nyt.

22

Kumma, miten paljon sitä voikaan vanhentua parissa vuodessa, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Ja rakenteellisesti, vasta hetki sitten mulla ei ollut mitään ja nyt on vaivat kuin vanhuksella =)

2010 ALKUVUOSI:

Tämä on varmaan ainoa vanha kuva musta naama peruslukemilla!

2011 ALKUVUOSI/ LOPPURASKAUS:

& taattu kännykkäkameralaatu =)

2012 KESÄ:

HUOMASIKO KUKAAN MUU EROA?

Se kipinöinti ja elämäniloisuus ei tallennu enää kuviin eikä teksteihin, vaikka sitäkin on jäljellä edelleen, se on vain huolella piiloutunut. Hoidan sitä pilateksella ja musiikilla päivittäin, ja voin päivä päivältä paremmin. Painokin nousee hiljalleen, vaikka ylimpiin kuviin on edelleen 8kg matka. Ehkä tämä tästä, pikkuhiljaa?

Tänään mittarissa tasan 22 vuotta.