tiistai 28. tammikuuta 2014

Kuivaksiopettelua



Emme ole pitäneet mitään kiirettä E:n kuivaksiopettelun kanssa, sillä uskon että se tapahtuu kyllä sitten kun E on siihen valmis, enkä halua painostaa vaikka päiväkoti onkin asian tiimoilta vähän hengittänyt niskaan viime aikoina. Ei sinne pottaankaan mitään tule, jos ei lapsi halua sinne mitään tehdä.

Joululomalla E vihdoin innostui pottaan pissaamisesta. Jokaisesta onnistuneesta kerrasta sai palkinnoksi tarran, ja äkkiäkös niitä olikin kymmenen tarraa, joilla tyttö sai hartaasti toivomansa Salama- ja Martti-duploautot. Eikä mennyt kauaa, kun toiset kymmenen tarraa oli kasassa, ja E sai "käyttää" ne Hoploppiin. Sittemmin tarroja on tullut toistakymmentä, eikä niitä enää muisteta edes joka kerralla antaa/ pyytää. 

Eilen E ilmoitti, ettei käytä enää ikinä vaippaa, ja oli aivan onnesta soikeana, kun mentiin pikkuhousuostoksille. Eikä muuten ole sen koommin liiemmin vaippaa pitänyt, paitsi (onneksi) yöllä. Huh, miten tuosta tytöstä tulikaan yhtäkkiä noin iso?

tiistai 21. tammikuuta 2014

Operaatio Nukku-Matti

On varmaan tullut mainittua kerran jos toisenkin, että uniongelmia on ollut melkoisen paljon viime vuosina. Sinänsä toki ymmärrettävää, kun kiusana on ollut kovia kipuja, masennusta ja muuta yhtä mukavaa, mutta uniongelmia oli jo ennen niitä. Ja niiden jälkeen. 

Ja niitä uniongelmia on erilaatuisia, jottei vaan kävis elämä liian helpoksi: 
1) Nukahtaminen kestää kauan, aivan tolkuttoman kauan! Kevyesti voi mennä 2-3 tuntia, kun pyörin ja koitan saada unenpäästä kiinni. Kun lopulta nukahdan, en herää vaikka ydinpommi räjähtäisi tyynyn vieressä. 
2) Nukahdan nopeasti, mutta herään pian. Nukahdan. Herään. Nukahdan. Herään. Nukahdan. Herään. Jne. Yön aikana saan oikeasti nukuttua ehkä pari tuntia. 
3) Nukahdan nopeasti ja nukun koko yön mukamas hyvin, mutta aamulla tuntuu etten olisi nukkunut silmänräpäystäkään. Viime syksynä mä kärsin tästä pidemmän aikaa ja se johti siihen, etten lopulta muistanut enää melkein nimeänikään.

Melatoniini hieman tasoittaa nukkumista, mutta ei yksinään poista koko ongelmaa. Siispä eilen kävi tieni lääkärin pakeille puhumaan nukkumisesta, koska nyt on mielestäni hyvä hetki paneutua siihen kun akuutimmat ongelmat on saatu raivattua pois alta. 

Mainittakoon vielä tässä välissä, että olen idiootti joka paikkaa univajetta tankkaamalla kahvia ja polttamalla tupakkaa, eli en ole mikään ihan puhdas pulmunen asian suhteen kuitenkaan (MUTTA uniongelmat ovat aina olleet samaa tasoa riippumatta siitä, juonko 1 vai 11 kupillista kahvia päivän aikana). Yritän sitkeästi taistella Moccamasterin sulosointuja vastaan ja juoda vain kolme kupillista päivässä ja vain aamupäivän aikana, mutta voin kertoa että tiukkaa tekee, kun tuo nestemäinen kulta on ainoa, mikä saa silmät pysymään auki yli kolme minuuttia!

Uskon, että omien huonojen tapojeni lisäksi nenälläni on jotain tekemistä asian kanssa, sillä en ole koskaan kyennyt hengittämään sen kautta normaalisti - ja vika kulkee suvussa, kuten myös uniongelmat. Olisi vähintäänkin loogista, että hengitän yön aikana nenän kautta, eikä aivot saa tarpeeksi happea, ja olisin sen takia aina niin kamalan väsynyt niiden "hyvinnukuttujen" öidenkin jälkeen. Mutta koska en kuulemma kuorsaa, lääkäri ei ainakaan toistaiseksi tukenut teoriaani.

Lääkärin kanssa päädyttiin siihen, että pidän kuukauden ajan unipäiväkirjaa - en siis kirjoita muistiin sitä, minkävärisistä virtahevoista näen milloinkin unta, vaan iltarutiineista, nukahtamisesta, unenlaadusta, jne. Äiti-ihmisen unikoulu siis tiedossa! Ruiskuttelen nenäsuihketta suloiseen sukunenääni aamuin illoin ja pysyn tiukkana kahvin suhteen ja vaihdan vihreän Smartin sähkötupakkaan. Kuukauden päästä sitten lääkärin kanssa palataan asiaan, katsotaan onko edistystä tapahtunut, onko unitottumuksissa jotain parannettavaa, vai olisiko jo aika perusteellisemmille tutkimuksille.

Ei se tupakoinnin lopettaminen mitään, se on vain tyhmä pinttynyt tapariippuvuus josta muutenkin haluan eroon, mutta kahvi. Apua. Meillä on töissä niiiiin hyvää kahvia, että itken varmaan jatkossa itseni uneen joka ilta, kun en saa juoda sitä niin paljon kuin haluaisin!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Ihan itte


Niin hienosti E puki tänään housut ihan itse - ensimmäistä kertaa mun nähden - ja ilman tappelua, etten millään hennonnut sanoa, että nyt meni väärin päin!

Minä olen ihana

Senkin uhalla, että joku jälleen leimaa minut ylimieliseksi, ylistän nyt itseäni kokonaisen postauksen verran. Huonoista puolistanikin saisi kirjoitettua ainakin kilometrin mittaisen tekstin, mutta nyt haluan keskittyä vain siihen, mikä minussa on hyvää, sillä liian usein tulee itsessäänkin nähtyä vain niitä huonoja puolia.


Olen kaunis. En ehkä kaikkien mielestä, en vastaa yleistä kauneusihannetta ja saisin painaa vieläkin enemmän, mutta kelpaan itselleni. Ja kun kelpaan itselleni, kelpaan muillekin. Mulla on kauniit silmät, symppis sukunenä ja ihanat aidosti punertavat hiukset. 


Olen ystävällinen, mukava, epäitsekäs ja kohtelias. Pyrin ottamaan kaikki huomioon. Tarjoan aina apua, kun huomaan jonkun sitä tarvitsevan. Olen maailman tappiin saakka uskollinen niille, jotka lasken ystävikseni, ja puolustan heitä vaikka koko muuta maailmaa vastaan. Olen hyvä äiti ja hyvä vaimo.

Olen useimmiten hyväntuulinen ja näen kaikessa jotain hyvää. Osaan ajatella asioita monesta eri näkökulmasta, ja olen kärsivällinen, rauhallinen ja ymmärtäväinen.


Olen avoin, yllätyksellinen, rehellinen ja suorapuheinen - mutta valitsen sanani tarkkaan ja pyrin muotoilemaan mielipiteeni niin, ettei se loukkaa toista. Olen itsevarma ja sinut itseni - myös niiden huonojen puolieni - kanssa. Olen jännittävä.

Olen fiksu. Olen vahva, selviytyjäluonne, sitkeä ja sinnikäs. En anna kenenkään kävellä ylitseni. Olen määrätietoinen. Mulla on selkeät tavoitteet, ja pyrin hitaasti mutta varmasti niitä kohti.


Olen luova, ja aika kätevä käsistäni.

Olen rento. En jaksa stressata turhasta tai nipottaa pienestä, annan asioiden sujua omalla painollaan turhia hötkyilemättä. 


Osaan kuunnella itseäni, ja luottaa vaistooni.

Olen nöyrä ja vaatimaton, pidän jalat visusti maassa. Mutta olen myöskin ylpeä siitä, millainen olen, enkä epäröi näyttää sitä. 


Olen kaunis, ihana ja pirun hyvä tyyppi, ja haastan kaikki muutkin ylistämään itseään!

torstai 16. tammikuuta 2014

Työkokeilu!

Nyt on työkokeiluasiat vihdoin järjestyksessä ja pari työpäivää jo takanakin, joten uskaltanen kertoa siitä enemmän!

Ystäväni vinkkaamana päädyin kahvilaan. Nyt alkuun vuoroja on kaksi viikossa, myöhemmin nostamme vuoromäärän kolmeen. Sopimus on tehty kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen työkokeilua on mahdollista jatkaa vielä toiset 3 kk, siirtyä palkkatyöntekijäksi tai keksiä jotain muuta. Tarkoitus on aloittaa mahdollisimman kevyesti, jottei työ käy liian raskaaksi selälle - työnantaja on tietoinen ongelmistani ja pyrkii ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon. Päällehän työ tekee vain hyvää, koska mua ei ole luotu vain pyörittelemään peukaloita :)

Työ on täysin erilaista kuin mikään aikaisemmin tekemäni. En ole koskaan työskennellyt elintarvikkeiden parissa (jos ei yläasteen parin viikon työharjoittelua kaupassa lasketa), kassalla tai asiakaspalvelutehtävissä. On hienoa päästä oppimaan uutta, haastamaan itsensä ja laajentamaan työkokemusta!

Ajoittain työ on kiireistä, eikä päivän aikana ehdi juurikaan istumaan. Mutta nautin ympäröivästä tohinasta ja siitä, että tohina jää työpaikalle kun itse lähden kotiin. Ensimmäisen työpäivän lopussa seisoskeluun tottumattomat varpaat huusivat hoosiannaa ja jouluna kiukuttelun aloittanut polvi muistutti itsestään aina välillä, mutta yllätyksekseni selkä ei ollut moksiskaan!

Kaikki tähän mennessä tapaamani työkaverit ovat olleet mukavia ja töissä on ollut aidosti kiva olla. On kiva tavata päivän aikana paljon ihmisiä ja jutustella niitä näitä, ja huomaan jo olevani pirteämpi ja iloisempi kuin ennen työkokeilun alkua.

Haaveilen edelleen kiinteistöalasta, mutta mulla ei ole mikään kiire sinne - eikä sitä tiedä, jos vaikka viihtyisin tällä alalla niin hyvin, että muuttaisin suunnitelmia, vielä on liian aikaista sanoa. Pääasia, että pääsee takaisin työn makuun, sillä maltillinen työskentely varmasti edesauttaa kuntoutumista ja mahdollistaa sen, että vielä jonain päivänä minäkin kykenen täyteen työelämään.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Pakolliset uudenvuodenpohdinnat

Aina vuoden vaihtuessa tulee väistämättä pohdiskeltua mennyttä vuotta. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, Mitkä oli niitä tähtihetkiä ja mitkä taas olisi voinut jättää kokematta. Millaisia muutoksia tapahtui elämässä ja itsessä, mitä tuli opittua, jne. Viimeiset pari viikkoa olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni paljon, ja voi kyllä, tunnen itseni voittajaksi!

Kun vuosi 2013 alkoi, olin pohjalla, ehkä syvemmällä kuin koskaan. Hirvittävissä kivuissa vailla toimivaa lääkitystä tai minkäänlaista helpotusta, kutakuinkin liikuntakyvytön. Viittä vaille naru kaulassa, vailla ihmisarvoa, kykenemätön tekemään mitään hyödyllistä, kykenemätön edes itkemään tai nauramaan, kykenemätön olemaan kunnollinen äiti, vaimo, ystävä... Nyt on vaikea uskoa, että tuosta on todella vain vuosi aikaa, en tunnista itseäni lainkaan siitä vuodentakaisesta onnettomasta reppanasta. Minkä matkan olenkaan kulkenut!

Vuosi oli täynnä muutoksia, ja vain parempaan suuntaan. Joku vaatimaton ehkä sanoisi, ettei pohjalta voi kuin nousta - mutta tiedättehän, ei se mene ihan niinkään, aina voi myös jäädä mutaan makaamaan. Minä tein aivan mielettömän työn, me teimme miehen kanssa aivan mielettömän työn jotta päästiin nykytilanteeseen, ja tässä on aihetta ylpeyteen.

Opin vuoden aikana valtavasti. Vietin omassa seurassani niin paljon aikaa, että sain tutustua itseeni ihan eri tavalla kuin ikinä ennen - opin tuntemaan ja hyväksymään syyt ajatusten ja käytöksen taustalla sekä luonteeni heikkoudet ja vahvuudet, hyvät ja huonot puolet. Opin kuuntelemaan itseäni, kehoani ja ajatuksiani. Kliseisesti voisi kai sanoa, että löysin itseni. Opin paljon miehestäni ja parisuhteestamme - kumma, miten sitä vielä viiden vuoden jälkeenkin oppii uutta, vaikka kuvittelee jo tuntevansa toisen! Opin paljon lähipiiristäni ja ihmisistä yleensä, opin keistä ei kannata ikinä päästää irti sekä sen, ettei loppujen mielipiteillä ole paskankaan väliä - jos joku pitääkin minua läpeensä mätänä niin mitä sitten, hänhän siinä menettää. Opin, ettei ole kiire mihinkään. Opin jälleen pitämään itsestäni ja hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen, hieman liian laihana ja vaihtelevasti kipuilevana. Opin vaatimaan itseltäni vähemmän ja antamaan joskus periksikin. Opin vihdoinkin käyttämään ompelukonetta jonka sain jo pari vuotta sitten, laittamaan polveen kinesioteipit, säätämään vesihanasta vedenkulutuksen sekä käyttämään pursotinta leivonnassa. Opin, että on ihan ok itkeä, jos oikein kovasti liikuttuu siitä, kuinka asfalttimiehet korjaavat huonokuntoista tietä.

En ole vielä miettinyt, mitä tältä vuodelta haluaisin. En ole asettanut minkäänlaisia tavoitteita, antaa kaiken edetä painollaan. Tiedän, että myös 2014 tuo tullessaan muutoksia, isoja ja pelottavia. Joudun astumaan ulos omalta mukavuusalueeltani, haastamaan itseni kerta toisensa jälkeen ja ottamaan riskejä. Hieman jännittää, mutta olen valmis!