Huhhui ja pari tapaamista

Kävinpä opon luona juttelemassa - lopputulokseksi saatiin, että tämä rouva anoo opiskeluoikeuden siirtoa helmikuuhun eli 4. jaksoon alkuun ja hakee sairaspäivärahaa. B-lausunto pitäisi irrota suhteellisen helposti, mutta vähän jännittää saanko siltikään sairaspäivärahaa koska Kelan kiemurat on niin kovin monimutkaiset. Täytynee myös ottaa selvää onko mahdollista saada mitään tukia siihen, että E on silti päiväkodissa - vaikka se tuntuukin pahalta ja itsekkäältä, se on meille kummallekin parempi. Maanantaina siis luvassa puhelimenpyörityspeliä, voi miten maltankaan odottaa sinne asti?

Käytiinpä myös ensimmäistä kertaa parisuhdeterapiassa miehen kanssa, vaikka nykyään meneekin paljon paremmin. Tarkempi sisältö jääköön minun, mieheni ja terapeutin väliseksi, mutta olimme käynnin jälkeen aika hyvillämme. Perusasiat meillä on kunnossa, mutta elämä potkii päähän - tai selkään - ja koettelee meitä. 

Nyt on taas hyvä olo, ainakin hetken.

Niin rikki ettei tosikaan.

Vaikka mitään ei ole edes tapahtunut, vaan elämä junnaa paikoillaan.

Kouluahan mulla on ollut nyt 3 viikkoa. Arvatkaa kuinka paljon olen ollut paikalla? 6 päivää. En vaan pysty istumaan siellä, vaikka sain oman ergonomisen tuolin ja vaikka musta tehtiin erityisopiskelija ja päivistä tehtiin puolet lyhyempiä kuin muilla. Siispä olen jälleen kerran sairaslomalla, näillä näkymin ainakin ensi viikon loppuun asti. Ja silloinhan jakso on jo puolessa välissä ja olen ihan pihalla kaikesta. Hitonmoinen stressi. 

En pysty istumaan, en seisomaan, en makaamaan, en pysty olemaan missään asennossa yli 10 minuuttia. Mun pitäisi kyllä pystyä tekemään edes kevyimpiä pilatesliikkeitä, mutta olen niin kipeä etten pysty. En saa kumartua, kurkottaa, nostaa tai kantaa mitään. Kivut ovat ihan sietämättömät (asteikolla 1-10 ehkä jotain 15 luokkaa) ja edellisen lääkekokeilun säikäyttämänä syön pelkkää panadolia, sillä se on turvallisin ottaen huomioon, että mulla on suuri sukurasitus mm. sydäninfarktiin (vaikka ei ihan näin nuorena pitäisikään tulla) ja mahahaavaan. Pudotus on aika iso, jos ottaa huomioon, että ennen tätä söin pitkän aikaa vain toinen toistaan vahvempia punaisella kolmiolla varustettuja, voimakkaasti nuppiin kilahtavia lääkkeitä joista ei edes saanut apteekissa reseptiä takaisin.

Niinpä E, tuo 13-kiloinen möllikkä, on päivät päiväkodissa ja itse homehdutan takamustani kotona tekemättä MITÄÄN. Ja se se vasta rankkaa onkin. 

En osaa kyllin kuvailla, miten paskana sitä voikaan olla. Miten syyllisyys voikaan taas painaa ihan joka asiasta ja miten en oikeasti vaan JAKSA sitä että tähdet vilkkuu silmissä koko ajan eikä asialle voi tehdä mitään.

Ja sitten joku ihmettelee, miksi olen niin äreä?

M.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Äitiyden ja erityisesti kipujen myötä monia ihmisiä on kaikonnut elämästäni - osa omasta tahdostaan, osa minun tahdostani. Eikä siihen liity sen suurempaa draamaa. Jotkut vain eivät ymmärrä tai edes halua ymmärtää, eikä musta ole enää ollut vääntämään joka asiaa rautalangasta. En ole liiemmin jaksanut pitää edes jäljelle jääneisiin ystäviin yhteyttä - he ovat tehneet sen puolestani, olleet tukena ja turvana. 

Ja niin hassua kuin se onkin, olen äitiyden ja jopa kipujen myötä saanut uusia ystäviä, kohtalotovereita jotka todella ymmärtävät mitä käyn läpi. Yksi heistä, ihana M., kävi kahvilla viikko sitten. Soitti ovikelloa kaksi paketillista Ben&Jerry'siä kainalossaan - tarvitseeko edes sanoa enempää? =)

Eilen aamulla purin tuntemuksiani eräässä vertaistukiryhmässä facebookissa. Ei mennyt aikaakaan, kun M soitti: "Moi, ootko kotona, voisin tuoda sulle testiin tämmöisiä ateriankorvike- ja proteiinijuomia joita otat sitten aina välipalaks!"

M on aina paikalla kun tarvitsen ystävää, eikä hän hössötä turhia kipujeni kanssa, vaan vain kuuntelee ja on läsnä - juuri niin kuin on parasta. Toivottavasti pystyn myös itse olemaan hänelle tukena aina tarvittaessa!

Pari lääkekokeilua

Nyt tuntuu että on taas energiaakin.

Olen kamppaillut nukahtamisvaikeuksien kanssa kuukausia, ainakin siitä lähtien kun muutettiin tähän eli maalis-huhtikuusta lähtien. Riippumatta siitä, mihin aikaan olen mennyt nukkumaan, olen pyörinyt tunteja valveilla. Aivan liian usein olen nukahtanut vasta sen jälkeen, kun miehen herätyskello on soinut klo 05.30, ja herännyt jo 7-8 aikaan E:n kanssa. Yöunet ovat olleet keskimäärin 3-6 tuntia yössä. Ja kun olen nukahtanut, en ole yön aikana herännyt mihinkään. Mies on joutunut heräämään E:n kanssa öisin, joka yö. 

Aiemmin pystyin kuitenkin elämään asian kanssa, sillä enhän päivisin tehnyt mitään ihmeellistä. Sitten alkoi koulu, ja kun takana oli 3h yöunet ja edessä 8 tunnin koulupäivä ja 30 minuutin ajomatkat suuntaansa, päätin etten halua lähteä riskeeraamaan vaan tarvitsen apua ongelmaani. Pyysin melatoniinia, sillä jos olen oikein ymmärtänyt, se on aikalailla luonnontuote, eikä oikein huvita kiskoa kiduksiini enää yhtään enempää lääkeainesörsseleitä kuin on pakko (ja viimeisimman kipulääkekokeilun jälkeen huvittaa vielä vähemmän!). Lisäksi olen kuullut tutuilta todella paljon hyviä kokemuksia melatoniinista.

Ensimmäinen kokeilu meni vähän puihin, sillä toinen uusi lääke aiheutti mulle niin pahan rintakivun ja hengenahdistuksen, että mies soitti lopulta ambulanssin. Meillä on sukurasitteena paljon sydänongelmia, ja perinnöllisten tekijöiden kautta mullakin on suuri riski saada sydäninfarkti nuorena (alle 50v), vaikkei ehkä ihan näin nuorena kuitenkaan. Mutta tuon lisäksi mun elimistö on ollut todella kovilla pitkään jatkuneen stressin, unettomuuden ja alipainon takia, että lähettivät hätäkeskuksesta ambulanssin ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka eivät mitään sydänperäistä varsinaisesti epäilleetkään. Noh, sydänfilmin mukaan sydän oli kunnossa (vaikkei se tietenkään kaikkea kerro), pulssi hyvä, verenpaine hyvä, keuhkot hyvät joten mitä lie sitten ollut. Enpähän syö sitä lääkettä enää toista kertaa - eikä mun olisi alun alkaenkaan pitänyt edes kokeilla, sillä lääkeseloste kehoitti välttämään jos sydänongelmia tai riski niihin, mutta sillä hetkellä muhun sattui niin paljon että olisin voinut ryöstää apteekin, mahdolliset haittavaikutukset eivät paljoa painaneet.

Ja takaisin melatoniiniin - toinenkin kokeiluilta meni puihin, varmaan koska join epähuomiossa kahvia sen ottamisen jälkeen. Mutta kolmas ilta, ai että! Pian ottamisen jälkeen alkoi väsyttää, enkä edes muista milloin olen mennyt niin aikaisin nukkumaan viimeksi! Nukahdin parissa minuutissa, heräsin yöllä antamaan E:lle juotavaa, nukahdin uudestaan, heräsin aamulla virkeänä. Nyt takana on muutama onnistunut yö melatoniinin kanssa, ja jaksan paljon paremmin. Ja mikä parasta, kipukynnyskin on heti noussut, enkä ole tarvinnut kipulääkkeitäkään samalla tavalla =)

Syksy-talvivarustelu 2012, osa 1

Meillä on niin surkea valaistus että ihan itkettää. Yritin rehellisesti varmaan tunteja (niin, mulla ei varmaankaan ole sitä paljon puhuttua elämää) saada näistä hyviä kuvia, kunnes lopulta paloi käämi ja viskoin kaikki miten sattuu! 

Vaaleanpunainen välikausihaalari - Jonathan/ fb-kirppis (keväällä ostettu)
Valkoinen pörröinen kevyttoppatakki - perintökalleus
Pörröinen pallohaalari - Claire & New facts/ Bobo, oli käytössä jo vuosi sitten
Raidallinen villahaalari - Kivat/ tutulta ostettu
Ylärivin ensimmäinen toppahaalari - Lenne Active/ samalta tutulta samalla kertaa ostettu.
Toinen eli kakkostoppahaalari - Reimatec/ fb-kirppis
Lintukuvioinen, fleecevuorillinen sadetakki - ulkomailta kotiutunut/ fb-kirppis, huppu seikkailee jossain (keväällä ostettu)
 

Pääkallokaulahuivi - kirppis (ostettu jo vuosia ennen E:tä)
Keltainen toppahattu - perintökalleus
Vaaleanliila toppahattu - Lenne/ tutulta
Kauluri - KappAhl (keväällä ostettu)
Tähtipipo - Maxomorra (keväällä ostettu)
Virtahepopipo - kirppis (vuosi sitten ostettu)
Virkattu nallepipo - Lindex (keväällä ostettu tai ehkä jo aiemminkin)
Raidallinen kypärähattu - tutulta

Pinkit välikausihanskat - Prisma (onnettomana en muista enkä jaksa tarkistaa merkkiä)
Pingviinitoppahanskat - Lassie (viime talveksi ostettu)
Nalletumput - siskolta
Liilat toppahanskat - Lassie/ tutulta
Tassukuvioiset fleecelapaset - siskolta
Valkoiset kirjaillut paksut lapaset - lainassa ystävältä (lainattu jo vuosi sitten)
Raidalliset lapaset - Lenne/ kirppis (viime syksynä ostettu)
Pinkit fleecelapaset - H&M (viime syksynä ostettu)

Jossain seikkailee vielä yksi takki ja pari hattua, oletettavasti päiväkodissa. Talveksi hankittuja kauppakenkiä en jaksanut kaivaa laatikosta. Päiväkotiin hankitut vaatteet olen häthätää kuvannut tabletilla ja ne päätynevät omaan postaukseensa, sillä muuten tämä menee niin työlääksi että näppäimistö sojottaa hyvin äkkiä näytön keskellä! 

Hieman on tullut taas varauduttua ja varustauduttua, mutta ainakaan ei tarvitse odottaa sisällä sen aikaa kun yksi asu on kuivumassa! Ja aika ylpeänä voin sanoa, että päästiin vaatteiden määrästä huolimatta tosi halvalla - nyt me on ostettu niinkin paljon kuin molemmat toppahaalarit, villahaalari, välikausipuku, sadetakki, kengät, kumisaappaat, vk-hanskat, toppahanskat, kurahanskat, kolme hattua - hintaan 108e (huom. esim. Lennen toppahaalari maksaa yksinään uutena suunnilleen saman verran)! Nyt ei oikeastaan tarvitse kuin ulkoilukengät talveksi, ja ehkä parit talvihanskat. Mutta niitä ei onneksi tarvitse miettiä vähään aikaan =)

Olen ehkä hieman ajoissa liikkeellä, mutta törmäämme jälleen varsin kyllästyttävään lauseeseen: voimavarani ovat rajalliset. En tiedä, olisinko jaksanut myöhemmin syksyllä metsästää varusteita kauheassa kiireessä - nyt asia on hoidettu eikä sitä tarvitse stressata. 

Ajantasalle

Kirjoitin tämän jo tiistaina, mutta netti tökkäisi enkä ole sen jälkeen istunut kotikoneella jonne tämän tallensin tiedostoihin, joten tässä siis vähän blogin ajantasalle päivittämistä!

Vanhempieni luona oltiin muutama päivä. Mulle se oli todella rankkaa, mutta ehdottomasti sen arvoista. Kotona odotti pirteä ja levännyt mies, oma itsensä. Parisuhde on voinut sen jälkeen paremmin. Myöskin E on mummolareissun jälkeen ollut paljon iloisempi ja puheliaampi, tytöstä on kuoriutunut oikea papupata.

Tultuamme kotiin vanhempieni luota miehellä alkoi heti loma. Kävimme uittamassa tyttöä järvessä ekan kerran, ja voi miten paljon E tykkäsikään! Kävimme Sipoossa pienellä mökkivierailulla, Kotkassa moikkaamassa E:n kummitätiä ja hakemassa minulle uuden tatuoinnin, kävimme Loimaalla hakemassa uuden työpöydän. Mies ja tyttö kävivät kaksistaan mökkeilemässä, minä näiin ystäviäni.

Loman jälkeen aloitettiin päiväkotitutustuminen. Ensin hoitaja tuli tänne meille kylään, tutustumaan tyttöön, sen jälkeen käytiin muutaman päivän ajan päiväkodilla. Tutustuminen jäi aivan liian lyhyeksi omaan makuuni, mutta minkäs teet, jäi vähän viime tippaan kun se kauan kaivattu päivähoitopäätös olikin lojunut postipinossa juhannuksesta lähtien. Saatiin päivähoitopaikka aika kaukaa, mutta juuri sopivasti koulumatkani varrelta (riippumatta siitä, kuljenko junalla vai autolla), ja saatiin myös aikaistettua hoidon alkamispäivää. Viime viikon keskiviikkona oli ensimmäinen virallinen hoitopäivä, ja E on pärjännyt todella hyvin. Tytön laittaminen hoitoon näin pienenä (16kk iässä) oli mulle kova paikka, mutta tiesin sen olevan parempi niin, meille molemmille. Vaikka päiväkotia on takana vasta alle viikko, rohkenen sanoa, että se on tehnyt E:lle todella hyvää!

Ja sitten se koulu. Se alkoi myös viime keskiviikkona, ja osoittautui heti torstaina liian raskaaksi. Perjantaina meillä ei ollut koulua ollenkaan. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä en saanut univaikeuksieni takia nukuttua silmällistäkään, koulupäivä olisi ollut täydet 8 tuntia ja päälle 30 minuutin ajomatkat suuntaansa - katsoin viisaammaksi mennä lääkäriin pyytämään nukkumisapua. Olisin saanut elokuun loppuun asti sairaslomaa, mutta otin vain kolme päivää, etten jää heti kättelyssä kauheasti jälkeen muista. Soitin ryhmänohjaajalleni, joka oli jo pitänyt lupaamansa palaverin terveydenhoitajan kanssa ja alustavasti näyttäisi siltä, että opintoni venyvät kolmeen vuoteen (alkuperäinen opiskeluaika olisi ollut kaksi vuotta), lisäksi tämän jakson lukujärjestyksestä heitettiin muutama kurssi pois jotta sitä saatiin kevyemmäksi. Ihan kohta tapaan opon ja silloin lähdetään tekemään henkilökohtaista opetussuunnitelmaa, koska en terveystilanteeni takia kykene opiskelemaan samaa tahtia muiden kanssa.

Loppuviikosta kävin esittäytymässä terveydenhoitajalle, ja sekä hän että maanantainen lääkäri tarttuivat yhteen asiaan - painooni, josta olen itsekin huolissani. En kehtaa edes sanoa, kuinka vähän vaaka näytti. Kävin taas verikokeissa, tällä kertaa sieltä etsittiin mm. keliakiaa. 

Juoksutin myös ambulanssimiehiä saatuani mystisen hengenahdistus-rintakipu-minkälie kohtauksen uudesta kipulääkkeestä. 

Nyt E on kipeä, kummitäti tulee kohta hetkeksi kaitsemaan häntä kun itse käyn koulussa pyörähtämässä. Vähän meinaa olla kiirus, joten selitän mm. tuon ambulanssijutun tarkemmin myöhemmin!

Kenkätyttö

Väsy

ja kiire.

Kerrottavaa olisi vaikka ja mitä, mutta miehen lomaillessa en ole juurikaan jaksanut ja viitsinyt näpytellä. Hiljaiseloa jatkunee ainakin loppuviikon...