Pakettiylläri

Tämä päivä on ollut rankka - hain E:n kahdeltatoista, nukutin päiväunille reilu kolme tuntia, mies tuli töistä vasta tunti sitten. Eilinen ja toissapäivä olivat kutakuinkin samanlaisia joten olen jälleen kipeä, väsynyt ja ahdistunut, mutta ehkä tämä tästä.

Käytiin E:n kanssa pienellä iltakävelyllä ja uskaltauduin samalla postilaatikolle. Siellä oli pehmeä kirjekuori mun nimellä, hetken raksutti ennen kuin tajusin mistä on kyse. Ihana M oli lähettänyt ihanat villasukat!

Keittiökuvia

Innostuttiin viikonloppuna vähän vaihtamaan huonekalujen paikkoja. Parisuhteemme murheenkryyni - kaksi ja puoli metriä pitkä, toiselta puolelta Suomea haettu vanha heräteostostyöpöytä - siirtyi pienen painostuksen jälkeen varastosta olohuoneeseen, ja tv-tason virkaa toimittaneet kaapit siirtyivät väliaikaisesti keittiöön, jossa piti vähän kääntää pöytää. Olohuone on hieman täyteenahdettu, väliaikaisesti...

Kukahan jaksaisi vielä vaihtaa verhot ja laittaa maton paikoilleen?

Tuliaisia

Pysähdyttiin aika monella huoltoasemalla matkalla Lappeenrantaan viikonloppuna. ABC Viipurinportissa oli myytävänä paljon erilaisia puisia leluja ihan pikkurahalla, joten oli pakko ostaa muutama E:lle tuliaisiksi =)

Mitä minulle kuuluuuu?

Sairaslomaa on nyt takana kutakuinkin 4 viikkoa (enää 20 edessä!), ja tuntuu, että siitä on ollut jotain hyötyäkin. Yleisvointi on hieman parempi, sillä rasitusta on ollut paljon vähemmän. Olen varovaisesti alkanut tekemään taas kevyimpiä pilatesliikkeitä, eikä se satu enää kuten vielä pari viikkoa sitten, vaan tuntuu ihan hyvältä. 

Kuvituksena tällä kertaa E:n taannoiset junaleikit mummolassa =)

Olen alkanut myös pyöräilemään E:n kanssa. Vauhtihirmu tyttö tykkää niin mahdottomasti ja höpisee koko matkan omalla kielellään. Yksi parhaimpia juttuja pyöräilyyn liittyen on E:n mielestä varmaankin se, että pyörän kyydistä näkee autot niin paljon paremmin kuin auton takapenkiltä?

Koulukuviot ovat taas asteen selkeämpiä. Palaan siis kouluun 4. jakson alussa, eli helmikuussa, ja kun muut lähtevät työssäoppimaan 5. jakson ajaksi, minä suoritan sillä aikaa suuren osan missaamistani kursseista ja kirin muita aika paljon, syksyllä pitäisi olla taas suunnilleen mukana muun luokan menossa ja työssäoppimisen suoritan joskus myöhemmin - sen ei pitäisi olla mikään ongelma, koska periaatteessa mulla on vakituinen työpaikka jossa voin sen suorittaa. 

Ja olen jaksanut olla ihan hirveän sosiaalinen! Reilu viikko sitten oltiin Espoossa viettämässä iltaa, torstaina yksi ystävä kyläili tytärpuolensa kanssa (tytöillä on ikäeroa hieman alle puoli vuotta ja tykkäävät toisistaan ihan mahdottomasti!), perjantaina toinen ystävä poikkesi kahvilla juoruamassa ja vaihtamassa tavaroita, lauantaina nappasin pari muuta ystävää kyytiin ja ajettiin Lappeenrantaan viettämään iltaa ja yötä japanilaisittain.

Espoon reissusta (menomatka muutaman mutkan kautta 2h, ja itse ratin takana paluumatka 1h) tulin tosi kipeäksi, mutta suureksi yllätyksekseni matkat Lappeenrantaan ja takaisin, 3h suuntaansa ja minä siis kuskina, saivat aikaan vain jumiutuneet hartiat! Ehkä, ehkä tämä voisi olla pieni valonpilkahdus pitkän tunnelin päässä?

Mitä tähän voisi loppuun vielä sanoa? Paino nousee tasaista tahtia, parisuhde voi paremmin, mä voin päivä päivältä paremmin.

Pieni päiväkotilainen

Siitä on jo reilu kuukausi, kun E aloitti päiväkodissa. Koska tyttö on yleensä varsin hitaastilämpeävää sorttia, hermoilin hiukset päästäni sitä, miten tuo päiväkotiin sopeutuisi. Luonnollisesti myös syyllisyys (kuten olen ehkä muutaman kerran saattanut mainita) painoi, sillä olisin tahtonut hoitaa E:tä vielä vuoden kotona. Parempi kuitenkin näin, sillä E:kin alkoi jo kärsimään kivuistani, en loppuaikoina voinut hänen kanssaan enää juuri mitään tehdä ja hän oli pitkän aikaa todella vaisu, kärtty ja itkuinen.

Eka ponnari!

Päiväkodissa E on hetken kuikuillut menoa ovelta, sitten lähtenyt tyytyväisenä leikkimään. Vain kerran E on jäänyt itkemään perääni (mutta silloinkin taisi olla pientä flunssanpoikasta ilmassa). Nyt tyttö on alkanut tottumaan siellä oloon, syö ja nukkuu hyvin ja istuu nätisti ruokapöydässä ja päiväpiirissä, puuhailee paljon, hyvin tuntuu viihtyvän ja on kotonakin taas oma itsensä. Kun menen iltapäivällä hakemaan tyttöä, kaikki leikit ja jutut keskeytyvät ja hän juoksee iloisena halaamaan, enkä saa päästää irti ennen kuin vasta autossa.

E on päiväkodissa yleensä n. klo 9.00-14.15, ja ihan joka arkipäivä vaikka itse olenkin kotona. Mieli tekisi pitää E kotona kanssani, sillä mielestäni lapsen paikka on kotona jos toinen vanhemmistakin on, mutta kuntoni huomioonottaen se olisi vähintäänkin idioottimainen ratkaisu eikä palvelisi ketään. Kunhan tästä hieman tokenen, lyhennän E:n päiväkotiviikkoa oman jaksamiseni mukaan, mutta yritän nyt kovasti olla ottamatta tästä kaikesta ylimääräisiä paineita.

Todistusaineistoa

Vielä kuukausi sitten vyö oli niin kireällä kuin mahdollista ja silti liian löysä - vaan nyt siihen on matkaa kaksi (3 äskeisen B&J-purkillisen jälkeen) reikää! Nyt pysyy jo ne toiseksi pienimmät farkutkin jotenkuten jalassa ilman vyötä. Kasvot ovat pyöristyneet entisestään ja kuulemani mukaan takamus ja reidetkin ovat paljon aiempaa muhkeammat =)

Pari viikkoa sitten vaaka näytti +2kg eli kilon viikkovauhtia, nyt en ole uskaltautunut vaa'alle mutta arvelen painon nouseen siitä ehkä sen 1-2kg. Vielä on matkaa, mutta pakkolihis on lähtenyt hyvin käyntiin!

Lihomisprojektista kerron tarkemmin kunhan jaksan, tämäkin on niin piiiitkä juttu!

Pupu ja kuume

E:n rakas unipupu on ollut sairaslomalla kainalovamman takia kohta viikon päivät (ja koko sen ajan E on nukkunut todella huonosti, liekö näillä joku yhteys?), mutta tänään leikin vihdoinkin lääkäriä ja ompelin hatarilla harakanvarpailla haavan umpeen ja käden paikalleen. 

Unipupun serkku Taisto näemmä seikkailee edelleen jossain, toivottavasti raukka löytää tiensä takaisin kotiin vielä näinkin pitkän ajan jälkeen!

Tiedä sitten johtuuko syksystä vai siitä ettei mulla oikeastaan ole muuta kuin aikaa, olen ajautunut haaveilemaan ja haikailemaan. Kaksi vuotta sitten minulla ja miehellä oli salaisuus, jota ei vielä kovinkaan moni tiennyt, mulla oli jo ihan pienenpieni kasvava maha ja kaikki oli ihanalla tavalla kummallista. Voi kun saisikin kokea tuon kaiken uudestaan, vaan ei - ehkä sitten joskus.

Lattialla

Olen uskaltautunut kirjastoon, ekaa kertaa vuosiin. Tänään olin varsin mummomaisesti jo 20 minuuttia ennen sen aukeamista odottamassa ovella (okei, kävin siinä välissä ostamassa hervottoman säkillisen irtokarkkeja). Suunnittelin viettäväni päivän keittiön lattialla jalat tuolilla, ja sitä varten piti hakea kunnon eväät.

Alunperin tarkoitus oli tietenkin tehdä jotain ihan muuta, mutta minkäs teet kun tähdet vilkkuu silmissä erityisen kirkkaina. No, käy se kai näinkin.

Juuri nyt

E nukkui huonosti ja kiukutteli koko aamun. Muakin alkoi kiukuttaa ja olin jo varma, että koko päivä on pilalla.

Vietyäni E:n päiväkotiin lähdin itse ajamaan isäni luokse, ja mielialakin alkoi kohota - mikä voisikaan olla ihanampaa kuin syksyinen auringonpaiste ja kauniit peltomaisemat? Matkalla mies soitti, olin juuri minuuttia aiemmin ajanut ohi huoltoasemasta jossa hän istui työkaverin kanssa kahvilla. Piipahdin nopeasti siellä, ja mieliala parani entisestään nähdessäni ihanan, hyväntuulisen mieheni. Lopulta kävin Ärrällä, ja ette uskokaan miten hyväntuulinen myyjä siellä oli! 

Nyt seison Ärrän pihassa, oli pakko päästä heti kertomaan kuinka tarttuvaa hyväntuulisuus on. Ei tietoakaan mistään aamukiukusta enää!

Rakastan syksyä.