Pieni päiväkotilainen

Siitä on jo reilu kuukausi, kun E aloitti päiväkodissa. Koska tyttö on yleensä varsin hitaastilämpeävää sorttia, hermoilin hiukset päästäni sitä, miten tuo päiväkotiin sopeutuisi. Luonnollisesti myös syyllisyys (kuten olen ehkä muutaman kerran saattanut mainita) painoi, sillä olisin tahtonut hoitaa E:tä vielä vuoden kotona. Parempi kuitenkin näin, sillä E:kin alkoi jo kärsimään kivuistani, en loppuaikoina voinut hänen kanssaan enää juuri mitään tehdä ja hän oli pitkän aikaa todella vaisu, kärtty ja itkuinen.

Eka ponnari!

Päiväkodissa E on hetken kuikuillut menoa ovelta, sitten lähtenyt tyytyväisenä leikkimään. Vain kerran E on jäänyt itkemään perääni (mutta silloinkin taisi olla pientä flunssanpoikasta ilmassa). Nyt tyttö on alkanut tottumaan siellä oloon, syö ja nukkuu hyvin ja istuu nätisti ruokapöydässä ja päiväpiirissä, puuhailee paljon, hyvin tuntuu viihtyvän ja on kotonakin taas oma itsensä. Kun menen iltapäivällä hakemaan tyttöä, kaikki leikit ja jutut keskeytyvät ja hän juoksee iloisena halaamaan, enkä saa päästää irti ennen kuin vasta autossa.

E on päiväkodissa yleensä n. klo 9.00-14.15, ja ihan joka arkipäivä vaikka itse olenkin kotona. Mieli tekisi pitää E kotona kanssani, sillä mielestäni lapsen paikka on kotona jos toinen vanhemmistakin on, mutta kuntoni huomioonottaen se olisi vähintäänkin idioottimainen ratkaisu eikä palvelisi ketään. Kunhan tästä hieman tokenen, lyhennän E:n päiväkotiviikkoa oman jaksamiseni mukaan, mutta yritän nyt kovasti olla ottamatta tästä kaikesta ylimääräisiä paineita.