Kauppareissua

Tulin taas lätkäisemään pari kuvaa taannoiselta kauppareissulta, jottei hiljaisuus pääse venymään liian pitkäksi. E on ihan hulluna mansikoihin ja tuossakin yrittää niitä napsia rasiasta! Palailen, kunhan ehdin... :)

Reissureppu

Olin ajatellut hankkivani E:lle päiväkotiin sen pöllörepun, joka on vilahtanut suunnilleen joka toisessa vauva/taaperoblogissa, mutta lopulta sen suosio alkoi ällöttää ja päätin, että haluan päiväkodista mukaani juuri E:n repun enkä Mirkun, Lirkun tai Tirkun reppua. Paikallisella facebook-kirppiksellä tuli vastaan ihana pinkki Hello Kitty -reppu (sattumoisin E on aivan hulluna tuohon raivostuttavan ällöimelään kissaan), ja ostin sen pois parilla eurolla. Onhan se käytetty ja pesun tarpeessa, mutta silti hyväkuntoinen, E:n näköinen ja tarkoitukseen sopiva. Menee ainakin siihen asti, että jossain tulee vastaan vielä enemmän E:n näköinen kerhoreppu.

Reppu pääsi testiin, kun lähdettiin E:n kanssa määrittelemättömäksi ajaksi vanhemmilleni ottamaan lomaa parisuhteesta. Ja miten paljon tuohon tavaraa mahtuukaan:

3 yöpukua

4 bodyä

2 t-paitaa

2 hupparia

5 housut

5 sukat

4 harsoa (ruokalappuina)

äitiyspakkauksen makuupussi

iso koirakirja

kengät

pipo

E:n puhelin (mun vanha, ei toiminnassa)

hammasharja ja -tahna

d-tipat

unipupu

nukkehelistin

Aika paljon, ainakin mun mielestä!

Kasvissosekeittoa kahdelle

4 pientä perunaa kuutioituna

200g pakastevihanneksia

1 pieni sipuli

kasvisliemikuutio

ripaus valkopippuria

vettä sopivan vähän
kaveriksi keitettyä kananmunaa

Silloin kun en kärsi ruokahaluttomuudesta (stressi), pyrin kiinnittämään mahdollisimman paljon huomiota syömisiini, syömään monipuolisesti ja ennen kaikkea säännöllisesti. Puhelin hälyttää tasaisin väliajoin merkiksi E:n ruoka-ajoista, ja silloin koitan tunkea itsekin jotain suuhuni, jos ei muuten niin edes siksi että näyttäisin hyvää esimerkkiä tyttärelleni. Luonnollisesti syön myös paljon Ben&Jerry'siä ja sen ansiosta on tainnut takamus leventyä hitusen.

Yleensä P hoitaa meillä ruuanlaiton ja minä leipomisen. Leivon lähes päivittäin ja teen suurimman osan syömästämme leivästä itse. Silloin joskus kun innostun kokkaamaan, teen ruokaa mutuntumalla fiilispohjalta, joten reseptikin on sen mukaisesti epämääräinen =)

Tyhmästä päästä

Tiistain kävely teki mut todellakin kipeäksi. Matkaahan siinä oli yhteensä n. 10 kilometriä, olin vähän laskenut sen varaan että mies hakisi meidät eikä tarvitsisi kävellä kuin puolet siitä. Vaan toisin kävi, mies joutui ylitöihin, E ei viihtynyt kotimatkalla lainkaan rattaissa vaan osan käveli ja lopun kulki mun sylissä. Meillä kesti yli kaksi tuntia kävellä se reilu viisi kilometriä.

Yleensä kivut ovat tulleet vasta myöhään illalla tai seuraavana päivänä, mutta nyt ne iskivät jo matkalla. Lantio ja lonkat olivat aivan tulessa, kotiin päästyämme oikea jalka ei enää kantanut ja hermosärkyä oli aina pakarasta nilkkaan, molemmissa jaloissa. Loppupäivä meni sohvalla, samoin seuraava päivä jonka aikana E sai katsoa Leijonakuninkaan ainakin kolme kertaa (ei tosin seurannut kuin pieniä pätkiä kerrallaan). 

Torstaina oli jo vähän parempi, mutta edelleen olin tosi kipeä. Makasin suurimman osan päivästä ja katsoin Brothers&Sistersiä, mutta käytiin E:n kanssa lähikaupassa ja oltiin hetki pihallakin. Perjantai taas ei juuri eronnut normaalipäivistä, vaikka olin edelleenkin tavallista kipeämpi. 

Vikonloppu on mennyt siihen, että päästin P:n viihteelle. Ei sekään mikään fiksu veto mun kunnon huomioonottaen, mutta parisuhteessa täytyy tehdä kompromisseja ja P tarvitsee kavereitaan. 

Mutta mitä tästä kaikesta siis opimme? E ei viihdy rattaissa, joten turha edes haaveilla enää että pääsisin lähikauppaa kauemmas - enhän voi enää ajaa autoakaan.

Huoh.

Juuri nyt

Isovanhemmat ja lahjominen

Miehen vanhemmat antavat mielellään lahjoja E:lle, eikä tuo ole mikään ihmekään kun heille E on ensimmäinen lapsenlapsi - omille vanhemmilleni tuo on jo 5. lapsenlapsi, eikä kohta enää edes nuorin, joten tasavertaisuuden nimissä lahjoja tulee lähinnä jouluna ja synttäreinä. Se on hyvin ymmärrettävää, mutta myönnän turhamaisen minäni salaa hieman ilahtuvan siitä, että tyttöä hemmotellaan. Silti kaikista tärkeintä on, että E saa tutustua kaikkiin isovanhempiinsa, ja että he rakastavat häntä ehdoitta ja hyväksyvät hänet juuri sellaisena kuin hän on. Meille isovanhemmat eivät todellakaan ole lahja- tai hoitoautomaatteja =)

Sunnuntaina mies ja E kävivät ensin juhlistamassa miehen mummon syntymäpäiviä ja tapasivat siellä myös appiukon ja tämän naisystävän. He olivat ostaneet E:lle aivan ihania vaatteita, jotka tosin saavat vielä jonkun aikaa odottaa käyttöä. E oli hurmannut isomummonsa aivan totaalisesti! Sieltä parivaljakon matka jatkui miehen äidille ja hänen miehelleen, jotka taas olivat ostaneet kastelukannun ja mielettömän suloisen jakkaran (olen hulluina tuoleihin, ja tällä hetkellä E:kin on).

Myös kolmansia isovanhempiaan E näkee pian, sillä hän ja mies menevät viikonloppuna isäni luokse yökylään (hui, eka yö erossa E:stä!! Näinköhän uskallan). Äitini on tuolloin vielä reissussa, mutta kotiutuu ensi viikolla, ja silloin E pääsee näkemään häntäkin monen viikon jälkeen. Eilen he puhuivat puhelimessa, ja E:llä oli paljon asiaa mm. koirista ja kakasta, luonnollisesti.

Päivän naama ja suunnitelmat

Kunhan E herää päiväunilta, syödään ja lähdetään kaupungille. Käydään hakemassa pari fb-kirppisostosta ja mennään kaverille kahvittelemaan, E saa leikkikaverin. Tiedän olevani huomenna kipeä, mutta koitan olla ajattelematta sitä nyt.

Tuloksia

Sellaista kerrottavaa fysiatrilla vain oli, ettei verikokeilla todettu muuta kuin hieman alhainen (110) hemoglobiini ja jotain verihiutaleista hemoglobiiniin liittyen eli sinänsä ei mitään uutta. Magneettikuvauksillakaan ei mitään uutta huomattu eli tilanne on sama kuin vuosi sitten - välilevynpullistuma siis on ja pysyy. Elokuun lopussa on taas kontrolliaika, jolloin toivon mukaan asioihin pistetään taas vähän potkua ellei olo helpota.

Sain käskyn syödä kipulääkettä tuplana kunnes posti tuo tullessaan jälleen astetta vahvemman reseptin. Hohhoijaa, uskokaa tai älkää, olisin mieluiten ilman...

Niin ja, pakko lääkkeidensyöntiä selventää, en todellakaan syö E:n kanssa kaksin ollessani lääkkeitä, joiden annosmäärät ja vaikutukset eivät ole tuttuja. Olen aina syönyt uusia lääkkeitä vain viikonloppuisin ja iltaisin eli miehen ollessa kotona, kunnes olen päässyt selville siitä millaiset vaikutukset niillä minuun on - jos lääkkeestä tulee vähänkään tokkurainen olo, en sitä tietenkään voi ottaa kun olen yksin vastuussa pienestä lapsestani.

Juuri nyt

Minä facebookkaan ja mies katsoo telkkaria. Puuhaillaan omiamme mutta ollaan silti lähekkäin, parhautta!

Sain purkaa sydäntäni isälleni, nyt on paljon kevyempi ja levollisempi olo.

Iltapala

Itsetehtyä valkosipulileipää hieman mututuntumalla muokattuna, oman maan mansikoita ja maailman parasta suklaatuuttia. Mitähän sitä sitten söisi?

Syyllisyys

Kivun voimistumisesta huolimatta oma toimintakykyni on parantunut. Olen nyt näitä muutamaa viimeistä, tutkimusten uuvuttamaa päivää lukuunottamatta jaksanut tehdä niin hirveän paljon enemmän kuin aiemmin. Olen leiponut lähes päivittäin. Pessyt säkeittäin pyykkiä. Käynyt läpi vaatekaappeja. Kuurasin jopa vessan katosta lattiaan. Olen siivonnut keittiötä, jonkun verran jopa täyttänyt ja tyhjentänyt astianpesunetta. Eikö kuulostakin mitättömältä? Musta olisi ihanaa, jos saisin tuon kaiken mahtumaan yhteen päivään, jos voisin lisäksi imuroida, pestä lattioita, kerätä lelut lattialta, tehdä ruokaa. Musta olisi ihanaa jos voisin tehdä kaiken sen mitä äidin ja vaimon kuuluukin tehdä, vertaan itseäni terveisiin ja vaadin itseltäni samaa, olen liian ankara itselleni. Mutta joka tapauksessa, tämä on tyhjää parempi ja myöskin entistä parempi, edistystä josta olen iloinen. Aiemmin voimat ovat olleet niin vähissä, että olen pyhittänyt niiden käytön yksin E:hen, mutta nyt pystyn muuhunkin ja E:kin kanssa olen tehnyt paljon enemmän.

Mieli on kuitenkin ollut maassa. Tämä kaikki on ollut niin uuvuttavaa, että mies on palanut loppuun. Hän ei syytä minua, enhän ole itse itselleni näitä kipuja halunnut. Silti se on minun syytäni, minun takiani hän on rikki. En pysty edes sanomaan kuinka pahalta se tuntuu.

Mansikkakakku

Edellistä edeltävä asukas on istuttanut pihaamme mansikoita, ja nyt niitä on ihan kiitettävästi tullutkin. E on ihan hulluna mansikoihin ja innokkaasti tonkii pensaita ja pyytää "liitä" (= lisää). Leipaisin mansikkakakun pahimpaan makeanhimooni ja kyllä muuten oli herkullista! Jostain syystä leipomusteni visuaalinen puoli jää aina hieman toislaatuiseksi, mutta maku kai on tärkein?

Siinä onkin sitten kaikki mitä olen saanut tänään aikaiseksi, olen ollut niin nuutunut eilisistä tutkimuksista että olen pääasiassa koomannut sohvalla ja torkkunut aina kun siihen on ollut mahdollisuus. 

Fysiatri

Viime aikoina mun kivut ovat saaneet jälleen kerran aivan järjettömät mittasuhteet. Juhannuksena aloitetut uudet kipulääkkeet eivät kauaa auttaneet, kun kipu jo puski läpi ja salpasi hengityksen - siinä siis yksi syy niin vaisuun meininkiin. Viikko sitten soitin fysiatrian poliklinikalle itku kurkussa ja sain ensimmäisen vapaan ajan fysiatrilleni, täksi päiväksi.

Muutamien taivutusten sekä kipupiirrosten vertailun jälkeen fysiatri oli kovin vaitonainen. Oireet viittasivat siihen, että välilevynpullistuma olisi ennallaan, vielä 11 kuukauden jälkeen toteamisesta, mikä taas sotii lopputalven ortopedin havaintoja vastaan. Lisäksi fysiatrikin oli jo huolissaan mun painosta.

Siispä huomenna aamulla kiireen vilkkaa labraan, jossa katsotaan peräti 13 eri asiaa, mm. kilpirauhaset, sokerit ja tulehdusarvot. Ja huomenna illalla magneettikuvauksiin selvittämään, miksi tässä missään ei ole mitään järkeä.

Juuri nyt

Loikoillaan viltin päällä pihalla ja mietitään hiljaa mielissämme tulevaisuutta, joka ei voisi juuri synkemmältä ja pelottavammalta näyttää. On niin paljon asioita joista haluaisin kertoa mutta en voi, sen sijaan märehdin niitä yksinäni.

Juuri nyt

Mies lähti ostamaan lettutarpeita, E taistelee päiväunia vastaan sängyssään ja minä tutustun sohvalla uusimpaan leluuni jonka mieheltä eilen sain yllätyslahjaksi, tabletiin. Tämän reaaliaikaisemmin ei helposti bloggailla! 

6,6km ja seuraukset

Eilinen kävely oli tosiaan sen 6,6 kilometriä, mikäli Google Mapsiin on luottaminen. Oikea lonkka on niin kipeä, ettei koko jalalle voi kunnolla laskea painoa. Illalla iski tietysti aivan järkyttävät kivut. En mä enää tiedä mitä noiden kipujen kanssa teen, kun ei niihin juurikaan tehoa ne uudetkaan lääkkeet. Kun se pahin kipupiikki tulee, hengittäminenkin sattuu. Mä olen niin helvetin kypsä tähän.

Tänään sitten vähän rauhallisemmin...

Nukenvaunut ja linnunpoikaset

Käytiin E:n kanssa hakemassa fb-kirppikseltä löydetyt ihanat nukenvaunut. Mies ei voinut jättää mulle työautoaan, joten mentiin kävellen, ja varsin mukava parin tunnin kävely tehtiinkin. Vaunut sai hyvin kuljetettua rattaiden työntöaisassa, ja toisin kuin ylimmässä kuvassa näyttää, E:n pään yläpuolelle jäi reilusti tilaa. Osan matkasta E sai työntää vaunuja itse, ja tykkäsi ihan hirmuisasti (niin hirmuisasti, että sai puolen tunnin itkupotkuraivarin, kun nostin hänet rattaisiin suojatien ylittämisen ajaksi)

Kotimatkalla näimme myös jotain todella herttaista - vanha mies pelastamassa pienenpieniä linnunpoikasia. Ne olivat pudonneet pyörätielle, ja kolmesta vielä liikuntakyvyttömästä poikasesta yksi oli kuollut jäätyään pyörän alle. Mies siirsi loput kaksi nurmikolle turvaan, toivoen että emo löytäisi ne. Oli todella liikuttavaa nähdä, kuinka hellästi vanha mies hoivasi pikkuruisia poikasia!

Nyt mulla on hyvä fiilis.

Sunnuntaita

Sunnuntaina me käytiin Espoossa ja vietettiin ihana iltapäivä ystävien kanssa. Oltiin monta tuntia pihalla ja E sai leikkiä ja temmeltää niin paljon kuin vain jaksoi! Mies pääsi esittelemään remontin jälkeen henkiin herännyttä sydänkäpystään, joka sai uudet penkinpäällisetkin. Ja minä, pääsin juoruamaan ja haaveilemaan hyvässä seurassa. Jokaiselle jotain siis! Teki hyvää saada hetkeksi muuta ajateltavaa, sillä mulla on kivut niin kovat ettei hengityskään kulje normaalisti. Ja koska muhun sattuu paljon, olen enimmäkseen todella herkällä ja huonolla tuulella Täytynee soitella lääkäriin, taas.....

Ps. Blogger takkuilee, ja sekös vasta ärsyttääkin!

Hirmusiskot

Niin ihania kuin nuo vipeltäjät ovatkin, eli koira ja E (jonka kuvan poistin tultuani toisiin ajatuksiin), nautin suunnattomasti niistä hetkistä jolloin he pysyvät ihan paikoillaan. Niitä hetkiä ei todellakaan tule liian usein, etenkään nyt kun molemmat osaavat avata ovet ja toinen vielä kaikki lukotkin =)

Kuumailmapallot

Perjantaina illalla katseltiin kaikessa rauhassa leffaa, kun ulkoa alkoi kuului epämääräistä suhinaa. Vilkaisin ulos, ja koko olohuoneen ikkunan täytti iso kuumailmapallo! En ole koskaan nähnyt sellaista niin läheltä. Kuumailmapallo meni ohi, mutta suhina jatkui - perästä tuli toinen, joka lensi alempana, melkein kattoja hipoen. Sitä oli pakko mennä ihastelemaan ulos, ja nappasin siitä hätäisesti kuvankin (huonon, kuten aina). Niin ihmeellisiä tuollaiset!