No mitäpä tänne kuuluu?

Hyvää, oikein hyvää. Tahaton blogitauko venähti aivan liian pitkäksi, kun en jaksanut ajatella, en vaan saanut tuotettua yhtään järkevää lausetta. Kärsin ihan kuolettavan kamalista univeloista, hyvä jos muistin nimeänikään yhdessä vaiheessa, mutta nyt on velat kaikki nukuttu pois.

Selkä ei ole enää liiemmin haitannut elämää, lähes kivutonta kautta on kestänyt viime keväästä asti, yli puoli vuotta! Silti tiedostan, että se on tikittävä aikapommi, joka voi laueta koska vaan, ja pelkään sitä kuollakseni. Pyrin liikkumaan paljon, kiinnittämään huomiota asentoihin ja ottamaan rennosti. Elämään päivän kerrallaan ja nauttimaan jokaisesta kivuttomasta päivästä. 

Mielikin voi hyvin, mutta lopulta siihen tarvittiin kuitenkin loääkkeellistä apua. Syksyn tullen alkoi taas masentamaan, ja lääkitys aloitettiin, jottei masennus pääse yhtä pahaksi kuin aiemmin. Nyt olen taas oma ihana, mahtava itseni, ja voi luoja kuinka nautinkaan tästä! Vaikka tietämättömät leimaavatkin itserakkaaksi ja ylimieliseksi - piru vie, mä olen käynyt niin pohjalla, että mulla on oikeus iloita nykytilanteesta ja kailottaa sitä vaikka koko maailmalle jos niin haluan!

Lopetin itseni lihottamisen, sillä se alkoi stressaamaan ja hallitsemaan ajatuksia liikaa. Pyrin syömään säännöllisesti, proteiinipitoisesti, terveellisesti, monipuolisesti. Pyrin liikkumaan paljon. Mutta en vahtaa jokaista suupalaa enkä puntarin näyttöä. Paino nousee jos on noustakseen ja jos ei se nouse, niin sitten saan luvan kelvata muillekin tällaisena. 

Töitä ei ole löytynyt, vieläkään. Se on todella turhauttavaa. Onneksi on sentään yksittäisiä keikkoja ja projekteja, että pääsee edes vähän työn makuun, ja niiden myötä toivottavasti aukeaa uusia ovia. 

E on rauhoittunut. Siis niin paljon, kuin mahdottoman energinen pikkulapsi vaan voi rauhoittua. Pahin uhma on poissa, vaikka oma tahto tuolla pikkuprinsessalla onkin todella voimakas - mutta mitä muuta voi olettaakaan, kun sekä isä että äiti ovat molemmat temperamenttisia jääräpäitä? Eipähän ainakaan jää tyttö kovin helpolla muiden jalkoihin.

Parisuhde voi hyvin, vaikka aika-ajoin räiskähteleekin. Jokunen viikko sitten tuli täyteen huima viisi vuotta yhdessä!

Myös raha-asiat ovat vihdoin mallillaan. Rästilaskut maksettu, ja varaa on muuhunkin kuin euron kalapuikkoihin (*huuto-oksennus*), vaikkei tässä edelleenkään pääse rikastumaan.

Kaikenkaikkiaan elo on ollut aika auvoisaa - olen saanut muutaman uuden ystävän ja pystynyt tekemään asioita, joita haluan tehdä, olen voinut vihdoinkin olla sellainen äiti lapselleni kuin olen aina halunnut olla. Olen nauttinut joka hetkestä. Ikäviäkin asioita on toki sattunut - muutaman mainitakseni, teloin polveni ja se melkein leikattiin, ja koiralla oli alkava kohtutulehdus, mutta molemmista onneksi selvittiin säikähdyksellä - mutta niitä tarvitaan, jotta osaa nauttia hyvistä asioista entistäkin enemmän.

Mutta mitä kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle?

Sekakuulumispostaus

Arkipäivät ovat menneet aika peruskaavalla, joko syömistä, treenaamista ja työnhakua tai puistoilua E:n kanssa. 

Loppuviikosta ylitin itseni ja pakotin pakokauhuisen itseni salille silloin kun siellä oli muitakin - oli pakko, kun en keksinyt enää tekosyitä, ja kyllä kannatti. Ehkä uskaltaudun sinne tälläkin viikolla, kun ei se niin kamalaa ollutkaan. (Okei, se on fysioterapian kuntosali, ja siellä kaikki muutkin ovat kuntouttamassa itseään, joten onhan se nyt aika naurettavaa kammoksua sinne menemistä.)

Saatiin ystävältä ylläripaketti, joka sisälsi meidän näköisiä juttuja joihin hän oli törmännyt käydessään läpi tavaroitaan muuttoa varten. Paketissa oli mm. kaulakoru E:lle ja mulle tuo ihana, kuvassakin näkyvä Hello Kitty -toppi.

Koska viimeiset ties kuinka monta viikonloppua ollaan ravattu ties missä, haluttiin pitää pieni hengähdystauko. Käytiin Linnanmäellä E:n vaarin ja mamman kanssa. Meillä kaikilla oli tosi hauskaa, erityisesti E:llä. Hämmästeltävää ja kummasteltavaa riitti, ja laitteet saivat aikaan ihania riemunkiljahduksia ja -kiherryksiä. Saatiin jopa muutama pieni kahdenkeskinen hetki miehen kanssa, kun isovanhemmat käyttivät E:tä laitteissa! Viikonloppuna saatiin myös muutama ihan kokonainen tunti kahdestaan (edellisestä kerrasta olikn jo useampi kuukausi), kun vietiin E pariksi tunniksi leikkimään serkkujensa kanssa. Olihan meillä juuri hääpäiväkin, joten oltiin niiiin ansaittu kahdenkeskistä aikaa. Ja kyllä, kerrankin viikonloppu oli leppoisa ja rentouttava, juuri sellainen kuin tarvittiinkin. 

Tänään E on kotona, koska en osannut aamulla päättää, onko hän flunssainen vai allerginen. Aamulla käytiin nuhanenän ja koiran kanssa yli tunnin mittaisella aamukävelyllä, nyt jumitan tietokoneella viidennen kahvikupillisen kanssa kun E katsoo Tuhkimoa. Illalla mennään vielä päiväkodin kevätjuhlaan, jos pieni vain suinkin jaksaa lähteä. Huomenna nukutaan koko päivä, tai ainakin toivossa on hyvä elää. 

Vähän ehkä nyt tämmöinen sekava postaus tällä kertaa, mutta hei - niin olen minäkin =)

I want it all

Tein viikonloppuna varsin hyvät mukikaupat, ja uudesta vanhasta mukista aamukahvi maistui erityisen hyvältä. Sen kaverina oli poikkeuksellisesti croissanttia ja berliininmunkkia, en osannut aamulla kaupassa valita kumman otan koska olen heikkona molempiin - mutta onneksi olen niin laiha, että saatoin hyvillä mielin ostaa ja syödä molemmat! 

Käytiin koiran kanssa nuuskimassa kevättä, ja ensimmäistä kertaa (olen tietoisesti välttänyt ruuhka-aikoja) päästiin kohtaamaan haasteitakin - kissa, pyörä, aidan takana räksyttävä pikkukoira ja vähän kauempana menevä iso koira. Ja arvatkaa mitä? Sain pidettyä itseni niin rentona, että tuo karvaisempi tyttö oli oikein nätisti. Nyt olen ylpeä meistä molemmista!

Kivut ovat kasvaneet melkoisesti, oletettavasti siksi että olen jälleen kerran innostunut kivuttomuudesta ja tehnyt ihan liikaa kaikkea (eikä tämä koneella nököttäminen varmasti paranna asiaa, tulin tähän vain aamukahville ja unohduin lukemaan mammapalstoja). Mulle käy aika helposti niin, että vähän innostun, vähän liian aikaisin, en malta millään pysyä paikoillani vaan haluan kaikki heti mulle nyt ja sitten oonkin taas kipeä. Turhauttavaa. Tekisi mieli myös hehkuttaa hyvää mieltä, mutta ikuisena pessimistinä realistina en taida uskaltaa, sillä kohta taas tullaan alas rytisten. Kuten aina. Huoh. 

Nyt ehkä vähän pilatesta, Queenia ja Volbeatia, sitten hakemaan E ja pienelle päiväunikävelylle, sitten vähän lisää kahvia, kipulääkettä nuppiin ja sen jälkeen kömmin sohvalle Äitylit kainalossa. Ellen taas innostu vähän liikaa. 

Hirmusiskot

Niin ihania kuin nuo vipeltäjät ovatkin, eli koira ja E (jonka kuvan poistin tultuani toisiin ajatuksiin), nautin suunnattomasti niistä hetkistä jolloin he pysyvät ihan paikoillaan. Niitä hetkiä ei todellakaan tule liian usein, etenkään nyt kun molemmat osaavat avata ovet ja toinen vielä kaikki lukotkin =)