Aina vuoden vaihtuessa tulee väistämättä pohdiskeltua mennyttä vuotta. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, Mitkä oli niitä tähtihetkiä ja mitkä taas olisi voinut jättää kokematta. Millaisia muutoksia tapahtui elämässä ja itsessä, mitä tuli opittua, jne. Viimeiset pari viikkoa olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni paljon, ja voi kyllä, tunnen itseni voittajaksi!
Kun vuosi 2013 alkoi, olin pohjalla, ehkä syvemmällä kuin koskaan. Hirvittävissä kivuissa vailla toimivaa lääkitystä tai minkäänlaista helpotusta, kutakuinkin liikuntakyvytön. Viittä vaille naru kaulassa, vailla ihmisarvoa, kykenemätön tekemään mitään hyödyllistä, kykenemätön edes itkemään tai nauramaan, kykenemätön olemaan kunnollinen äiti, vaimo, ystävä... Nyt on vaikea uskoa, että tuosta on todella vain vuosi aikaa, en tunnista itseäni lainkaan siitä vuodentakaisesta onnettomasta reppanasta. Minkä matkan olenkaan kulkenut!
Vuosi oli täynnä muutoksia, ja vain parempaan suuntaan. Joku vaatimaton ehkä sanoisi, ettei pohjalta voi kuin nousta - mutta tiedättehän, ei se mene ihan niinkään, aina voi myös jäädä mutaan makaamaan. Minä tein aivan mielettömän työn, me teimme miehen kanssa aivan mielettömän työn jotta päästiin nykytilanteeseen, ja tässä on aihetta ylpeyteen.
Opin vuoden aikana valtavasti. Vietin omassa seurassani niin paljon aikaa, että sain tutustua itseeni ihan eri tavalla kuin ikinä ennen - opin tuntemaan ja hyväksymään syyt ajatusten ja käytöksen taustalla sekä luonteeni heikkoudet ja vahvuudet, hyvät ja huonot puolet. Opin kuuntelemaan itseäni, kehoani ja ajatuksiani. Kliseisesti voisi kai sanoa, että löysin itseni. Opin paljon miehestäni ja parisuhteestamme - kumma, miten sitä vielä viiden vuoden jälkeenkin oppii uutta, vaikka kuvittelee jo tuntevansa toisen! Opin paljon lähipiiristäni ja ihmisistä yleensä, opin keistä ei kannata ikinä päästää irti sekä sen, ettei loppujen mielipiteillä ole paskankaan väliä - jos joku pitääkin minua läpeensä mätänä niin mitä sitten, hänhän siinä menettää. Opin, ettei ole kiire mihinkään. Opin jälleen pitämään itsestäni ja hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen, hieman liian laihana ja vaihtelevasti kipuilevana. Opin vaatimaan itseltäni vähemmän ja antamaan joskus periksikin. Opin vihdoinkin käyttämään ompelukonetta jonka sain jo pari vuotta sitten, laittamaan polveen kinesioteipit, säätämään vesihanasta vedenkulutuksen sekä käyttämään pursotinta leivonnassa. Opin, että on ihan ok itkeä, jos oikein kovasti liikuttuu siitä, kuinka asfalttimiehet korjaavat huonokuntoista tietä.
En ole vielä miettinyt, mitä tältä vuodelta haluaisin. En ole asettanut minkäänlaisia tavoitteita, antaa kaiken edetä painollaan. Tiedän, että myös 2014 tuo tullessaan muutoksia, isoja ja pelottavia. Joudun astumaan ulos omalta mukavuusalueeltani, haastamaan itseni kerta toisensa jälkeen ja ottamaan riskejä. Hieman jännittää, mutta olen valmis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti