Kulunut viikko on ollut yhtä tuskaa, ja erityisesti pari viimeistä päivää kuin suoraan helvetistä. En tiedä mitä olen taas tehnyt liikaa tai liian vähän, sillä kiputaso huitelee jossain ihan pilvissä. Olen kävellyt lähinnä kaksin kerroin seiniä pitkin, nähnyt maailman oudoimpia unia, toimintakykyni on ihan nollassa, näytän haudasta nousseelta ja nuppi on vuorotellen sekaisin kivuista ja lääkkeistä. Usean kuukauden normaalia etäisesti muistuttavan olotilan jälkeen tämä on jotain aivan kammottavaa.
Onneksi E tuntuu ymmärtävän, että äiti on kipeä, sillä ainakin seitsemästä tuloillaan olevasta hampaasta huolimatta tyttö on ollut poikkeuksellisen nätisti kun ollaan oltu kahdestaan - kävellyt ihan itse, käynyt päiväunille ilman tappelua, syönyt kiltisti välipalan, ollut riekkumatta ja roikkumatta mussa joka hetki. Jos nämä karmeat olotilat jatkuu, mun täytyy kuitenkin kysyä, voisiko E hetkellisesti olla päiväkodissa vähän pidempää päivää, sillä meidän kaksinoloaika on tässä kunnossa todella kuluttavaa enkä halua E:n kärsivän kipujeni takia.
Ja onneksi se kauan kaivattu kipupoliaika on jo maanantaina - ei voisi osua parempaan saumaan! Toivottavasti saadaan siellä sumplittua lääkitykset kuosiin, sillä nykyinen kipulääke on kaikin puolin ongelmallinen enkä voi sivuvaikutusten takia ottaa sitä kuin joskus ja jouluna.
(Mitä tulee postauksen kuvaan, kaivoin vain jonkun suht tuoreen kuvan, sillä kuvattomat postaukset ovat tylsiä. Ei siis liity aiheeseen enkä ollut kuvanottohetkellä mitenkään erityisen kipeä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti