Pattipotilas E

Jos tiistain melkein kolmetuntinen lääkärireissu oli kammottava, ei se ollut mitään verrattuna tähän päivään. Käytiin aamulla sovitusti terveyskeskuksessa näyttämässä pattia, ja lääkäri oli sitä mieltä, että pattihaavaa olisi hyvä näyttää lastenlääkärille. Niinpä lähdettiin sairaalan päivystykseen, jossa odoteltiin, käytiin sairaanhoitajalla, odoteltiin, käytiin toisella sairaanhoitajalla, odoteltiin, annettiin ottaa verikokeet, odoteltiin, syötiin, odoteltiin, annettiin lastenlääkärin katsoa, odoteltiin, odoteltiin, odoteltiin, annettiin kirurgin katsoa, odoteltiin, täytettiin papereita, odoteltiin, juteltiin anestesialääkärin kanssa, odoteltiin, annettiin lääkärin ultrata patti, odoteltiin, juteltiin kahden kirurgin kanssa ja hop, aikaa vierähti kuusi tuntia. E muisti aloittaa hysteerisen karjumisen joka kerta kun astuttiin tutkimushuoneen tai hissin kynnyksen yli sisään ja lopettaa joka kerta kun astuttiin kynnyksen yli ulos. Hienosti tuo kuitenkin jaksoi, vaikka loppuvaiheessa alkoi olla jo ihan pystyynnukahtamisen partaalla. Mutta ei se mitään, niin olin minäkin.

Huominen ei tule olemaan yhtään sen kivempi päivä, sillä aikaisin aamulla ajamme takaisin sairaalalle, E nukutetaan ja loputkin mömmöt poistetaan patista leikkauspöydällä. Voin kertoa, että lapsi voi tällä erää ihan hyvin, mutta äiti on paniikkikuoleman partaalla!